

LEHTIKUVA
Vihreät kurittaa ilmastotoimilla, keskusta vedättää EU-rahasäkillä – perussuomalaisten kannatus kasvaa maakunnissa
Jussi Halla-aho sanoi tänään Maaseudun Tulevaisuuden kuntavaalipaneelissa, että perussuomalaiset vastustaa metropolipolitiikkaa, jolla pyritään kaupunkien hallitsemattomaan kasvuun. – Jo tämänkin vuoksi me haluamme, että koko maa pysyy asumiskelpoisena.
Maaseudun Tulevaisuuden ja MTK:n kuntavaalipaneelissa puoluejohtajilta Maria Ohisalolta (vihr), Petteri Orpolta (kok), Annika Saarikolta (kesk) ja perussuomalaisten Jussi Halla-aholta kysyttiin näkemyksiä maaseutupolitiikasta.
Perussuomalaisten kannatus on vahvistunut maakunnissa. Kannatuksen nousu on nähtävissä myös Maaseudun Tulevaisuuden tänään julkaisemassa kyselytutkimuksessa, jonka tulosten perusteella 17 prosenttia katsoo, että perussuomalaiset ymmärtää parhaiten maaseudulla asuvien asioita. Tällä perussuomalaiset sijoittui kyselytutkimuksessa kakkospaikalle.
Halla-aho totesi, että perussuomalaisten aluepolitiikka lähtee siitä, että kaupunkien ja maaseudun edut eivät todellisuudessa ole vastakkain.
– Perussuomalaiset vastustaa metropolipolitiikkaa, jolla pyritään kaupunkien hallitsemattomaan kasvuun. Jo tämänkin vuoksi me haluamme, että koko maa pysyy asumiskelpoisena. Me haluamme elinvoimaisen maaseudun emmekä halua kerätä pisteitä maaseudulla asuvien kurjuudella, vaan nimenomaan haluamme, että maakunnissa tullaan toimeen omalla työllä.
Kokoomus sai kyselytutkimuksessa vain kahden prosentin kannatuksen. Orpo kommentoi tulosta siten, että kokoomuksen on parannettava omaa viestintäänsä.
– Kokoomuksella on hyvin selkeä maaseutupolitiikka ja se perustuu yrittäjyyteen, Orpo sanoi.
Vihreiden möläytykset kuvaavat puolueen asennetta
Vihreät pärjäsi Maaseudun Tulevaisuuden kyselytutkimuksessa surkeasti saaden vain kolmen prosentin kannatuksen. Halla-aho ei ihmettele vihreiden huonoja lukuja.
Halla-aho viittasi Helsingin kaupunginvaltuutetun Otso Kivekkään lausuntoon, jossa Kivekäs kehottaa boikotoimaan suomalaista lihaa ja muita maataloustuotteita. Kivekäs jopa kehottaa ostamaan suomalaisten tuotteiden sijaan ruotsalaisia elintarvikkeita.
– Toinen helsinkiläinen vihreä kaupunginvaltuutettu oli sitten sitä mieltä, että maaseudulla asutaan, jotta voidaan harrastaa insestiä rauhassa. Tämä kuvaa hyvin vihreiden asennetta. Me perussuomalaiset emme kannata vastakkainasettelua, emme kaupunkikaunaa emmekä maaseutuvihamielisyyttä.
Ohisalo pahoitteli puoluetoveriensa lausuntoja yritettyään ensin kääntää puhetta perussuomalaisiin.
– Nämä ovat surullisia, väärin sanottuja kannanottoja. Vastakkainasettelua ei mielestäni pitäisi rakentaa, Ohisalo myönsi lopulta.
Vihreät on hallituksessa ajanut voimakkaasti turpeen energiakäytön alasajoa. Halla-ahon mukaan kyse on kuitenkin lähinnä mielikuvapolitiikasta.
– Vihreän ympäristöpolitiikan ongelma on siinä, että mielikuvat ovat tärkeämpiä kuin ympäristövaikutukset. Tämä näkyi aiemmin vihreiden lähes uskonnollisessa suhtautumisessa ydinvoimaan, ja nyt se näkyy turvekysymyksessä. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että fossiilinen energiantuotanto jossain vaiheessa loppuu. Se on kuitenkin tehtävä järkevästi niin, että kokonaisympäristövaikutukset eivät ole vielä huonompia kuin nykyinen tilanne.
– Sama koskee kivihiilen alasajoa: jos vaihtoehtona on se, että poltetaan sademetsistä puristettua pellettiä, niin ei sekään ole ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto eikä varsinkaan hyvä vaihtoehto suomalaisen työn kannalta.
Töitä voi tehdä myös kaupunkien ulkopuolella
Halla-aho sanoi, että yksi myönteinen seuraus korona-ajasta on siinä, että monet ymmärtävät nyt, että monia töitä voi tehdä kaupunkien ulkopuolella.
– Uskon myös, että kun asumiskustannukset jatkuvasti nousevat suurissa kaupungeissa ja turvattomuus lisääntyy, niin kaupunkeja ympäröivät alueet muuttuvat entistä houkuttelevammiksi muuttokohteiksi, varsinkin perheellisille ihmisille.
Halla-aho on aiemmin moittinut keskustan politiikkaa siitä, että keskusta haluaa käyttää hyväksi maaseudun heikentynyttä tilannetta esiintymällä rahojen ja tukiaisten jakajana. Halla-aho tarkensi, että hän viittasi tällä lähinnä EU-aluetukien jakamiseen.
– Perussuomalaiset hyväksyy maataloustuet. On selvää, ettei Suomessa voi harjoittaa markkinaehtoisesti maataloustuotantoa, jos joudutaan kilpailemaan koko maailman kanssa. Me kannatamme protektionistisempaa elintarvikepolitiikkaa. Katsomme, että maatalous pitäisi irrottaa EU:n kompetenssista ja siirtää takaisin kansalliselle tasolle, koska näemme että kotimainen maatalous ja energiantuotanto on myös kansallisen turvallisuuden kysymys.
– Mitä taas tulee kansallisesti päätettäviin aluetukiin, niitä tietysti tarvitaan, koska maaseutu on huonojen poliittisten päätösten seurauksena huonossa jamassa. Perussuomalaiset haluaa tehdä politiikkaa, jolla maaseutu tulee hyvin toimeen ja että sinne myös syntyy työpaikkoja, Halla-aho sanoi.
Keskusta elää maaseudun ahdingosta
Halla-aho sanoi, että Suomessa on poliittisia voimia ja puolueita, jotka elävät maaseudun ahdingosta ja riippuvuudesta tulonsiirtoihin.
– Eräät tahot, lähinnä keskusta haluavat esiintyä tukihanan vartijana, Halla-aho sanoi.
Saarikko totesi, että keskusta puolustaa maaseutua ja maaseudun elämää. Saarikko sanoi, että Suomessa tarvitaan sekä EU-tukea että kansallista tukea.
– Itä- ja Pohjois-Suomi olisivat hyvin eri näköisiä ilman EU:sta tulleita tukia ja ratkaisuja sille, että harvaan asutuilla alueilla elämisen edellytykset ja hyvinvointiprojektit olisivat mahdollisia, Saarikko sanoi.
Halla-aho totesi, että Saarikko heiluttelee perusteettomasti EU-rahasäkkiä.
– Täytyy muistaa se, että Suomi ei saa senttiäkään EU:lta mihinkään tarkoituksiin, koska Suomi on EU:n nettomaksaja. Me saamme takaisin osan siitä rahasta, mitä olemme EU:lle maksaneet. Paljon järkevämpää on maksaa alueellisia tukia kansallisesti, valtion budjetista kuin kierrättää niitä EU:n byrokratian kautta, jonne katoaa rahoista suurin osa.
Tarvitaanko kunnallisverolle katto?
Kuntien verotus vaihtelee suuresti eri puolilla Suomea. Puheenjohtajilta kysyttiin myös tulisiko kuntaveroprosentille asettaa katto, jonka yli verotusta ei voi nostaa. Orpon mukaan verotuskattoa tarvitaan.
– Varsinkin nyt, kun hallitus kaavailee maakuntaveroa, uutta verotuksen tasoa ja kunnille jää vain yksi kolmasosa verotuloista, mutta velat ja kaikki muut vastuut jäävät. Edessä on valtava verotuksen kierre, jos ei tehdä tämän tyylisiä päätöksiä, Orpo sanoi.
Halla-aho totesi, että on ensinnä tarkasteltava, miten kunnat voivat rahoittaa tehtäviään. Halla-aho viittasi ylimääräisiin kunnille asetettuihin tehtäviin, joita olisi karsittava.
– Jos kunnallisverolle asetetaan katto, ilman että mikään muu muuttuu, joudutaan alijäämä rahoittamaan muuten, kuten omaisuutta myymällä tai tulonsiirroilla, jolloin kunnallisveron joutuu joka tapauksessa maksamaan jotain muuta kautta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- metropolipolitiikka maataloustuet puheenjohtajatentti hyvinvointi ympäristöpolitiikka Maaseudun Tulevaisuus maakunnat Maria Ohisalo Annika Saarikko Nettomaksaja Petteri Orpo Suomi kannatus perussuomalaiset Jussi Halla-aho verotus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Sisäisestä turvallisuudesta vastaavalla ministeri Ohisalolla ikävä tapa asemoitua laittomuuden puolelle

