

LEHTIKUVA
Mäenpää: Ruotsin kansa on herännyt horroksesta – toivottavasti sama tapahtuu Suomessa
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää iloitsee Ruotsin valtiopäivävaalien tuloksesta. Ruotsidemokraatit nousi ensimmäistä kertaa maan historiassa valtiopäivien toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Lisäksi oikeistoblokki peittosi punavihreän koalition paikoin 176–173.
Sosiaalidemokraatit jatkaa kuitenkin suurimpana puolueena. Se sai 30,3 prosenttia äänistä, ruotsidemokraatit 20,5 prosenttia äänistä. Kolmanneksi eniten ääniä sai moderaatit eli maltillinen kokoomus 19,1 prosentin äänisaaliilla. Vaalit järjestettiin kuluneena sunnuntaina 11. syyskuuta 2022, ja niissä valittiin 349 kansanedustajaa valtiopäiville. Ääntenlaskennan tulosta saatiin kuitenkin odottaa aina pitkälle kuluvaa viikkoa asti, kun viimeiset ennakkoäänet ja ulkomailla annetut äänet laskettiin valmiiksi.
Ranskassa keskusteltu Euroopan turvallisuustilanteesta
Mäenpää kommentoi asiaa Ranskasta, missä puolustusvaliokunta on ollut loppuviikosta vierailulla. Matkan aikana valiokunta on tavannut ranskalaisia poliitikkoja, virkamiehiä ja tutkijoita, joiden kanssa on keskusteltu Euroopan ajankohtaisesta turvallisuustilanteesta, Suomen ja Ranskan kahdenvälisestä puolustusyhteistyöstä sekä puolustusliitto Naton toiminnasta.
Mäenpään henkilökohtainen tavoite matkalla on ollut nostaa esiin Suomen reserviläisten huolet EU:n lyijyasetuksen suhteen, asetuksen vaikutukset ampumaharjoitteluun ja mittavat kustannusvaikutukset julkiseen talouteen koko Euroopan unionissa.
Kansa on herännyt horroksesta
Mäenpää kertoo kuunnelleensa hieman huvittuneena radiosta joidenkin toimittajien analyysejä ruotsidemokraattien asemasta.
– Ruotsissa kansa on herännyt horroksesta, hän toteaa tyytyväisenä.
– Toivon, että Suomessakin vielä loputkin ruususen unta nukkuvat kansalaiset ymmärtäisivät, millä kohtalokkaalla tiellä todellisuudessa tällä hetkellä kuljemme. Tuon tuosta saamme lukea uutisia pääkaupunkiseudun väkivaltaisista katujengeistä. Vaikka tilanteemme on Ruotsin katastrofaalisia lähiöitä parempi, olemme silti olleet vuosikausia samalla tiellä, vaikkakin hitaammin, kansanedustaja jatkaa.
– Muistan vielä Ylen otsikon marraskuulta 2021: ”Ruotsista tuli murhien ja kranaatti-iskujen keskus”. Kuinka kauan menee, että Suomessa muutkin puolueet kuin perussuomalaiset ymmärtävät Ruotsin tien olevan meidän tiemme, jos emme muuta maahanmuuttopoliittista lainsäädäntöämme merkittävästi? Mäenpää kysyy vakavana.
Moderaattijohtaja avoinna yhteistyölle
Oikeiston voitto on ruotsidemokraattien tuloksen ansiota. Muut oikeistopuolueet eivät kuitenkaan halua puolueen Jimmie Åkessonia seuraavaksi pääministeriksi, minkä vuoksi tehtävään noussee maltillisen kokoomuksen Ulf Kristersson. Kristersson kommentoi Iltalehdelle yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa ennen vaaleja:
– Tulen muodostamaan porvarillisen hallituksen porvaripuolueiden kanssa, joka tekee yhteistyötä myös ruotsidemokraattien kanssa, koska haluamme samoja asioita monessa isossa kysymyksessä.
Ruotsin valtiopäivät kokoontuvat ensimmäisen kerran maanantaina 26. syyskuuta, jolloin nimitetään myös uusi puhemies. Viralliset valtiopäivien avajaiset järjestetään seuraavana päivänä, tiistaina 27. syyskuuta. Valtiopäivien avauduttua uusi puhemies voi jättää ehdotuksen uudesta pääministeristä, jos hallitustunnustelut on saatu valmiiksi. Jos ehdotus jätetään heti tiistaina, siitä on äänestettävä valtiopäivillä neljän päivän kuluessa eli viimeistään lauantaina 1. lokakuuta. Ruotsilla voi siis olla uusi pääministeri jo ennen kuunvaihdetta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Moderaatit oikeistoblokki lyijyasetus katujengit Ruotsin tie punavihreä koalitio Ruotsin vaalit 2022 puolustusyhteistyö turvallisuustilanne Ulf Kristersson sosiaalidemokraatit Jimmie Åkesson Maahanmuuttopolitiikka Puolustusvaliokunta Juha Mäenpää Ruotsidemokraatit nato
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huhtasaari Strasbourgissa: ”Eurooppa pelastuu kyllä ja eurooppalaiset pärjäävät, kunhan nykymuotoisesta EU:sta päästään eroon”

Yksi loikkari voi kaataa yhteistyön – luottamus on pakosta Ruotsin uuden hallituksen avainsana

Ruotsissa on monta todellisuutta – muslimipuolue sai kolmanneksen äänistä ongelmalähiössä

Kansa on puhunut ja vaalitulos vahvistettu – Ruotsin suunta muuttuu

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson Suomen Uutisille: ”Vastustajien rasismikortti ei toiminut”

Ruotsin pääministeri Kristersson: Sisäisen turvallisuuden ongelmien korjaamisessa voi ottaa oppia Tanskasta – ”Jengirikollisuuteen puuttumiseen tarvitaan nyt uutta voimaa”
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













