

PS ARKISTO
Antikainen: Pahoinpitelyjen kutsuminen koulukiusaamiseksi on uhrien vähättelyä – Etelä-Karjalan malli otettava käyttöön valtakunnallisesti
Kouluväkivalta on jälleen noussut otsikoihin eri puolilla maata kouluissa tapahtuneiden pahoinpitelyiden jälkeen. Ainakin yhdessä tapauksista pahoinpitely myös kuvattiin videolle ja videota jaettiin Snapchat-palvelussa. Epäiltyjen nuoren iän vuoksi tapauksesta ei ole käynnistetty rikostutkintaa, mitä perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ei voi hyväksyä.
– Näitä tapauksia on ollut nyt ainakin Vantaalla, Liperissä ja Joensuussa. Yksikin tapaus on liikaa, ja pahoinpitelyiden kutsuminen koulukiusaamiseksi on uhrien kokeman väkivallan suoranaista vähättelyä. Emme voi hyväksyä tilannetta, jossa oppilas voidaan kuristaa tajuttomaksi, mutta tekijät pääsevät kuin koira veräjästä ikänsä vuoksi. On myös täysin kohtuutonta ehdottaa, että ongelmat ratkaistaan siirtämällä uhri toiseen kouluun, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen moittii.
Mahdollistaa tehokkaan puuttumisen
Etelä-Karjalassa vuosi sitten käyttöön otettu malli koulupäivän aikana tapahtuviin lainvastaisiin tekoihin puuttumiseksi on osoittautunut tehokkaaksi.
– Mallin mukaan lainvastaisia tekoja ilmoitetaan sosiaaliviranomaisille ja poliisille matalalla kynnyksellä, eikä niitä käsitellä pelkästään koulun sisäisenä asiana. Toiminnan tukena on moniammatillinen työryhmä, jonka tavoitteena on ehkäistä alle 15-vuotiaiden lasten ja nuorten uusintarikollisuutta. Ensimmäisen toimintavuoden aikana tiettävästi yksikään ryhmään lähetetty nuori ei ole uusinut tekoaan. On selvää, että tämä malli tuottaa oikeastikin tuloksia, toisin kuin uhria vähättelevät näennäistoimintaohjelmat, Antikainen painottaa.
Kiusaaminen ei rajoitu kouluun
Antikainen on jättänyt eduskunnalle mallin valtakunnallistamista koskevan toimenpidealoitteen.
– Etelä-Karjalassa käytössä oleva toimintamalli on osoittanut toimivuutensa ja tulisi ottaa käyttöön kaikissa kouluissa. Olen jättänyt toimenpidealoitteen toimintamallin valtakunnallisesta käyttöönotosta, sillä koulut tarvitsevat ehdottomasti yhtenäiset ohjeet voidakseen mahdollisimman hyvin puuttua ongelmiin. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön ja koulujen tulee tehdä kaikkensa tämän varmistamiseksi.
– Koulujen käytössä oleva keinovalikoima on varsin rajallinen, joten onnistumisen varmistamiseksi on syytä ottaa mukaan ongelmia ratkomaan sosiaaliviranomaiset ja poliisi, koska usein kiusaaminen ei rajoitu pelkkään kouluun, vaan jatkuu myös kouluajan ulkopuolella, Antikainen korostaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomi sijoittuu heikosti nuorten itsemurhatilastoissa

Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset: Kenenkään ei pitäisi joutua koulukiusatuksi

Koulukiusaaminen raaistunut ja saanut uusia muotoja – Elomaa: Varhaiseen puuttumiseen panostettava

Simula vaatii hallitukselta toimia kyläkoulujen säilyttämiseksi: ”Isot uudet koulut omiaan lisäämään koulukiusaamista”

Koponen: “Miksi kouluväkivaltaan ei haluta puuttua, vaikka avaimia olisi?”

Perussuomalaiset Naiset: Työpaikkakiusaaminen käy kalliiksi inhimillisesti ja taloudellisesti – Suomi ongelmien kärkimaana
Viikon suosituimmat

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman
Sosiaalisessa mediassa kuuluisaksi tullut ylikomisario Jari Taponen on eronnut poliisin palveluksesta. Hän on perustanut oman konsulttiyrityksen, joka tarjoaa palveluksiaan muun muassa kaupungeille ja medialle. Erosta ilmoittaessaan Taponen syytti Helsingin poliisin johtoa politisoitumisesta ja poliisien vaientamisesta. Myös Taposta itseään on syytetty poliisityön politisoimisesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tässä jutussa on yhteenveto ylikomisario Taposen värikkäästä urasta poliisina.

