

LEHTIKUVA
Demareiden Tuomioja tarjoamassa suojaa Venäjältä pakeneville miehille – perussuomalaiset haluaa pitää ihmismassat itärajan takana
SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja esitti eilisessä A-studiossa suomettuneelta haiskahtavaa huolipuhetta Venäjältä pakenevista miehistä, jotka Tuomiojan mukaan eivät hyväksy hyökkäyssotaa Ukrainassa. Perussuomalaisten Riikka Purra totesi, että hän kantaa huolta ukrainalaisista ja heidän auttamisestaan. – Tässä tilanteessa en ole ensisijaisesti huolissani venäläisistä, Purra sanoi.
Suomen itärajalle kasaantuu painetta Venäjän diktaattorin Vladimir Putinin ilmoitettua viikko sitten osittaisesta liikekannallepanosta. Venäläisten haluttomuus astua asepalvelukseen näkyy nyt Venäjältä poistuvan liikenteen kasvuna ja esimerkiksi internetin hakupalveluissa, joissa tapahtui valtava nousu asepalveluksen välttelemiseen liittyvissä hauissa.
Kansan keskuudessa laajasti jaettu näkemys on, että venäläisten turistien ei tulisi saada lomailla Euroopassa saati matkustaa Suomen läpi samaan aikaan kun Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainassa. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) kertoikin viime viikolla, että Suomi on alkanut valmistella ratkaisua venäläisten viisumien rajoittamiseksi.
Tuomioja vähätteli vilkastunutta rajaliikennettä
Rajaliikenne Suomen rajanylityspaikoilla on vilkastunut hälyttävän paljon viime päivinä.
Rajan ylitti eilen yhteensä 12 385 henkilöä. Eilen aloitettiin 2 esitutkintaa väärennöksistä.
Tänään Vaalimaalle on kertynyt heti aamusta jonoa n. 50-70 auton verran. Nuijamaalla ja Imatralla on rauhallisempaa. #rajaturvallisuus #rajaliikenne #itäraja pic.twitter.com/8f8XU4UGoA
— Kaakkois-Suomen raja (@kaakkoisraja) September 27, 2022
Eilisessä A-studiossa SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja kuitenkin vähätteli tilannetta.
– Viisumien myöntämistä on jo rajoitettu, ja rajan ylitykset ovat radikaalisti vähentyneet. Viime päivinä rajoilla on ollut vain tilapäinen piikki. Sekin on vähäistä verrattuna muihin Venäjän rajoilla tapahtuviin ylityksiin, Tuomioja väitti Ylen A-studiossa eilen.
Samaan aikaan, kun Putinin alaisuudessa toimivat joukot tuhoavat Ukrainan infrastruktuuria, pommittavat siviilialueita ja syyllistyvät sotarikoksiin, demareiden Tuomioja kantaa huolta venäläisten suojelusta Suomessa.
– Olen huolissani niistä ihmisistä, jotka eivät hyväksy sotaa ja joita uhataan sen vuoksi. He tarvitsevat suojelua. Mitenkä heille sitten käy? Tuomioja esitti irvokkaalta kuulostavan kysymyksen.
Tuomioja myös kaipasi humanitaarista viisumia Venäjältä Suomeen pyrkiville.
– On hyvä, että hallitus harkitsee asiaa. Humanitaarinen viisumi on nyt tarpeen. Sellainen on käytössä jo joissakin Euroopan maissa.
Tarvittaessa Suomi saa rajan kiinni ihmismassoilta
Tuomiojan huolipuhetta voi pitää naiivina, ja siinä saattoi havaita myös ummehtunutta suomettuneisuutta suoraan 1970-luvulta.
Riikka Purra huomautti, että tosiasiassa venäläisten enemmistö kannattaa ja tukee hävityssotaa Ukrainassa, ja liikehdintä johtuu siitä, että monet eivät vain halua osallistua sotaan henkilökohtaisesti ja mennä rintamalle.
– Itse kannankin enemmän huolta ukrainalaisista ja heidän auttamisestaan. Siinä Suomi tekeekin oman osuutensa. Tässä tilanteessa en ole ensisijaisesti huolissani venäläisistä, Purra sanoi ja muistutti, että liikekannallepanon pakeneminen tai se, että ei halua rintamalle ei ole turvapaikkaperuste.
Purra huomautti että Tuomiojan väläyttämä humanitaarinen viisumi tulisi koskemaan muitakin kansallisuuksia kuin vain venäläisiä.
– Sitä ei siis voida rajata vain venäläisiä koskevaksi. Näenkin sen huolestuttavana lainsäädännöllisenä toimenpiteenä. Onneksi kuitenkin ministeriöstä on todettu, että se (humanitaarinen viisumi) ei etene tällä hallituskaudella.
Rajan yli on mahdollista pyrkiä myös hakemalla Suomesta turvapaikkaa, ja hakemusten määrä tulee todennäköisesti kasvamaan sen jälkeen, kun turistiviisumilla ei enää pääse Suomeen
Mikäli Venäjältä kohdistuisi Suomeen laajamittainen turvapaikkakanavaa hyväksi käyttävä maahantulo, Suomella on käytössään viime kesänä hyväksytyt rajavartiolain pykälät, jotka tarvittaessa mahdollistavat koko itärajan sulkemisen kansallisen turvallisuuden vaarantumisen pohjalta.
– Laajamittaisen maahantulon tilanteessa Suomen pitää pysyä kovana eikä sallia maahantuloa, Purra painotti.
Järjestelmää on helppo käyttää väärin
Tuomioja jatkoi huolipuhettaan itärajan yli saapuvista venäläismiehistä, jotka muka tarvitsisivat ”turvaa”.
– Onneksi tapauksia ja hakemuksia käsittelevillä viranomaisilla on korkea ammattitaito. On tärkeää, että emme jätä oman onnensa nojaan niitä venäläisiä, jotka toimivat sotapolitiikkaa vastaan, Tuomioja sanoi.
Purra totesi, että vaikka viranomaistasolla onkin korkeaa osaamista, järjestelmää on aina mahdollista myös käyttää väärin.
– Jos ihminen valehtelee, se yleensä menee läpi ja uskotaan. Järjestelmä ei mahdollista erojen tekemistä sen enempää Lähi-idän turvapaikanhakijoiden välillä kuin venäläistenkään turvapaikanhakijoiden välillä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ihmismassat huminitaarinen viisumi turistiviisumit rajalaki ukrainalaiset hyökkäyssota asepalvelus maahantulo rajojen sulkeminen nuoret miehet turvapaikkajärjestelmä suomettuminen Väärinkäytökset Riikka Purra Erkki Tuomioja Pekka Haavisto Turvallisuus Venäjä perussuomalaiset SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Suomi on EU:n heikoin lenkki – ”Venäläisten viisumien epäämiselle löytyy perusteet”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Suomalaisten kanta on selvä – itäraja kiinni

