

Kuva WIlle Rydmanin blogista.
Wille Rydman moittii ankarasti Petteri Orpoa ja Kai Mykkästä – kokoomus ei koskaan halunnut selvittää, mitä oli tapahtunut
Helsinkiläinen kokoomuskansanedustaja Wille Rydman moittii puolueensa johtoa. Puheenjohtaja Petteri Orpo ja eduskuntaryhmän johtaja Kai Mykkänen eivät antaneet Rydmanille mahdollisuutta puolustautumiseen. Gallupjohdon säilyttäminen näyttää olleen puolueelle tärkeämpää kuin syytösten todenperäisyyden selvittäminen.
Helsingin Sanomat julkaisi kesällä jutun kansanedustaja Rydmanista, jonka mukaan useat nuoret naiset olivat kokeneet Rydmanin käytöksen ”ahdistavaksi”.
Rydman kummastelee nyt blogissaan, miksi kokoomusjohto kohun noustua kommentoi hyvin laveasti Rydmania kohtaan esitettyjä syytöksiä, mutta kun päinvastaista tietoa nousi julkisuuteen, kokoomusjohto muuttui hyvin niukkasanaiseksi.
Rydman paheksuu kokoomusjohtoa, joka Helsingin Sanomien alkuperäisessä jutussa esitetyt syytökset sellaisenaan todesta, eikä ole ottanut huomioon syyttämättäjättämispäätöstä sekä HS:ia vastaan noussutta epäilyä törkeästä kunnianloukkauksesta. Rydman ilmoitti heinäkuussa jättäneensä tutkintapyynnön HS:n väitteistä.
”Tapauksessa kävi siis kaiken kaikkiaan niin, että kokoomusjohto julisti minulle HS-jutun perusteella välittömän tuomionsa, joka astui heti voimaan. Tuomiota ei ole harkittu uudelleen, vaikka syyttäjä teki minun osaltani syyttämättäjättämispäätöksen ja vaikka poliisi päinvastoin käynnisti HS-jutussa esitettyihin väitteisiin liittyen esitutkinnan, jossa jutun kirjoittajia ja keskeisiä siihen haastateltuja henkilöitä epäillään mm. törkeästä kunnianloukkauksesta.”
Kansanedustajan mukaan kokoomus oli viestittänyt selvittävänsä, mitä on tapahtunut. Mutta mitään selvitystä ei hänen mukaansa ole koskaan tehty.
Kokoomuksen toiminnasta välittyy kuva, että gallupjohdossa paistatteleva kokoomus on halunnut siivota Rydmanin mahdollisimman nopeasti riveistään, ettei puolueen imago pääsisi tahriintumaan. Tapahtumien kulun selvittämisellä ei sitten ollutkaan niin suurta väliä.
Kuka puhuu totta?
Tapausta on käsitelty mediassa syksyn aikana valtavalla mittakaavalla.
Lähes kaikki Helsingin Sanomien alkuperäiseen juttuun haastatellut naiset ovat kommentoineet asiaa nimettöminä. Tapahtumien kulusta on kuitenkin tihkunut jonkin verran tietoa julkisuuteen.
Ahdistelusyytös on esimerkiksi rapsahtanut tapauksessa, jossa Rydman on puhelimessa pyytänyt yhtä naista kahville. Seiskan toimittaja puolestaan kirjoitti kesäkuussa, että yhdessä ahdisteluksi väitetyssä tapauksessa on ollut kyse ”ansan virittämisestä”. Joulukuussa Seiska uutisoi yhden HS:lle kommentoineen naisen lausuntojen ristiriitaisuuksista.
Kuluva vuosi on ollut Helsingin Sanomille hyvin vaikea. Lehden toimitus kärvistelee Viestikoekeskukseen liittyvän oikeusjutun kanssa. Kolmea toimittajaa epäillään turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Syytenimike kuuluu maanpetosrikoksiin. Päätoimittaja Kaius Niemi puolestaan sekoili kännissä ja joutui eroamaan. Hän on nyt syytteessä törkeästä rattijuopumuksesta.
Suomen Uutiset kertoi äskettäin Rydman-jutun kirjoittajiin kuuluvan toimittajan raskaasta rikoshistoriasta, johon sisältyy törkeitä petoksia ja väärennöksiä.
Luottamusta Helsingin Sanomien journalismiin ei herätä sekään, että sen ”paljastusjuttujen” kirves on ennenkin iskenyt kiveen. Esimerkiksi 2018 julkaistu Brother Christmasia koskeva lokajuttu osoittautui täysin virheelliseksi. Kaikki keskeiset syytökset kaatuivat, ja anonyyminä joulupukkina aiemmin tunnettu joulupukki-hyväntekijä Ari Koponen nousi perussuomalaisten listoilta kansanedustajaksi. Tapauksesta kirjoitetussa kirjassa valotetaan hyytävällä tavalla suomalaisen valtamedian kykyä murskata ihmisiä, jotka eivät alistu hegemonian käskyvaltaan.
Kokonaisuuden selvittely jatkuu.
”Osaan vetää omat johtopäätökseni”
Rydman päättää kirjoituksensa sanoihin, jotka enteilevät yhteistyön päättymistä:
”Kun nyt näyttää ilmeiseltä, ettei kokoomuksesta puolueena löydy riittävästi väkeä näitä sen johdon linjauksia kyseenalaistamaan, niin luonnollista toki on, että itsekin osaan asiasta omat johtopäätökseni vetää.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kokoomuspolitiikko kyseenalaistaa Wille Rydmania syyttävän ”Petran” tarinan

Halla-aho kertoo tapauksesta, jossa yksi Wille Rydman -jutun toimittajista painosti lapsiperheitä vahingoittaakseen inhokkipoliitikkoa – ”Hesarille MIKÄÄN rima ei ole liian matalalla”

Seiskan toimittaja kertoo oudosta vedätyksestä: 2019 Wille Rydmanille yritettiin virittää median avulla ansa – ”Teema liittyi nuoreen naiseen. Minulle syötettiin valheellista tietoa”

KRP käynnistää esitutkinnan seksuaalirikokseksesta, näin Wille Rydman vastaa: ”äimän käkenä”

Onko Helsingin Sanomat kertonut satuja, valtionsalaisuuksia, molempia vai ei kumpaakaan? HS joutuu puntariin sekä Wille Rydmanista että turvallisuussalaisuuden paljastamisesta

Wille Rydmania jahtaavalla HS-toimittajalla synkkä rikoshistoria: tuomittu useista törkeistä rikoksista – HS-johto: ”Täysi luottamus”

Kansanedustaja Wille Rydman lähtee eduskuntavaaliehdokkaaksi perussuomalaisten Helsingin vaalipiiristä

Wille Rydman sivaltaa kokoomusjohtoa: ”Petteri Orpoa hallitsee pelko”

Wille Rydman hyväksyttiin perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäseneksi
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














