

LEHTIKUVA
Viikon 27/2024 luetuin
Yle valkopesi iranilaisterroristin ”norjalaismieheksi” – muut lehdet kuittasivat Oslon terroriteon pikku-uutisella
Islamistinen terrorismi ei tunnu Suomen valtamediaa kiinnostavan. Otsikoiden mukaan Oslon Pride-juhlan aikoihin joku ampui ihmisiä. Ylen mukaan ampuja on ”norjalaismies”. Todellisuudessa ampuja on radikalisoitunut iranilaispakolainen ja terroritekoon liittyy kaksikin islamistista järjestöä.
Torstaina Zaniar Matapour, 45, tuomittiin Oslon käräjäoikeudessa 30 vuoden vankeuteen terroriteosta hänen ammuttuaan kaksi vuotta sitten homobaarin luona olleita ihmisiä Pride-kulkuetta edeltävänä päivänä. Kaksi miestä kuoli ja useat ihmiset saivat vakavia vammoja.
Tuomiossaan oikeus katsoi Matapourin syyllistyneen terroristiseen tekoon, jonka tarkoitus oli herättää pelkoa HLBTQ-ihmisissä. Tekoon vaikutti iranilaistaustaisen miehen islamistinen radikalisoituminen.
Ennen joukkomurhaa Zaniar Matapour vannoi uskollisuutta ääri-islamistille Isis-terroristijärjestölle. Hänellä on yhteyksiä myös Norjassa toimivaan islamistiryhmään. Samassa rikoskokonaisuudessa on epäiltynä myös neljä muuta henkilöä.
Suomen media kuittasi tuomion pikku-uutisella
Suomen mediassa Oslon terroriteosta ja Pride-kulkueen peruuntumisesta kirjoitettiin paljon heti tuoreeltaan. Useimmat lehdet julkaisivat aiheesta puolisen tusinaa uutista kesällä 2022. Alusta asti oli selvää, että kyse oli islamistisesta terroriteosta ja että ampujalla oli kytköksiä ääri-islamistiseen verkostoon.
Kun tuomio kaksi vuotta myöhemmin julistettiin ja jutun faktat olivat selvillä, Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat kuittasivat asian STT:n pikku-uutisella otsikolla ”Oslossa Pride-juhlan aikaan kaksi ihmistä ampuneelle 30 vuoden vankeustuomio”. Jutussa kerrottiin, että ”tuomittu 45-vuotias mies on iranilaistaustainen Norjan kansalainen, jolla on aiemmin diagnosoitu vainoharhainen skitsofrenia”. Homovastaisuus mainittiin, mutta islamistista radikalisoitumista ei.
MTV Uutisten jutussa kirjoitettiin, että ”Syyttäjien mukaan mies oli ennen ampumista vannonut uskollisuutta äärijärjestö Isisille, minkä mies on kiistänyt. Motiivejaan mies ei ole paljastanut.”
Iltalehti myönsi, että ”Norjan turvallisuuspoliisi on ollut tietoinen Matapourin ääriajattelusta jo vuodesta 2015. Matapourin kerrotaan olleen osa ’ääri-islamilaista verkostoa’ ja sympatisoineen terroristijärjestö ISIS:in toimintaa.”
Yle: ”Norjalaismies tuomittiin joukkoammuskelusta”
Ehdottomat pohjat veti Yle, joka otsikoi juttunsa: ”Norjalaismies tuomittiin 30 vuodeksi vankeuteen joukkoammuskelusta homobaarissa”. Internet-aikana useimmat ihmiset näkevät ja lukevat uutisjutuista vain otsikon. Silti Yle päätti tietoisesti vääristellä Oslon terroristin taustan.
Teknisesti ottaen on tietenkin totta, että Iranin kurdialueelta 12-vuotiaana pakolaisena vanhempiensa kanssa vuonna 1991 Norjaan tullut Zaniar Matapour on Norjan kansalaisuuden saatuaan ”norjalaismies”. Norjalaisuus ei kuitenkaan selitä hänen homofobista terrori-iskuaan. Jutun leipätekstissä sentään myönnetään, että ”poliisin mukaan 45-vuotias Matapour on radikalisoitunut islamisti”.
Yhteyksiä Norjassa toimivaan islamistiryhmään
Ennen terroritekoaan Zaniar Matapour tallensi äänitteen, jossa hän vannoi uskollisuutta Isis-terroristijärjestölle. Näin voi tietenkin tehdä kuka tahansa. Mutta Matapourilla oli myös henkilökohtaisia yhteyksiä Norjassa toimivaan Profeetan umma -islamistijärjestöön, jonka tiedetään muun muassa rekrytoineen taistelijoita Isis-järjestön riveihin Syyriaan.
Matapourin yhteyshenkilö Profeetan umma -järjestössä on Arfan Bhatti, yksi Norjan tunnetuimmista islamisteista. Reilu viikko ennen Oslon Pride-kulkuetta Arfan Bhatti postasi Facebook-sivulleen kuvan palavasta sateenkaarilipusta ja Koraanin säkeen, jossa kehotetaan tappamaan homoseksuaalit, kertoo Norjan yleisradio NRK.
Zaniar Matapour on ollut islamilaisen radikalisoitumisen takia Norjan turvallisuuspoliisin tarkkailussa jo vuodesta 2015. Hänen lisäkseen neljää muutakin henkilöä epäillään osallisuudesta Oslon terroritekoon. Yksi epäillyistä on Arfan Bhatti, joka ehti jo livahtaa karkuun Pakistaniin, mutta hänet saatiin luovutuspyynnöllä Norjaan tutkintavankeuteen.
Oikeus: Toimi täydessä ymmärryksessä
Matapourilla on aiemminkin ollut poliisin kanssa tekemisissä huume- ja väkivaltarikosten takia. Vuonna hän oli oikeudessa yökerhossa tapahtuneen puukotuksen takia. Käräjäoikeudessa hän sai 10 kuukauden vankeustuomion, mutta hovioikeus lievensi tuomion kuukauden vankeudeksi tekijän nuoren iän ja ”selvien mielenterveysongelmien” takia.
Zaniar Matapourilla on diagnoosi paranoidista skitsofreniasta, minkä takia hän on ollut viimeiset kymmenen vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä. Oikeus totesi kuitenkin mielentilatutkimuksen jälkeen, että hän toimi täydessä ymmärryksessä terroriteon tehdessään. Siksi hänelle annettiin pisin mahdollinen tuomio.
Tekovälineenä laiton sarjatuliase
Ammuskelussa Matapour käytti peräti kahta luvatonta käsiasetta. Hän aloitti tulituksen toisen maailmansodan aikaisella MP-40-konepistoolilla eli ”Schmeisserilla”. Kun konepistooliin tuli toimintahäiriö, Matapour kaivoi taskustaan Parabellum-pistoolin ja jatkoi ampumista.
Molemmat aseet lienevät jääneet Norjaan saksalaismiehittäjien jäljiltä. Tutkimuksissa ei ole selvinnyt miten Matapour tai hänen mahdolliset avustajansa saivat käsiinsä sarjatuliaseen.
Islamilainen terrorismi ei kiinnosta Suomen mediaa
Terrorismi, epäillyt terroristiryhmät ja laittomat aseet ovat olleet paljon esillä Suomen mediassa viime aikoina. Ainakin silloin, kun terrorismiepäily liittyy jotenkin äärioikeistoon.
Oslon terrorismirikoksessa on kyse ääri-islamistin tekemästä joukkomurhasta, johon liittyy laittoman konetuliaseen lisäksi kaksikin islamistista järjestöä, jotka ovat verkottuneet kansainvälisesti.
Jostain syystä Suomen valtamedia ei ole kiinnostunut tuomaan esille tätä puolta asiassa. Otsikoiden mukaan Oslon Pride-juhlan aikoihin joku ampui homoja, ja ampuja on ”norjalaismies”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Profeetan umma Isis-terroristijärjestö Oslon terrori-isku Arfan Bhatti Zaniar Matapour Oslo väkivaltainen islamismi muslimiterrorismi islamismi Pakistan valtamedia Syyria Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Monet islamia arvostelevat voivat elää Saksassa vain jatkuvassa poliisien suojeluksessa

