

Ylen sota todellisuutta vastaan kiihtyy – Oulun poliisi lähetti purevan vastauksen toimittajalle: ”Voisitteko ystävällisesti kertoa..”
Ylen oikeustoimittaja Päivi Happonen väitti äsken blogissaan, että Oulun poliisissa mietitään, mentiinkö seksuaalirikoksista tiedottaminen liian pitkälle. Kirjoitus antaa väärän kuvan siitä, että Oulun poliisi jo itsekin epäröisi omaa tiedotuslinjaansa. Ei epäröi. Oulun poliisi twiittasi Happoselle sapekkaan vastauksen tänään.
Vastuulliseen uutisointiin erikoistuneen Ylen oikeustoimittaja Päivi Happonen kirjoitti perjantaina: ”Oulun poliisissa jo mietitään, menikö tiedottaminen liian pitkälle”
Happonen oli huolissaan mielikuvista, ja hän näki Oulun poliisin valitseman tiedotuslinjan saavan pahaa aikaan. Hän kirjoitti:
”Mitä huonoa Oulun poliisi on saanut aikaan?
Paljonkin.
Monen mielikuvissa Oulusta on tullut pahuuden pesä, jossa turvapaikanhakijat raiskaavat lapsia minkä ehtivät.
Poliisin tiedottaminen on lietsonut pelkoa, kauhua ja vihaa myös muualla kuin Oulussa.”
Oulun poliisi tarttui Happosen kirjoitukseen, ja pamautti tänään takaisin. Poliisi kysyi, mistä Happosen näkemys on peräisin, sillä kyseessä ei ole Oulun poliisilaitoksen näkemys.

Poliisi: ”Nostimme akuutin ongelman esiin”
Oulun poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta puolusti valittua tiedottamislinjaa jo lauantaina. Hänen mukaansa akuutti ongelma nostettiin esiin, ja vastaavia tekoja on saatu estettyä. Tuleen ei jääty makaamaan.
Mielipiteet @oulunpoliisi tiedottamisesta vaihtelevat. Nostimme akuutin ongelman esiin ja estimme vastaavia tekoja nyt ja tulevaisuudessa. Näin uskon. Kommentti: Oulun poliisi ei jäänyt tuleen makaamaan – tiedotus seksuaalirikoksista on ollut erinomaista https://t.co/noLzceGzaH
— Deputy Police Chief (@ArtoKarnaranta) January 19, 2019
Suomen Uutiset kirjoitti eilen Imperiumin vastaiskusta – massiivisesta mediavyörytyksestä, jonka turvin tietyt valtamedian osat yrittävät poisselittää seksuaalirikosilmiötä. Kirjoituksessa mainittiin erikseen Päivi Happosen tökerö ulostulo.
Kommentoimme Happosen sensuurilinjaa seuraavasti:
”Oikeustoimittaja Päivi Happonen on nyt siis sitä mieltä, että kansalaisia syvästi järkyttäneessä tilanteessa poliisi ei saisi tiedottaa parhaaksi katsomallaan tavalla? Anteeksi nyt. Oikeustoimittajat – jollainen Päivi Happonenkin on – saavat kärjäjäoikeuksista juttulistoja jatkuvasti. Ei ole mahdolista, etteikö joka ikisen Suomessa toimivat oikeustoimittajan silmien alta olisi kulkenut suuri määrä juttulistoja, jotka täysin tyhjentävästi todistavat sen puolesta, että monet maahanmuuttajat syyllistyvät törkeisiin rikoksiin. Yliedustus on massiivinen. Jos Päivi Happonen ei itse katso aiheelliseksi kertoa rikossarjasta, jonka luulisi kuuluvan hänen ammattitaitonsa kaikkein kovimpaan ytimeen, on aika paksua kuulla hänen vaativan, ettei poliisikaan saisi asiasta kertoa.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juhani Huopainen kertoo, mitä median käynnistämä Imperiumin vastaisku tarkoittaa
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia
Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.

Valtiovarainministeri Riikka Purran kommentit oppositiojohtajien talouspuheisiin: ”Uskomatonta tuubaa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra luki Ilta-Sanomien jutun, jossa oppositiojohtajat lähettävät juuri budjettiriihen alla Purralle terveisiä ja kehottavat tätä ”pitämään suunsa soukemmalla”. Lue tästä, kuinka Purra vastaa maanantai-iltana terassiltaan ja lähettää omat terveiset Minja Koskelalle, Antti Kaikkoselle sekä kumppaneille.
Uusimmat

Talouden käänne on alkanut – Purra: ”Nyt näyttää todella hyvältä!”

PS:n Kymäläinen: ”Suomalaisten pitää olla nimenomaan turvassa”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










