

LEHTIKUVA
Yhteisvaluutalta karisee kaikki sen väitetyt hyödyt – jäljelle jää kymmenien miljardien vastuut ja velat
Finanssikriisistä alkaen Suomen ja Ruotsin väliset taloudet ovat erkaantuneet toisistaan länsinaapurin eduksi. Euron meille tuomien taloudellisten hyötyjen jäätyä jo lukujenkin valossa varjoon, alettiin päättäjätasolta korostaa yhteisvaluutan tuomaa turvallisuuspoliittista merkitystä. Venäjän hyökättyä Ukrainaan karisee tämäkin peruste Suomen eurojäsenyydeltä.
Työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto kirjoittaa Kauppalehdessä, ettei euro ole turvallisuuspolitiikkaa.
Hän toteaa, että Yhdistynyt kuningaskunta vaikuttaa olevan puolustuspoliittisesti monin verroin aktiivisempi Pohjois-Euroopassa kuin yksikään EU-jäsenmaa.
Uskottava puolustus
Suomen eurojäsenyyden mielekkyyttä alettiin epäillä eurokriisin myötä. Suomen oli osallistuttava miljardiluokan yhteisvastuullisiin talkoisiin pitääkseen pääosin eteläisiä jäsenmaita yhteisvaluutassa mukana. Tuohon aikaan eurokeskustelua ohjattiin turvallisuuspolitiikkaan.
Periaate vaikutti olevan, että vaikka eurosta olisi pelkkää haittaa, sille piti keksiä jokin enemmän tai vähemmän uskottava syy pysyä mukana. Vastuut ja yhteisvelat ovat kasvaneet ja ne myös jäävät harteillemme kymmeniksi vuosiksi.
Suomen turvallisuuspolitiikka on nojannut uskottavaan puolustukseen. Yhteisvaluuttaa ei onneksi koskaan tosiasiallisesti pidetty turvallisuuspoliittisena jalustana siinä määrin, että voimavaroja olisi siirretty puolustuksesta muualle.
Kriisissä rahoitustukea
Murto huomauttaa, että eurojäsenyyden myötä Suomi olisi oikeutettu Euroopan keskuspankin rahoitustukeen kriisin iskiessä. Hän pitää kestämättömänä tilannetta, että EKP sulkisi ovensa kriisin kouriin joutuneelta jäsenmaaltaan.
Muu maailma ei silti katso eurojäsenyyttä turvallisuuspoliittisena ratkaisuna. Muu maailma laskee niitä seuraamuksia, mitä hyökkäys aiheuttaisi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Münchau: Euroopan integraatio epäonnistui – toiveajattelusta on syytä luopua

Luotiinko euro aiheuttamaan suurempaa talouksien epätasapainoa Eurooppaan?

Koponen: Marinin hallitus kyykyttää omia kansalaisiaan ja maksaa suomalaisilla verovaroilla muiden EU-maiden energiatukia

Kokoomus perustelee EU-tulonsiirtoja ”yhteisellä vahvuudella” – Purra: ”Miksi Suomen pitäisi maksaa Ranskaan sähkölaskuja ja Italian kyvyttömyyttä kerätä veroja”
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