Punavihreän Ylen päätoimittaja ei löydä Ylestä punavihreää kuplaa – ei vakuuta somea: ”Kalakaan ei näe akvaarion ulkopuolelle ja luulee, että puheet vedettömästä maailmasta ovat ääriainesten juttuja”

Saksassa lisää puukotuksia – Suomen media ei kerro epäiltyjen taustoja

Yle Uutiset valitsi kummallisen päivän ministereiden natsitteluun

Perussuomalaiset: Vasemmistolla ei ole veto-oikeutta Yleen

Yle intoili, kun jalkapallotähti varoitti laitaoikeistosta – ja vaikeni, kun toinen arvosteli massamaahanmuuttoa

Hämeen Sanomat kirjoittaa Yleisradiosta: ”Valtionmediaa tarvitaan – muttei tällaista jättipullukkaa”

Teemu Keskisarja: Valehteliko Yle myös parlamentaariselle työryhmälle?

Onni Rostilan analyysi median valikoivasta värisokeudesta: Miksi George Floydista sai suuttua, mutta Englannin lapsipuukotuksesta ei?
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta
Jokainen valistunut ihminen tietää, että turve on uusiutuva luonnonvara ja että Suomen turvesoissa on lähes Pohjanmeren öljyn suuruinen energia hyödynnettävissä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja. Keskisarja pitää suurena ongelmana sitä, että turveyrittäjät ovat jo lyömässä rukkasia naulaan. Neovasta (entinen Vapo) eläkkeelle jäävä johtaja Ahti Martikainen on puolestaan jo vuosia varoittanut päättäjiä turpeen liian nopeasta alasajosta.

Kansanedustaja Eemeli Peltonen menehtyi tänään eduskunnassa

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen nostaa Italian myrkkyjäteongelman varoittavaksi esimerkiksi viherhumpan aiheuttaman päästövimman ennalta-arvaamattomista seurauksista. Ilmastoideologian aiheuttama turvetuotannon alasajo saattaa johtaa siihen, että Suomessakin joudutaan turvautumaan epätoivoisiin ratkaisuihin, jotta suomalaisten kodit eivät jäätyisi talvella.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.