

Dosentti Arto Luukkanen US-blogissaan: Onko Helsingissä seitsemästä lapsen hyväksikäytöstä tuomittu seksuaalirikollinen tuomittu myös joukkoraiskauksesta Norjassa?
Tammikuun 11. päivä Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Hedayatullah Safi-nimisen henkilön neljän vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Tuomio tuli yhdestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seitsemästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Dosentti Arto Luukkanen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan samannimisen henkilön syyllistyneen 16-vuotiaan tajuttoman tytön joukkoraiskaukseen Norjassa vuonna 2015. Tuomio tuli tammikuussa 2018; vuosi ehdotonta ja kolme vuotta ehdollista vankeusrangaistusta.
Dosentin mukaan henkilön hyvin harvinaiset etu- ja sukunimet viittaavat molemmat erääseen kaukaiseen, rajattuun maailmankolkkaan (Afganistanin takamaat), ja aika oudolta tuntuisi, jos kaksi täsmälleen samannimistä seksuaalirikollista olisi pulpahtanut sieltä Skandinaviaan.
– Sukunimi Safi viittaa safi-heimoon Afganistanin ja Pakistanin raja-alueella, ja sielläpäin käytetään harvinaista nimeä Hedayatullah, eli suomeksi ”Jumalan Johdatus”, hän tarkentaa blogissaan.
Ikä muuttuu maasta riippuen
Luukkanen kirjoittaa ex-kansliapäällikkö Päivi Nergin todenneen vuoden 2016 maaliskuussa Ylen A2-turvattomuusillassa seuraavaa: ”Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee.”
Luukkasen blogin mukaan suomalaisen henkilötunnuksen mukaan henkilö X olisi nyt 32-vuotias, kun taas Norjan tapauksessa hänet olisi vuonna 2015 merkitty alaikäiseksi 2015 – toisin sanoen ilmeisesti nyt 21-vuotiaaksi.
Norjalaisessa artikkelissa on valokuva, josta X ei näytä aivan nuorelta.
– Erilaisia valokuvia löytyy internetissä niin Norjan kuin Suomen pohjalta. Ei ole estettä arvioida, että ne voivat kaikki kuvata X:ää huomioiden rajoitetun mahdollisuuden valokuvien ”paranteluun”, Luukkanen kirjoittaa löytämistään dokumenteista.
Onko kyseessä sama mies?
Luukkasen mukaan poliisin keskusjohdon olisi luotava rötöstelijöiden taustojen selvittelykomitea.
– Anonyymissä muodossa ne voitaisiin ja pitäisi julkistaa kansalle. Tässä tapauksessa olisi ensiksi selvitettävä, onko kyseessä sama herra X. Jos on, niin kenelle ja kuinka on ikää väärennetty – ja ennen kaikkea kuinka hän on päässyt tuomionsa jälkeen Norjasta Suomeen ja saanut täällä henkilötunnuksen?
Luukkanen perää viranomaisille voimavaroja tutkintaan.
– Eräs tärkeimmistä selvitettävistä asioista on se, ovatko Oulun ja Helsinginkin tekijät jo aiemmin rötöstelleet Euroopassa, hän kirjoittaa.
Taustatyön puute kostautuu rikoksina
Luukkasen mukaan tämän jälkeen olisi syytä myös selvittää kaikkien Oulun ja Helsingin pahantekijöiden tietoja eurooppalaisista tiedustelu- ja poliisiorganisaatioista.
– Onko näillä ihmisillä muuta rötöshistoriaa vai ei? Jos on, on ryhdyttävä edelleen toimiin: on selvitettävä miksi tähän ei ole kiinnitetty aiemmin huomiota Suomessa ja/tai muissa EU-maissa. Sillä vain tämä on voinut mahdollistaa Oulun ja Helsingin kauheat tapahtumat, joille missään tapauksessa ei saa enää seurata uutta jatkoa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho seksuaalirikosilmiöstä: ”Päivän Hesari antaa ymmärtää, että maahanmuuttopolitiikan osalta olisi jo tehty kaikki, mikä on tehtävissä – tämä ei pidä alkuunkaan paikkaansa”

Halla-aho: Suomi uhraa lapsia monikulttuurille – Sipilä huolissaan vihapuheesta

Tom Packalén: Pääministerin nuhteet ja sisäministerin puuhastelu eivät riitä, kun hallitus on epäonnistunut sisäisen turvallisuuden vaalimisessa ja uhreina ovat Suomen lapset
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".
Uusimmat

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille

Reijonen: Eurooppa tarvitsee maahanmuuton hätäjarrun

Strandman: Sähkölasku Etelä-Savon haja-asutusalueilla on rosvousta

Talouden käänne on alkanut – Purra: ”Nyt näyttää todella hyvältä!”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää







