Artikkeli kuva

WSJ: Fed ja IMF huolissaan alhaisesta inflaatiosta

10.04.2014 |10:31

Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve julkaisi muistionsa, jossa keskuspankki totesi olevansa huolissaan maan alhaisesta inflaatiosta. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF laski inflaatioennusteitaan maailmanlaajuisesti, ja rahasto on erityisen huolissaan euroalueen näkymistä. Asiasta kertoi talouslehti The Wall Street Journal.

IMF julkaisi puolivuosittaisen talouskatsauksensa, jossa todettiin talouden olevan heiveröisessä kasvussa, mutta kehittyneille maille on syntymässä matalan inflaation vitsaus. Euroalue voisi IMF:n mukaan ajautua jopa deflaatioon.

– Mielestämme deflaatioriski on olemassa. Ja mikäli näin käy, mielestämme se tekee sopeuttamisen hyvin vaikeaksi koko euroalueella, mutta aivan erityisesti reunamaille, IMF:n pääekonomisti Olivier Blanchard kertoo.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
3.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu

06.11.2025 |19:31
6.
Suomen uutiset logo

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa

03.11.2025 |16:00

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää