

LEHTIKUVA
Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa
Marttaliitto on tiedottanut hiljattain, että se on sitoutunut tarjoamaan omissa tilaisuuksissaan vain kasvisruokaa vuosien 2025 ja 2026 aikana. Liiton mukaan sitoumus kasvisruokaan on yksi konkreettinen teko liiton toiminnan hiilijalanjäljen ja muiden ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä sitoumus tarkoittaa käytännössä suomalaisen monipuolisen ruokakulttuurin ja perinteisten ruokailutottumusten syrjäyttämistä ideologisista syistä.
– Olen hämmästynyt siitä, että Marttaliitto lähtee mukaan tähän kasvisruokatrendiin ja osallistuu poliittiseen hyvesignalointiin. Ihminen on sekasyöjä, ja monipuolinen ruokavalio, joka sisältää myös lihaa ja kalaa, on terveyden kannalta tärkeä. Tällainen yksipuolinen linjaus ei palvele tavallisia suomalaisia, joille perinteinen, monipuolinen ruokavalio on arkipäivää, Sanna Antikainen toteaa.
Marttaliitosta on kerrottu, että tämä linjaus ei ole laajempi kannanotto lihantuotantoa tai suomalaista ruoantuotantoa vastaan. Antikaisen mukaan se on valitettavasti juuri sitä.
– On käsittämätöntä, että Marttaliitto haluaa osaltaan heikentää kotimaista maataloutta ja ruokatuotantoa. Tämä päätös on vain yksi osa laajempaa kasvisagendaa, jolla yritetään ohjata ihmisten ruokailutottumuksia poliittisten suuntausten mukaisesti. Suomen maataloutta ja sen tuottajia ei saa ajaa alas minkään kasvisagendan vuoksi, jota yritetään pitää ratkaisuna päästöihin ja ympäristöystävällisyyteen. Suomalainen ruoka ja maatalous ansaitsevat arvostusta, eivätkä tällaiset linjaukset tue kotimaisia tuottajia, hän sanoo.
Monipuolinen ruokavalio on terveyden kannalta olennainen
Antikaisen mielestä ihmisten ruokailutottumuksia ei pidä yrittää muuttaa tarkoitushakuisesti ja poliittisten agendojen mukaan. Terveellinen ruokavalio perustuu monipuolisuuteen, ja lihalla on siinä keskeinen rooli.
– Ei voida olettaa, että kaikki ihmiset sopeutuvat kasvisruokaan tai haluavat tehdä niin. Monet kokevat lihan tärkeäksi osaksi ruokavaliotaan ja arvostavat sen ravitsemuksellisia hyötyjä. Kasvisruoka ei automaattisesti tarkoita terveellistä ruokavaliota. Proteiininsaannin, vitamiinien ja muiden ravintoaineiden kannalta tasapainoinen ruokavalio on elintärkeää, Antikainen painottaa.
Ruokailutottumuksia ei tule ohjata poliittisesti
Antikaisen mukaan päätös on osa laajempaa trendiä, jossa kasvisruokaa pyritään määrätietoisesti nostamaan ainoaksi hyväksytyksi vaihtoehdoksi julkisessa keskustelussa ja ruokailutottumuksissa.
– Suomalaiset eivät tarvitse ylhäältä ohjailtua ruokapolitiikkaa. On väärin, että perinteiset ruokailutottumukset syrjäytetään poliittisten linjausten takia. Ruokavalinnat kuuluvat jokaiselle itselleen, eivät ideologisille liikkeille. Tällainen pakkosyöttö ei ole tervettä, eikä se johda muuhun kuin turhaan vastakkainasetteluun. Marttaliiton tulisi keskittyä ruokakasvatukseen ja perinteisiin suomalaisiin arvoihin sen sijaan, että se myötäilee poliittisia virtauksia. Suomalaisilla on oikeus päättää itse, mitä he lautaselleen laittavat.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ruokailutottumukset ruokakulttuuri Marttaliitto ruokapolitiikka Ruoantuotanto Hyvesignalointi hiilijalanjälki lihantuotanto kasvisruoka vihervasemmisto Sanna Antikainen Maatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen Leijona Cateringin ilmastohyvittelystä: ”Oiva esimerkki Suomea vaivaavasta ilmastohulluudesta”

Ronkainen armeijan kesken loppuneesta ruoasta: ”Kun kyse ei ole sotilaskriisistä, ruoan on riitettävä”

Bemareita kauppaavan konsernin Karjalainen-lehti ylimielisenä: suomalaisten pitää lopettaa lihansyönti ja hävetä

Antikainen: Koululaisille kuuluu oikeus täysipainoiseen kouluruokaan
Viikon suosituimmat

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.

Skotlannin eduskuntaan valittu transsukupuolinen tamili kerää rahaa jatkoviisumiin voidakseen jäädä maahan
Vihreä puolue sai peräti kaksi transsukupuolista ehdokasta läpi Skotlannin alueparlamenttivaaleissa. Toinen heistä on ei-binäärinen tamilimaahanmuuttaja, jonka opiskelijaviisumi päättyy vuoden lopussa. Tuore kansanedustaja onkin aloittanut rahankeräyksen saadakseen kokoon jatko-opiskelijan oleskelulupaan vaadittavat kaksituhatta puntaa.
















