

KUVAKAAPPAUS/YLE
Kepun Kurvinen ehdottaa parlamentaarista työryhmää saamelaiskäräjälain valmisteluun – Purra ihmettelee viivyttelyä: ”Asia ei etene sillä, että kasataan uusi pullakahviseurue”
Pääministeri Sanna Marinin johtaman hallituksen toiminta-aika on käymässä vähiin, samaan aikaan kun hallituksen toimintakyky heikkenee sisäisten riitelyjen vuoksi. Riitojen taustalla on erityisesti keskusta, joka pyrkii paikkaamaan omaa heikentynyttä kannatustaan jarruttamalla lakihankkeita. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee, miksi keskusta havahtuu vasta hallituskauden loppumetreillä hakemaan kompromissia saamelaiskäräjälakiin.
Hallituksen sisällä on juuri nyt kiistaa erityisesti saamelaiskäräjälaista, jossa määritellään kuka saa asettua ehdolle ja äänestää saamelaiskäräjien vaaleissa. Esitykseen tyytymätön keskusta on torpannut lakihanketta ja estänyt lain viemisen eduskuntaan.
”Keskustalainen juksaus”
Ylen A-studiossa eilen kepulainen maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen esitti parlamentaarisen työryhmän perustamista ensi vuoden maaliskuun loppuun asti. Kurvisen mallissa ryhmä runnoisi kasaan yhteisymmärryksen saamelaiskäräjälaista.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ei innostunut Kurvisen mallista, jota Purra kutsui ”keskustalaiseksi juksaukseksi.”
– Asia ei etene mihinkään sillä, että kasataan uusi pullakahviseurue selvittämään asioita. Huolehtikaa te parempi kompromissiesitys ja neuvotelkaa siitä, Purra kehotti Kurviselle.
Miksi havahdutaan vasta nyt?
Purra asetti saamelaiskäräjälain laajempaan kontekstiin, ja huomautti, että taustalla on muita ongelmia.
– Kyse ei ole edes saamelaiskäräjälaista, vaan siitä, että hallitus riitelee, kaikilla hallituspuolueilla on omat tavoitteensa, ja saamelaisista on tullut tilanteeseen keppihevonen.
Purra ihmettelee, miksi keskusta havahtuu vasta hallituskauden loppumetreillä hakemaan kompromissia saamelaiskäräjälakiin.
– Minä olen ollut tietoinen jo useamman vuoden siitä, millainen esitys on tulossa. Samoin on ollut tiedossa, että se ei huomioi kaikkia saamelaisryhmiä kuten pitäisi. Eivätkö nämä asiat ole olleet tiedossa keskustalle? Voidaankin kysyä, miksi keskusta ei ole riitauttanut asiaa jo aiemmin, vaikka lausuntopalautteen perusteella. Monet eduskunnassa käyneet lappalaisryhmät ovat kertoneet lain ongelmista, Purra sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sisäinen riitely saamelaiskäräjät hallituskausi jarruttaminen toimintakyky Antti Kurvinen keppihevonen lakihanke Riikka Purra Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset tyrmää hallituksen esityksen laittomasti maassa olevien terveyspalveluista – ”Keskusta lupasi laittomasti maassa oleville jalkapannan, nyt tulikin ilmainen terveydenhuolto”

Pääkirjoitus: Keskustan kannatus romahti, koska se itse halusi niin

Keskusta tuki vihervasemmistoa EU:n vallantavoittelussa pysyäkseen ministeriauton kyydissä – Tavio vaatii hallitusta muuttamaan ajattelutapaansa EU:n suhteen

Saarikko palkkasi avukseen viestinnän asiantuntijan – palkka 10 341 €/kk

Kepun Saarikolta outoja takinkääntösyytöksiä – Purra huomautti, että keskustan puheet ja teot hallituksessa ovat kaukana toisistaan

Vihervasemmisto jyrättiin oppositioon työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa – ”Hallituksen ajama saamelaiskäräjien vaaliluettelon puhdistaminen on enemmistön diktatuuria vähemmistöjä kohtaan”
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











