

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Vouti kerää talteen jengirikollisten luksuskilkkeet – illan saalis jopa puoli miljoonaa kruunua
Vanhemmat naishenkilöt pysäyttävät poliisin tiedustelutiedon perusteella henkilöitä öisellä kadulla. He tarkastavat oletetun rikollisen velkasaldon sekä mukanaan kantaman omaisuuden. Jos yhteiskunnalla on saatavia, ne ulosmitataan saman tien.
Operaatio Lantti (Insats Slant) on viranomaisten yhteishanke, jonka avulla rikoshyötyä pyritään palauttamaan rikosten uhreille. Henkilöön menevillä tarkastuksilla ja kotietsintöjen myötä tulee Södermalmilla vastaan velallisia, aseita ja huumeita. Myös uusista rikoksista löytyy viitteitä.
Viranomaisten erityisen kiinnostuksen kohteina ovat ulosottoon päätyneiden jengirikollisten luksuskilkkeet kuten arvokellot, superautot sekä kalliit korut ja muotivaatteet. Nämä jäivät ennen vanhaan pitkälti ulosoton ulottumattomiin.
Viranomaistoiminta hillitsee rikollisia nostamasta itsetuntoaan muodikkaiden ja kalliiden esineiden avulla. Samalla rikollisten toiminta häiriintyy ja poliisi pystyy jopa estämään ennakolta uusia rötöksiä.
”Emme näytä uhkaavilta”
Selvitystyön turuilla ja toreilla suorittavat ulosottoviraston (Kronofogden) työntekijät, poliisin myötävaikutuksella. Virkailijat ovat usein vanhempia naisia, jolla pyritään ehkäisemään tarkastustilanteessa helposti syntyviä oletettujen jengirikollisten tunnekuohuja.
– Siihen uskomme, että meillä voi olla rauhoittava vaikutus. Emme näytä uhkaavilta ja ehkä nuoret kunnioittavat vanhempia henkilöitä, arvelee tarkastaja Gunnel Svenska Dagbladetissa.
Kelloista luotiliiveihin
”Vouti” on 25 operaatiopäivän myötä saanut haltuunsa omaisuutta lähes 6 miljoonan kruunun arvosta. Summasta neljä miljoonaa on ollut rikoksen uhreille kuuluvaa korvausta. Ulosmitattujen esineiden lukumäärä on noin 200.
Kallein talteen otettu kohde on ollut runsaan puolen miljoonan arvoinen urheiluauto. Tavallisimmin esineet ovat rikollisten ylelliseen elämäntapaan viittaavat kellot, kultaketjut, takit, käteinen sekä luotiliivit. Ulosmitattu omaisuus myydään myöhemmin huutokaupassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kello rannekello ego itsetunnon nostaminen ulosmitattava omaisuus viranomaisten yhteishanke Insats Slant Operaatio Lantti tiedustelutieto ulosottoviranomainen henkilöön menevä tarkastus vouti kultaketjut Kronofogden kotietsintä jengirikolliset Södermalm Käteinen rikollisjengit Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Välipalaa pikkupilteille – äidit jakavat naposteltavaa ongelmalähiössä estääkseen rikollisjengejä rekrytoimasta lapsia

Paikallispoliitikon uraauurtava ehdotus Tukholmasta: Veronmaksajien rahat tavallisten kansalaisten hoitoon – jengirikolliset maksakoon itse aiheuttamansa ampumahaavat

Perussuomalaiset haluaa lopettaa haitallisen maahanmuuton ja vaatii kovempia rangaistuksia rikoksista – vanhat puolueet jatkaisivat jengirikollisten kotouttamista

Liigat vievät edelleen lihat kauppojen hyllyiltä – fileet vaihtuivat paistiin ja etuselkään

Jengirikolliset muuttavat pois ongelmalähiöistä: ”Liian vaarallista asua”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