Perussuomalaiset Naiset: Maaseudun elinkeinot on turvattava – suomalaiselle ruoantuotannolle kunnianpalautus

Perussuomalaiset: Maataloutta kyykytetään jälleen EU:n toimesta – ja keskusta siunaa sen

Hakkarainen maatalouspolitiikan äänestyksistä: Järjetöntä ja nöyryyttävää

Halla-aho: ”Hyvä maakunta-Suomen asukas – kun kepu lupaa teille EU-rahaa, se jakaa teille teidän omia rahojanne”

Halla-aho: Maakunnissa toimivat samat keinot kuin muuallakin Suomessa – yritysten kilpailukyky kuntoon ja työn vastaanottaminen kannattavaksi

Halla-aho moittii hallitusta ylimääräisestä kuntavaalimiljardista eli holtittomasta velkarahan kylvämisestä: ”Osumatarkkuus rahojen jakamisessa ollut heikko”

Ohisalolta tivattiin kantaa Pekka Haaviston laittomuuksiin ja ilmastoaktivistien rimpuiluun eduskuntatalon pylväissä – närkästyi ja venkoili vastauksissaan

Halla-aho moittii hallitusta holtittomasta velkarahan kylvämisestä: ”Korona tarjonnut verukkeen jättää välttämättömiä asioita ja uudistuksia tekemättä”
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää











