Äänestysaktiivisuus ratkaisee – Suomi ja Ruotsi eurovaaleihin samalla kärjellä

26.04.2019 |16:42

EU-vaaleihin on kuukausi aikaa ja Suomessa sekä Ruotsissa lähtöasetelmat ovat kovin samankaltaiset. Tuoreimman Aftonbladet/Inizion gallupin mukaan naapurimaassa puolueiden kolmen kärki on tasan sama kuin Suomessa. Sosialidemokraatit on keulilla, ruotsidemokraatit on noussut voimalla kakkoseksi ja kokoomus on jämähtänyt kolmossijalle.

Mielipidemittauksen mukaan suurin nousija EU-vaalikartalla on ruotsidemokraatit. Kun puolue vuoden 2014 vaaleissa sai 9,7 prosenttia äänistä, niin nyt puolueelle mitattiin 17,4 prosentin kannatus. Puolue ainakin kaksinkertaistaisi jäsenmääränsä EU-parlamentissa. Aika samalla tasolla on siis kansallismielisten ja maahanmuuttokriittisten voimien kannatus Suomessa ja Ruotsissa.

Vihreät, liberaalit ja feministit pulassa

Kepulisti on naapurissa käymässä ainakin feministipuolueelle ja liberaaleille, jotka kummatkin ovat tällä tietoa putoamassa Euroopan parlamentista. Liberaalien kannatus on vajonnut kolmasosaan edellisten vaalien tasosta ja feministien kannatus on enää runsaan prosentin.

Komean mahalaskun on tehnyt myös vihreiden suosio, ympäristöpuolue oli vielä 2014-vaaleissa Ruotsin toiseksi suurin.Nyt puolue on menettämässä useammankin edustajan EU-parlamentista.

Sosialidemokraatit ja kokoomus ovat hitusen lisänneet kannatustaan sitten vuoden 2014, kristillisdemokraatit ja keskusta enemmänkin.

Äänestysaktiivisuus ratkaisee

Vaalit ratkaistaan vasta uurnilla ja EU-vaaleissa äänestysprosentti on Ruotsissakin ollut todella alhainen. Vuoden 2014 äänestysprosentti oli 51. Erityisen kohtalokasta heikkoäänestysaktiivisuus on sekä ruotsidemokraateille, että sosialidemokraateille.

Kyse on todellakin siitä, miten nämä puolueet saavat äänestäjänsä liikkeelle. Se vaikuttaa erittäin paljon vaalien lopputulokseen, sanoo Aftonbladetin vaaliasiantuntija.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää