

LEHTIKUVA
Vihreä kupla puhkesi – akkuvalmistaja Northvolt konkurssiin
Eräs Ruotsin taloushistorian suurimmista epäonnistumisista varmistui keskiviikkona, kun akkuvalmistaja Northvolt jätti konkurssihakemuksen Tukholman käräjäoikeudelle. Tuhannet menettävät työnsä ja vihreä siirtymä kokee pahan kolauksen. Konkurssin maksajiksi joutuvat käytännössä kaikki ruotsalaiset, sillä hankkeeseen sijoitetut eläke- ja verorahat katoavat kankkulan kaivoon.
”Tutkittuaan perusteellisesti kaikki käytettävissä olevat keinot yrityksen elinkelpoisen taloudellisen ja operatiivisen tulevaisuuden varmistamiseksi Northvolt Ab hakeutui tänään konkurssiin”, ilmoittaa yhtiö tiedotteessaan.
Northvoltin olisi pitänyt maksaa keskiviikkona verottajalle 219,4 miljoonaa kruunua, mutta kassa oli tyhjä.
Tuotantoa ei saatu vauhtiin
Näin eräs suurimmista Ruotsin taloushistorian konkursseista tuli totta. Yhtiöllä on suurimmillaan ollut 5 000 työntekijää, mutta jo syksyn muutosneuvotteluiden myötä väki on ehtinyt vähentyä. Työntekijäliittojen mukaan konkurssi koskee 1 400 näiden jäsentä, toimihenkilöitä konkurssin piirissä on tiettävästi 650.
Northvolt kaatui käytännössä siihen, ettei tuotantoa saatu kunnolla vauhtiin. Yhtiön tarkoituksena oli valmistaa akku raakamateriaalista ja metalleista alkaen aina kierrätykseen asti. Tämä on osoittautunut erittäin vaikeaksi.
”Tragedia monella tapaa”
– Konkurssilla tulee olemaan valtavat yhteiskunnalliset vaikutukset ja se osuus myös muille aloille sekä yrityksiin, joissa insinöörit työskentelevät, toteaa Ruotsin insinööriliiton neuvottelujohtaja Camilla Frankelius Dagens Nyheterissä.
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson kommentoi konkurssia viestipalvelu X:ssä:
– Tragedia monella tapaa. Tunnen surua ja kärsimystä kaikkien vaikeaan tilanteeseen joutuneiden työntekijöiden ja tavarantoimittajien rinnalla. Käytännössä kaikki ruotsalaiset ottavat siipensä eläke- ja veromaksujen kautta, jotka nyt menevät kankkulan kaivoon. Ketään mainitsematta, ketään unohtamatta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Camilla Frankelius eläkevarat Northvolt vihreä siirtymä akkutuotanto työntekijät veronmaksajat Jimmie Åkesson Konkurssi Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tehdastuoreet sähköautot jäävät liikkeeseen – valtavista alennuksista huolimatta
Sähköautojen kauppa tökkii koko Euroopassa. Syitä on monia tukiaisten loppumisesta yleiseen taloudelliseen alakuloon. Suurin hypetys ympäristöajattelustakin on muisto vain. Ruotsissa pelkästään yhdeltä sivustolta löytyy lähes tuhat käyttämätöntä, pari vuotta vanhaa sähköautoa. Niitä myydään jopa 170 000 kruunun alennuksella, todennäköisesti myös maan rajojen ulkopuolelle.

Vihersiirtymä vastatuulessa: Saksalaisautoilijat vaihtavat sähköautonsa bensaan ja dieseliin
Autoilijoiden siirtyminen sähköisiin kulkuvälineisiin tökkii välittömästi, kun tuet loppuvat. Saksassa jopa kolmannes sähköautoaan vaihtaneista on siirtynyt takaisin bensaan tai dieseliin sen jälkeen, kun avustukset hiipuivat. Tavoite fossiilivapaasta uusien autojen kaupasta vuonna 2035 karkaa yhä kauemmaksi.

Vihreät rajoittaisi metsien hakkuita – Sara Seppänen muistuttaa, että metsät kasvavat nopeammin kuin niitä hakataan: ”Ylikireillä ilmastotavoitteilla teollisuus ajetaan pois Suomesta”
Luonnonvarakeskus (Luke) ilmoitti äskettäin, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi, eli puiden nielu ei riittäisi nielemään metsämaan aiheuttamia päästöjä. Ylen Aamu-tv:ssä tänään vieraillut perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen huomauttaa, että Suomen metsät edelleen kasvavat nopeammin kuin mitä niitä hakataan.

Venäjän aloittama Ukrainan sota, vihreä siirtymä, massasiirtolaisuus ja talouden alamäki painavat Saksaa polvilleen
Sotakulut, epäonnistunut vihreä siirtymä, massasiirtolaisuus, kansalaisraha ja jyrkkenevä talouden alamäki olivat sysäämässä Saksaa velkakierteeseen, jota liberaalit eivät halunneet enää jatkaa sillä seurauksella, että hallitus kaatui, ja ennenaikaiset vaalit pidetään helmikuussa.

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra iloitsee viestipalvelu X:ssä, kun myös Metsäteollisuus haluaa avata ilmastolain.

Vihreät tahtoo lisätoimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi: ”On jo kiire”- Mäkelä vaatii realismia ilmastoposeerauksen sijaan: ”Huterien tietojen pohjalta ei voi tehdä miljardipäätöksiä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä painottaa ilmastotoimien kaipaavan nyt realismia. Mäkelä sanoo myös olevansa huolissaan Suomen metsäteollisuuden ulosliputuksesta kaukaisiin maihin, joissa ilmastosta ja ympäristöstä ei välitetä kuten Suomessa. - Tämä voi olla seuraus, jos sääntelemme ja ilmastokuristamme oman teollisuutemme pois täältä.

Koskela kannustaa hallitusta muuttamaan ilmastolakia: ”Ei voi olla niin, että ajamme täällä alas turvetuotantoa sekä metsäteollisuutta ja samalla siirrämme työpaikkoja Kiinaan”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela katsoo, että hallituksen olisi Suomen kilpailukyvyn ja huoltovarmuuden kannalta pohdittava ilmastolain avaamista ja vuoteen 2035 kirjatun hiilineutraaliustavoitteen siirtämistä vuoteen 2050.
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelposuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää










