
Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Puolustuksen pitkän aikavälin haasteita pohtinut parlamentaarinen selvitysryhmä, jossa sain yhdessä Tom Packalénin kanssa olla mukana, on päättänyt työnsä.
Ryhmän kanta on, että puolustusmateriaalin hankintaan on suunnattava lisärahoitusta vuodesta 2016 alkaen. Lisäys olisi aluksi 50 miljoonaa euroa, ja määräraha kasvaisi asteittain 150 miljoonaan vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi summiin tehtäisiin indeksikorotukset. Näkemys vastaa puolustushallinnon käsitystä puolustusvoimien rahoitustarpeesta.
Myöhemmin on erikseen linjattava ilma- ja merivoimien 2020-luvun suurista materiaalihankinnoista, kuten Hornetien korvaamisesta. Asiat on otettava valmisteluun ensi vaalikaudella, mutta päätöksiä tehdään vasta sitä seuraavalla.
Ymmärrystä määrärahojen korottamiselle löytyi yli hallitus-oppositiorajojen.
Ukrainan kriisi avitti vanhat puolueet huomaamaan, että omasta puolustuksestamme on huolehdittava, vaikka Suomeen ei tällä hetkellä kohdistukaan sotilaallista uhkaa. Vain äärimmäinen vasemmisto vastusti lisärahoja. On hyvä, että näin suuressa kansallisessa kysymyksessä saavutetaan laaja parlamentaarinen konsensus.
Perussuomalaiset olisi maanpuolustukseen myötämielisesti suhtautuvana puolueena ollut valmis suurempaankin korotukseen ja nopeammalla aikataululla. Selvitysryhmän lopputulema on kuitenkin kohtuullinen kompromissi, jonka kanssa voi elää. Koko prosessia voi pitää voittona puolueemme murtumattomalle peruslinjalle.
Lisärahoitus puolustusvoimille tulee todelliseen tarpeeseen, sillä tällä vaalikaudella tehdyt leikkaukset ovat olleet vastuuttoman suuria. Selvitysryhmän esitys toisi puolet leikkauksista takaisin. Rahalla hankitaan etenkin maavoimille materiaalia vanhenevan tilalle.
Mikäli määrärahoja ei nosteta, ei puolustusvoimat pysty huolehtimaan tehtävistään. Resurssien riittämättömyys alkaa näkyä viimeistään vuosikymmenen lopulla. Sen jälkeen olisi pakko pohtia puolustuksemme peruspilareista – yleisestä asevelvollisuudesta, koko maan puolustamisesta ja sotilaallisesta liittoutumattomuudesta – tinkimistä.
Vasemmistoliiton eriävän mielipiteen lisäksi Vihreät jätti raporttiin lausuman, jonka mukaan sodan ajan joukkoja tulisi pienentää. Niiden vahvuutta vähennetään ensi vuonna puolustusvoimauudistuksen myötä 350 000:sta 230 000 sotilaaseen. Pudotus on siis jo nyt roima, ja tätä pienemmällä joukolla Suomen kokoisen maan puolustaminen olisi kauniisti sanottuna hankalaa.
Selvitys sai punavihreiltä poliitikoilta kritiikkiä siitä, että se sitoo seuraavan eduskunnan ja hallituksen käsiä. Tämä ei pidä paikkansa. Nyt on saatu aikaan laaja yhteisymmärrys puolustusvoimien tulevasta rahoitustarpeesta, mutta varsinaiset päätökset asiassa tehdään vasta hallitusneuvotteluissa. Tulevissa eduskuntavaaleissa äänestetään siis myös puolustuksemme tulevaisuudesta.
JUSSI NIINISTÖ
Kirjoittaja on kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Perussuomalainen 13/2014 -lehdessä.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää