Ennen lopullisen vaalituloksen julistamista oikeistoblokilla on vain yhden paikan enemmistö valtiopäivillä. Jos tämä on myös virallinen lopputulos, oikeistohallitus on epävarmalla perustalla. Yksi loikkari tai ryhmäpäätöksestä lipeävä edustaja voi jopa kaataa hallituksen tai ainakin vesittää esityksen valtiopäivien äänestyksessä.

Tästä on kokemusta päättyneeltä hallituskaudelta, kun vasemmistopuolueesta villiksi loikannut Amineh Kakabaveh piti demarihallitusta panttivankinaan muun muassa sisäministeri- ja budjettiäänestyksissä. Loppujen lopuksi hän kuitenkin äänesti hallituksen mukana.

Ruotsidemokraateillakin on valtiopäiväryhmästä poistuneita, mutta nämä ovat myöhemmin äänestäneet ryhmän mukana. Puoluekurin vastainen tempoilu johtaa oppositiossa harvemmin hallituksen eroon, joten sillä ei tähän asti ole ollut suurempaa merkitystä.

Toisin on hallituksessa ja sen saattaa tietää potentiaalinen uusi pääministeri Ulf Kristersson. Luottamus on ensiarvoisen tärkeätä valtiopäivillä, vaikka itse hallituksessa istuisivat vain moderaatit ja kristillisdemokraatit. Menneisyys osoittaa, että liberaalien kanssa saattaa tulla vaikeuksia.

Liberaalit vakuuttavat luotettavuuttaan

Ainakin kahdella edellisellä demaripääministerillä on kokemusta liberaaliedustajan kipuilusta omatuntonsa ja arvostustensa kanssa. Jopa niin, että silloinen vihreiden ryhmänjohtaja ja nykyinen puolueen puheenjohtaja Johan Pehrson joutui puuttumaan asioihin.

Pehrson on luvannut myös ruotsidemokraateille, että nämä voivat luottaa liberaalin sanaan alkavilla valtiopäivillä. Liberaalit ovat käyneet läpi sisäisen kiirastulen suhtautumisestaan ruotsidemokraatteihin, ja osa jäsenistä onkin jättänyt puolueen. Oikeistoblokin yhteisellä vaalikiertueella lopuillekin epäröiville vapaamielisille tiettävästi selvisi, mikä on pelin henki.

Kokonaan toinen asia on se, että nykyisessä maailmantilanteessa Ruotsin herkkä poliittinen tasapaino saattaa houkutella demokratian vastaisia vaikuttajia puuttumaan kansanvallan toteutumiseen.

SUOMEN UUTISET