Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Wihonen: Kitee julistettava kriisikunnaksi

28.06.2019 |09:03

Stora Enso käynnistää yt-neuvottelut ja aikoo keskittää tuotantonsa Varkauteen. Tämä uhkaa Kiteen sahan sulkemista.

– Globaali markkinatalous iskee tällä kertaa lujasti Keski-Karjalaan. Sahatavaran kansainvälisen kysynnän hyydyttyä Kiteen sahaa uhkaa lopettaminen. Kuten aina, kysynnän hiipuessa kapasiteettia pyritään vähentämään kannattavuuden parantamiseksi, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen.

Vientiyrityksen pidettävä kiinni kilpailukyvystä

Wihosen mukaan itäsuomalaisittain ikävässä asiassa on kuitenkin positiivinen näkökulma, kun Varkauden sahaa kehitetään kahdellakymmenellä henkilötyövuodella.

– Kannattaa ymmärtää, että vientiyrityksen on pidettävä kiinni kansainvälisestä kilpailukyvystä. Valtiovallan ja kuntien tulee tukea kaikin keinoin Suomelle elintärkeää vientiteollisuutta.

Tukipaketti työllisyystoimenpiteisiin

Wihonen sanoo, että hallituksen tulisi määrittää Kitee pikaisesti kriisikunnaksi.

– Pidän välttämättömänä erillisen tukipaketin luomista työllisyystoimenpiteisiin ja koko elinvoimapolitiikan uudelleen arvioimiseksi, Wihonen sanoo.

– Pohjois-Karjalan Ely-keskus ja kaikki alueen toimijat varmasti mielellään myötävaikuttavat Kiteen ja Keski-Karjalan alueen elinvoiman kehittämistä, Wihonen uskoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
7.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi