

LEHTIKUVA
Brittien ja EU:n tulevasta suhteesta neuvotellaan taas – osapuolet täysin eri linjoilla
EU ja Iso-Britannia aloittavat kahdeksannen neuvottelukierroksen. Neuvotteluissa tähdätään osapuolten väliseen kauppasopimukseen ja yleisesti osapuolten välisiin suhteisiin. Suuria toiveita neuvottelujen etenemiselle ei ole.
Suurin kivi neuvottelukengässä on EU:n halu kontrolloida brittien kilpailukykyä, kun taas britit painottavat itsenäisyyttään ja itsemääräämisoikeuttaan. EU haluaa, etteivät britit lähde tukemaan yrityksiään enempää kuin mitä EU antaa jäsenmaidensa tukea omia yrityksiään.
Brittien mielestä vaatimus on täysin absurdi – varsinkin kun Euroopassa taistellaan koronapandemiaa vastaan.
Vaatimuksista ei tingitä
EU:n brexit-neuvottelija Michel Barnier vaatii brittejä perääntymään, jotta osapuolet saisivat sopimukset valmiiksi vielä tämän vuoden puolella. Takarajaksi muodostuisi lokakuun loppu. Britit puolestaan katsovat, että neuvotteluissa tulisi edetä lokakuun puoliväliin mennessä.
Britit ilmoittavat, että EU:n tulisi kunnioittaa heidän itsenäisyyttään. Brittilähteet kertovat, että EU:n tapa neuvotella eri asioista hitaimman osion tahtiin viivyttää turhaan sopimuksen muodostumista.
Kahdeksannen neuvottelukierroksen alussa lähtöasetelmat eivät ole muuttuneet. Saksan talousministeri Peter Altmaier haluaa EU:n tiivistävän rivejään. Sen vuoksi on oletettavaa, että nämäkin neuvottelut päättyvät aiempien kierrosten tapaan tuloksettomina.
Osapuolten huolet aiheellisia
Kummankin osapuolen huolet ovat ymmärrettäviä. EU ei halua antaa briteille täyttä hyötyä EU:n sisämarkkinoista ilman unionin jäsenyyttä. Se voisi sysätä muita jäsenmaita EU-eroon. Brittien tavoite saada itsemääräämisoikeus takaisin on sekin tunnustettava. Neuvottelut ovat siksi vaikeita.
Brittien siirtymäaika päättyy tämän vuoden lopussa. Siirtymäaikana britit noudattavat EU:n lakeja ja sääntelyä, mutta ilman äänioikeutta.
Brittien kanta on selvä
Brittilähteet muistuttavat, että britit ovat äänestäneet EU-eron puolesta jo kahdesti. Ensin kansanäänestyksessä ja viimeksi parlamentin alahuoneen vaaleissa, joissa konservatiivit saivat merkittävän vaalivoiton luvattuaan hoitaa brexitin pois päiväjärjestyksestä.
Financial Times kirjoittaa, että brittihallitus toisi keskiviikkona lakiesityksen, jossa Pohjois-Irlanti noudattaa jatkossa brittilakeja, eikä EU:n sääntelyä. Lakiesitys tuskin ainakaan lähentää osapuolia.
Brittien pääministeri Boris Johnson sanoi, ettei kauppasopimukseen Britannian ja EU:n välillä välttämättä päästä tämän vuoden aikana.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Laura Huhtasaari brexitistä ja EU:sta: ”EU:n hidas mureneminen tulee jatkumaan lähivuosina”

Globalismin huippu on jo nähty – Farage päihitti federalistit

Britannian ja EU:n kauppaneuvotteluista tulossa iso päänsärky: Britit eivät halua myydä itsenäisyyttään

EU aloitti kurinpitomenettelyn Britanniaa vastaan – saarivaltion pitäisi noudattaa EU-lakeja vuoden loppuun saakka

Suomelle murskatappio EU-pöydissä, kommentit sen mukaisia – ”takkiin tuli”, ”meidän tehtävämme on maksaa”, ”rikkoo perustuslakia”, ”demarikaksikko neuvotteli, maksettavaa yhdeksän miljardia”

Brexit-Farage tykittää sydämensä kyllyydestä – katso hirmuiset katsojaluvut kerännyt riemukas puhe suomenkielisin tekstein

Laaja brittikysely: Yli puolet haluavat brexitin toteutuvan

Brittivaaleissa historian havinaa – vasemmisto menettää kannatuksensa, kun se hylkää isänmaallisuuden ja oman maansa duunarit

EU:n autonvalmistajat kehottavat unionia tarkistamaan brexit-kantansa – pääneuvottelija Barnier väläytti kompromissihalukkuuttaan
Viikon suosituimmat

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Purra ottaisi Tanskan mallin käyttöön Suomessa: Maahanmuuttajille työvelvoite sosiaaliturvan ehtona
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Rikollisjengit laittoivat lapsen asialle Vantaalla – kerrostalon asukkaat evakuoitiin polttopulloiskussa
Vantaan Korsossa syttyi 17. joulukuuta kerrostalossa räjähdysmäinen tulipalo, jonka todellinen syy on paljastunut tipoittain. Kyseessä oli polttopulloisku. Rikos liittyi ilmeisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Epäilty 15-vuotias tekijä on vangittu jo kuukausi sitten.

Vasemmiston euroedustaja Montero toivoo maahanmuuttajien ”pyyhkäisevän pois” äärioikeistolaiset ja rasistit – Musk syyttää Monteroa kansanmurhan edistämisestä
Vasemmistolainen europarlamentaarikko Irene Montero käytti puheessaan väestönvaihto-ilmaisua. Hän toivoi, että maahanmuuttajat voisivat korvata äärioikeiston ja rasistit sekä saada Espanjassa kansalaisuuden ja äänioikeuden.