Antikainen: Kaasuputkimies Heinäluoman irvailu sai nolon lopun – venäläissotilaita ryömi kaasuputkissa Ukrainassa
Tiedotusvälineissä on uutisoitu tänään, että Venäjän joukot olisivat yllättäneet ukrainalaiset kaasuputken kautta Kurskin alueella viime viikonloppuna. Venäläisjoukkojen arvellaan ryömineen kaasuputken läpi kaksi päivää ja odottaneen sen sisällä vielä neljä päivää ennen nousemistaan esiin.

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”
Demarimeppi, entinen SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on saanut Iltalehdessä osakseen kovaa kritiikkiä 16 vuotta sitten vuonna 2009 eduskunnan täysistunnossa pitämästään puheenvuorosta Nord Stream -keskustelussa samaan aikaan eduskunnassa toimineilta silloisilta kansanedustajilta. Kaasuputkea lobanneen Heinäluoman sarkastiset heitot ”suikkahattuisista, punatähtisistä ja harmaapukuisista” miehistä tämän päivän kontekstissa tuskin hymyilyttävät enää demareitakaan.

Vihreä kupla puhkesi – akkuvalmistaja Northvolt konkurssiin
Eräs Ruotsin taloushistorian suurimmista epäonnistumisista varmistui keskiviikkona, kun akkuvalmistaja Northvolt jätti konkurssihakemuksen Tukholman käräjäoikeudelle. Tuhannet menettävät työnsä ja vihreä siirtymä kokee pahan kolauksen. Konkurssin maksajiksi joutuvat käytännössä kaikki ruotsalaiset, sillä hankkeeseen sijoitetut eläke- ja verorahat katoavat kankkulan kaivoon.

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen sai tänään eduskunnan luottamuksen äänin 94–53. Vihreät esitti viime viikolla Rantaselle epäluottamusta vasemmistoliiton kannattamana. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tyytyväinen, että Rantanen sai eduskunnan luottamuksen. Hän muistuttaa, että kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä useassa maassa samalla, kun media vaikenee asiasta.

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”
Historioitsija ja dosentti Ari Helo antaa tanakkaa kritiikkiä lukion historian oppikirjalle Opus 6 HI6, jonka sisällössä Helo osoittaa olevan selkeitä historiallisen ajattelun puutteita. Kirjassa esimerkiksi länsimainen monikulttuurisuuskäsitys jää tunnistamatta ja historiaa kirjoitetaan eurosokeasti, eli eurooppalaisten näkökulmaa suljetaan pois.

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”
Jyväskylän yliopistosta kantautuu huolestuttavia uutisia. Hiljattain Ylen julkaiseman uutisen perusteella yliopistossa ollaan valmistelemassa tiettyihin koulutusohjelmiin omaa hakuväylää Suomea toisena kielenä opiskeleville. Perussuomalaisten opiskelijajärjestö pitää kannanotossaan suunniteltua positiivista syrjintää korkeakoulujen yhteishaussa älyvapaana toimintana.

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”
Suomen yliopistoja riivaa sekin epäkohta, että eritaustaiset väestönosat eivät ole samalla tavalla edustettuina korkeakouluissa. Jyväskylän yliopisto on keksinyt epäkohtaan mainion ratkaisun: tehdään suomea toisena kielenä koulussa lukeneille oma väylä yliopistoon. Näin pystytään vastaamaan “muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa".

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla
Saksan tuleva kristillisdemokraattien ja demarien mustapunahallitus haluaa ottaa satoja miljardeja euroja uutta velkaa romukuntoisen armeijan kohentamiseen ja antaakseen oman panoksensa Euroopan puolustamiseen. Rahalla ei saa kuitenkaan kaikkea. Vaikka yhä useampi saksalainen pelkää Putinia, niin enemmistö ei ole valmis puolustamaan ase kädessä kotimaataan.

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin
Kurdien terroristijärjestö PKK lopetti aseellisen taistelun Turkissa ja avasi samalla aivan uusia näkymiä maailman suurimmalle etniselle ryhmälle ilman omaa valtiota. Poliittinen ratkaisu luo pohjan kurdien valtiolliset rajat ylittävän asuinalueen rauhoittumiselle. Turvallinen tila mahdollistaa pakolaisiksi lähteneiden paluun rakentamaan kotiseutunsa ja kansansa uutta tulevaisuutta.