Keskustan kannatus on romahtanut. Tämä ei ole sattumaa – keskusta päätti itse, että näin tapahtuu. Päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa poliittisten valintojen seurauksista.

Keskusta putosi kannatusmittauksessa kymmenen prosentin tuntumaan. Aikamoinen syöksylasku putiikille, joka vuoden 2015 tienoilla kieppui 23 prosentissa. Keskustapomo Annika Saarikko kommentoi: ”Harmittaa niin että savu nousee korvista.” Huonosti menee.

Vai meneekö? Jokaisella syyllä on seurauksensa ja jokaisella seurauksella on syynsä. Kurkataanpa näytelmän verhojen taakse.

Muistellaan edellistä hallituskautta 2015-2019. Koko kauden poliittinen päämittelö kehkeytyi siitä, toteutuuko kepun ja kokoomuksen välinen valtava lehmänkauppa. Kepu halusi lisää aluehallintoa, kokoomus perusterveydenhuollon avaamisen yksityisten terveysjättien temmellyskentäksi.

Homma jäi tuolloin yritykseksi. Sipilän hallituksen lehmänkaupan suuruus ja uudistuksen aikataulu olivat eri paria – siksipä Juha Sipilän (kesk.) hallitus lopulta kaatui. Seuraavissa eduskuntavaaleissa kepu kärsi rökäletappion. Se menetti 7,3 prosenttiyksikköä kannatusta ja 18 kansanedustajaa. Mikä tahansa tavallinen puolue olisi kömpinyt oppositioon nuolemaan haavojaan. Mutta kepu päätti toisin. Suuri peli, korkeat panokset.

Kepu marssi Antti Rinteen (sdp.) hallitukseen täysin tietoisena siitä, miten rumaa jälkeä uusi nelivuotiskausi sille tekisi. Mutta se halusi silti, hinnasta riippumatta, aluehallintonsa. Se sai haluamansa, ja puolue hyötyi suunnattomasti. Mutta keskustan kannattajien maksettavaksi laitettu hinta on äärimmäisen kova.

Moni ajattelee puolueen edun tarkoittavan samaa kuin puolueen kannattajien etu. Ne eivät ole sama asia. Usein ne ovat päinvastainen asia.

Tuhannen ja yhden yön sadussa Aladdin saa pyytää pullon hengeltä kolme toivomusta. Suomessa hallituskumppaneilta saa pyytää suunnilleen saman verran toivomuksia. Jos puolue latoo tiskiin ison toivomuksen, se menettää mahdollisuutensa pyytää jotain muuta, ja samalla se joutuu suostumaan hallituskummapeiden kaikkein hulluimpiinkin pyyntöihin. Kepu sai aluehallintonsa, mutta se joutuu voimattomana nyt katsomaan sormien läpi, kun vihreät hakkaavat mäsäksi elämisen ja yrittämisen edellytykset taajamien ulkopuolella, vasemmisto sekoittaa äidit ja isät keskenään ja SDP paiskoo valtavan määrän rahaa taivaan tuuliin.

+++

Hallituskaudet eivät ole pelleilyä. Se, ken pääsee kääntelemään valtiokoneiston rattaita, voi tehdä omat taustayhteisönsä ja verkostonsa kirvelevän rikkaiksi. Muiden kustannuksella.

Keskusta sai rahasäkkinsä. Mitenkäs on kokoomuksen laita? Se porskuttaa tällä hetkellä kannatusmittauksissa ykköspaikalla, ja on mahdollinen hallituksenmuodostaja. Jos näin käy, se tulee ehdottamaan hallituskumppanilleen uutta lehmänkauppaa. Ja me tiedämme jo, mitä sen käsi hamuaa. Se kurottaa kohti kaikkein paksuinta kultasuonta – nopeasti ikääntyvän Suomen terveydenhuollon avaamista yksityisille toimijoille. Ulottuvilla on toinenkin emäsuoni – kokoomus haluaa hyväksikäyttää kahdeksan puolueen aiemmin muodostamaa ilmastokartellia.

Lopputulos olisi karu. Kokoomuksen Suomi on kahden kerroksen Suomi. Sitä asuttaisi joukko vauraita ihmisiä sekä heidän palvelijoitaan. Harvoille on tarjolla parasta, mitä rahalla voi saada. Yksityiset päiväkodit ja koulut, erilliset maahanmuuttajavapaat asuinalueet, turvallisuutta, vaurautta ja loputon määrä työläisiä, jotka suostuvat mihin työehtoihin tahansa.

Kokoomuksen unelmamaa on pitkälti sama, minkä RKP on vuosikymmenten aikana itselleen jo toteuttanut. Ruotsin kieli toimii näkymättömänä passina, jonka haltijat päätyvät pienestä pitäen parempiin päiväkoteihin ja kouluihin. Kieli takaa helpotetun pääsyn korkeakouluihin, hyvät sosiaalipalvelut ja ohituskaistan parempiin työpaikkoihin. Kyseenalaista tämä kuvio, ja saat etuusjärjestelmän vartijat välittömästi kimppuusi.

+++

Suomen keskeiset porvaripuolueet ovat perinteisesti väittäneet kannattavansa vapaata markkinataloutta. Tosiasiassa ne ovat vuosikymmenten ajan rakentaneet kaverikapitalismin verkkoa. Se ilmenee ennen puolueita lähellä olevien korporaatioiden bisnesten suojelemisena kilpailulta. Suomessa on paljon kilpailua rajoittavaa sääntelyä, jota on perusteltu suomalaisille yhteiskunnan haluna suojella kansalaisia. Mutta perustelut ovat teennäisiä. Kaverikapitalismin myötä kansa on jaettu kahtia, kaverikapitalismista hyötyjiin ja sen maksumiehiin.

Porvariblokkia kirittää eteenpäin raha-ahneus, punavihreää laitaa puolestaan överiksi vedetty tunneahneus. Punavihreiden kannattajat reagoivat voimakkaasti empatiaan, ja tätä heidän oma johtonsa heille annostelee. Tunnetilaan kiihdytetty aatesoturi ei kyseenalaista, vaan tottelee. Vihreiden ilmeinen virhe oli laittaa tunneilmaisultaan lattea Maria Ohisalo joukkojen kärkeen. Huti. Jos räyhäpetteri Ville Niinistö joskus palaa kehiin, alkaa vihreiden kannatuskin nousta.

Kuljemme kohti uusfeodaalisuuden aikaa. Etuoikeutettujen ruhtinaiden ja muiden käskijöiden aikaa, joka sulkee tavallisen kansan pois päätöksenteosta, jos mahdollista. Ei mitään uutta auringon alla.

Aika näyttää, onnistuuko poliittinen järjestelmämme uusiutumaan ja löytämään uuden tasapainon.

MATIAS TURKKILA