

PS ARKISTO
Antikainen: Ihmiset halusivat erilaista politiikkaa – ”Nyt hallitus puolustaa suomalaisten etuja eikä siinä ole mitään väärää”
Eduskunnassa käytiin eilen keskustelu koskien valtioneuvoston tiedonantoa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa.Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen painotti puheenvuorossaan, että hallituksen kokoonpano on äänestyksen tuloksena koottu.
– Nyt vallassa oleva hallitus on täällä enemmistönä, koska kansa näin äänesti. Ihmiset äänestivät suurimmaksi puolueeksi kokoomuksen, toiseksi suurimmaksi perussuomalaiset. On muistutettava teitä, arvon vasemmisto, että demokratia ja kansanvalta toimivat myös silloin, kun te häviätte vaaleissa. Ihmiset halusivat erilaista politiikkaa kuin mitä teidän vasemmistolainen hallitus teki, Sanna Antikainen sanoi.
Hallitukselle ei suotu työrauhaa
Antikaisen mielestä on käsittämätöntä, että oppositio käytti koko kesätauon sanoin kuvaamattomaan ajojahtiin perussuomalaisia kohtaan.
– Hallitukselle ei ole suotu työrauhaa ja sen sijaan, että se olisi päässyt heti ajamaan suomalaisten asioita ja keskittymään muun muassa talouteen ja työllisyyteen sekä tekemään täydellä teholla kipeästi tarvittavia uudistuksia, on hallituksen täytynyt käyttää arvokasta aikaansa itsestäänselvyyksien kirjaamiseen, Antikainen sanoo.
SDP:n luurankoja ei arvostella
Antikainen huomauttaa, että oppositio ja etenkin vihervasemmisto soveltaa tuttua kaksoisstandardiaan, kun se asettaa eri vaatimukset eri yksilöille ja ryhmille.
– Kun edustaja Lindtmanin vanhat kuvat natsitervehdyksineen tuli julki, ei vihervasemmistodemari akselilta kuultu juurikaan pahoitteluja. Mediassa ei myöskään vaadittu edustaja Lindtmanilta irtisanoutumista natsismista. Vielä tällä viikolla saksalaisen Bild lehden jutun otsikossa oli teksti ”Hitler-tervehdysjuhlat ja kissan murha.” Jutussa viitattiin sosiaalidemokraattisiin johtohenkilöihin Suomessa, edustaja Lindtmaniin ja natsitervehdykseen ja demareiden uuden puoluesihteerin eläinsuojelurikokseen ja kissan tappamiseen. Jutussa on esimerkiksi kuva uudesta puoluesihteeristä ja alla teksti: ”Entinen kissan pahoinpitelijä, nykyinen SDP:n puoluesihteeri.”
Aktiivinen katumus puuttuu
Antikaisen mukaan oli erittäin vastenmielistä nähdä kuva viime sunnuntain hallituksen vastaisesta mielenosoituksesta, jossa oli banderolli ja teksti ”Jos jotain leikataan Petteriltä ja Riikalta pää.”
– Ja mitä tulee tähän menneeseen mielenosoitukseen, jossa vaadittiin pääministerin ja varapääministerin päitä niin sanotusti pölkylle, heidän mestaamistaan, niin nyt odotan todella, että te sieltä vasemmistoliitosta ja vihreistä — varsinkin niitten edustajien suulla, jotka osallistuivat tähän mielenilmaukseen — irtisanoudutte tästä. Tämä oli poliittiseen väkivaltaan kiihottamista, Antikainen sanoi eilisessä puheenvuorossaan.
– Ikävä kyllä mitään aktiivista katumusta ei kuulunut opposition puolelta.
Kaikki rakentamaan turvallista Suomea
Hallitus on sitoutunut edistämään yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä. Tähän työhön hallitus haluaa sitouttaa koko suomalaisen yhteiskunnan vihervasemmisto mukaan lukien.
– Kaikki voivat olla mukana rakentamassa Suomea, jossa jokainen voi elää turvassa ja hyväksyttynä, mutta haluaako oppositio olla mukana? Tämä jäi eilisen keskustelun perusteella epäselväksi. On kuitenkin hyvä, että kirjaukset on nyt tiedonantoon laitettu, keskustelu käyty ja pääsemme vihdoin tekemään oikeita töitä, Antikainen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäkelä: Sananvapaus tarkoittaa myönteistä sekä loukkaavaa puhetta

Vigelius: Suomeen eivät jatkossakaan ole tervetulleita Isis- tai katujengiosaajat

Bergbom: Hallituksen maahanmuuttopolitiikka noudattaa yleispohjoismaista linjaa – ”Se ei ole rasismia, se ei sisällä muukalaisvihaa”

Tynkkynen: Tapa, jolla suuri rasismikeskustelu on käyty, ei kerää pisteitä

Keskisarja: Suomi on vähemmistöille maailman turvallisin maa
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














