Britit haluavat eroon EU:sta, Soini vaatii kansanäänestystä
Britannian pääministeri David Cameron lupasi keskiviikkoisessa puheessaan, että EU-jäsenyydestä järjestetään kansanäänestys, jos konservatiivit voittavat seuraavissa parlamenttivaaleissa. Times-lehti teetti puheen jälkeen kyselyn, jossa tiedusteltiin jäsenyyskantoja. Suurin osa briteistä haluaa jättää EU:n taakseen. 40 prosenttia vastaajista äänesti eroamisen puolesta, 37 prosenttia halusi jäädä unioniin. 23 prosenttia ei kertonut kantaansa.
Cameronin EU-puhe on kiihdyttänyt keskustelua jäsenyysäänestyksistä kautta Euroopan. Nelosen Uutisten haastattelema perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini vaatii kansanäänestystä myös Suomeen.
– Ensin pitää neuvotella jäsenyysehdot uudelleen ja järjestää sitten kansanäänestys. Nykyinen järjestely on Suomen kannalta kovin huono. Me olemme nettomaksaja, ja vaikutusvaltamme on pieni. Pitää neuvotella paremmat ehdot ja asettaa asia kansanäänestykseen.
Mahdollinen jäsenyydestä irtautuminen ei Soinia pelota. Hänen mukaansa EU ei ole vankila, ja sen ulkopuolella voi elää. Esimerkkeinä hän mainitsee Islannin, Norjan ja Sveitsin.
Hän muistutti, että jokaisella sukupolvella tulisi olla mahdollisuus ottaa kantaa Suomen jäsenyydestä. Ainoa jäsenäänetys toimitettiin 1994.
– Vuonna 1976 syntyneet ja nuoremmat eivät ole saaneet äänestää Suomen EU-jäsenyydestä. Kyllä kerran sukupolvessa sen pitää olla mahdollista.
Suomen tuleva äänestys sopisi samaan ajankohtaan kuin Britanniankin.
– Demokratiassa kansa tietää. Kansa äänestää meille presidentin, europarlamentaarikot, kansanedustajat, kunnanvaltuutetut, kyllä se tämänkin tietää. Heidänkin, jotka kannattavat EU-jäsenyyttä, olisi hyvä kannattaa kansanäänestystä. Mitä sitä kansaa pelkäämään.
TEKSTI: PS VERKKOTOIMITUS
KUVA: JARNO MELA / LEHTIKUVA
Lue myös
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat
Härskiä on: Vihreät, SDP ja keskusta huutavat vesiasiassa sutta, mutta ovat itse se susi – ajoivat äskettäin Jyväskylän ja Ähtärin vesihuollon yksityistämistä
Puhdistuksesta huolimatta pylväiden saumoihin imeytynyttä väriainetta nousee koko ajan pintaan – Purra: “Voi teitä aktivistit Elokapinassa”
Eduskunnan puhdistustyöt jatkuvat edelleen.
Yksijalkaisesta nigerialaisesta merirosvosta tulee uustanskalainen – kotoutumissuunnitelma on jo valmiina
Tanskalaisen fregatin merirosvouksen vastainen operaatio päättyi siihen, että tulitaistelussa jalkansa menettänyt nigerialainen merirosvo tuotiin Tanskaan hoitoon. Lucky-niminen merirosvo on nyt saanut myönteisen turvapaikkapäätöksen ja hänelle on laadittu kotoutumissuunnitelma. Hänen ei tarvitse enää palata Afrikkaan, jossa elämä yksijalkaisena olisi hyvin raskasta.
Tieteen puolesta perussuomalaisten ehdokkaana – elektroniikka-asentajasta tuli tiedeaktivisti
Mun keskiarvolla ei olisi päässyt lukioon. Sitä paitsi siinä vaiheessa kiinnosti lähinnä kalja ja tytöt, kertoo Mika Merano muistellessaan aikaa joskus peruskoulun jälkeen. Hän meni ammattikouluun ja valmistui elektroniikka-asentajaksi.
Ravintoloitsija muutti Ruotsista takaisin Irakiin jengiväkivallan tieltä: ”Paljon turvallisempi maa”
Nuori mies jätti vuosituhannen alussa taakseen sodan haavoittaman Irakin. Onni löytyi lähiöiden Ruotsista, jonne maahanmuuttaja pani ajan myötä pystyyn menestyvän ravintolan. Kunnes tuli päivä myöntää tosiasiat: väkivaltaisten jengien Ruotsi on vaarallisempi maa kuin Irak.
Maahanmuuttopolitiikkaa kiristetään ja rangaistuksia kovennetaan – ministeri Ranne: Sinivalkoinen sisäisen turvallisuuden politiikka johtaa meidät pois Ruotsin tieltä
Perussuomalainen liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranne kirjoittaa Hämeen Sanomien mielipidekirjoituksessaan sinivalkoisen sisäisen turvallisuuden suunnanmuutoksesta, joka johtaa Suomen pois Ruotsin tieltä.
Yritykset jättävät turvattoman lähiön – työntekijät saatettava iltaisin metrolle Tukholmassa
Yritysmaailma vonkuu kuorossa, kuinka ulkomailta on saatava työvoimaa pelastamaan maan talous. Kun uudet maahanmuuttajat sitten täyttävät lähiöt, tulee yrityksille kiire lähteä alueelta pois. Työnantajien märkä monikulttuurinen uni saa työntekijät pelkäämään henkensä edestä.
Kamala Harrisin vastaus meni “sanasalaatiksi” – TV-yhtiö julkaisi parannellun version haastattelusta
Kamala Harris oli vaalikampanjansa tiukimmassa haastattelussa "60 minuuttia" -ohjelmassa. Harrisin vastaus Yhdysvaltain ja Israelin suhteita koskien oli niin sekava ja sisällötön, että TV-kanava joutui editoimaan ennakkomainoksiaan uudestaan. Ukrainan mahdolliseen Nato-jäsenyyteen Harris kieltäytyi ottamasta kantaa.
Jani Mäkelä: Oppositio on valehdellut vesihuoltoasiassa
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä (ps.) moittii oppositiota, jonka vesihuoltoa koskevat väitteet eivät pidä paikkaansa.