Purra ja Halla-aho: Enemmistö venäläisistä tukee edelleen hävityssotaa – kokoomuksesta väläytetään jopa turvapaikkaa venäläisille

Halla-aho: Suomi on vitkutellut venäläisten viisumiasiassa – ”Hallituksen jatkuva aloitekyvyn puute huolestuttaa”

Purra moittii hallituksen hidastelua venäläisten turistiviisumien estämisessä: ”Kun ongelmat kohdataan, niitä ei haluta tunnistaa, sinisilmäisyys ja hyväuskoisuus ovat syvällä”

Hallintovaliokunnan perussuomalaiset: Milloin hallitus antaa tarvittavat resurssit, jotta este- ja valvontalaitteistoa voidaan lisätä itärajalle?

Demari-Kiljuselta pitkät selitykset, miksi venäläisiä tulisi yhä päästää rajan yli – Leena Meri varoitti sinisilmäisyydestä: ”Suomen turvallisuus pidettävä nyt kirkkaana mielessä”

Poliitikot tarjoamassa turvapaikkoja kutsuntoja pakeneville venäläismiehille – Halla-aho muistuttaa yksinkertaisesta matematiikasta: Itärajan takana on liki 20 miljoonaa armeijan käynyttä ihmistä

PS: Hallituksen viisumitoimet pitävät edelleen itärajan auki – valmisteilla jopa uusi viisumi, jolla voi hakea turvapaikkaa Suomesta jo kotimaassa
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.
Uusimmat

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?

Vaalivallankumous sai Unkarin talouden nousukiitoon
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










