

Ilmastoaktivistit heittäytyivät hankaliksi, kun Roger Hallamia ja muita ekotuomittuja kuljetettiin pois oikeustalolta. / LEHTIKUVA
Viikon 29/2024 luetuin
Elokapinan perustaja Roger Hallam tuomittiin vuosiksi vankeuteen moottoritien tukkimisesta
Yksi kansainvälisen Elokapina-liikkeen perustajista on tuomittu vankeuteen moottoritien tukkimisesta. Hän puolustautui oikeudessa sanomalla, että moottoriteiden tukkiminen on välttämätöntä hätävarjelua globaalin ilmastonmuutoksen aiheuttaman ”holokaustin” torjumiseksi.
Yhtenä Extinction Rebellion -liikkeen alkuperäisistä perustajista tunnettu Roger Hallam, 58, on tuomittu viiden vuoden ehdottomaan vankeuteen, kertoo BBC.
Kansainvälinen Exctinction Rebellion (XR) -liike perustettiin 31. lokakuuta 2018 Britanniassa Hallamin ja kahden muun miehen toimesta ja saman vuoden marraskuussa sen toiminta käynnistettiin Suomessa nimellä Elokapina. Hallam on sittemmin siirtynyt toimimaan muissa ympäristöaktivistien liikkeissä.
Tuomio liittyy Just Stop Oil -aktivistien suoraan toimintaan marraskuussa 2022. Neljäkymmentäviisi aktivistia katkaisi liikenteen M25-moottoritiellä neljänä peräkkäisenä päivänä aiheuttaen liikennekaaoksen eteläisessä Englannissa. Syyttäjän mukaan aktivistien toiminta aiheutti liikenneonnettomuuksia ja ainakin 765 000 punnan menetykset viivästymisistä johtuen.
Iskun suunnittelijat tuomittiin
Roger Hallam ja neljä muuta henkilöä tuomittiin vankeuteen tämän suoran toiminnan operaation suunnittelijoina. Muut tuomitut saivat neljän vuoden vankeustuomion. Tuomio pohjautui edellisen hallituksen säätämään lakiin, joka kriminalisoi ”vakavan julkisen haitan aiheuttamisen suunnitelmallisesti” suoran toiminnan kautta. Laissa määrätty maksimirangaistus on 10 vuotta vankeutta.
Osa tuomituista oli osallistunut varsinaiseen moottoritien tukkimiseen, osa ehkä ei, mutta kaikki tuomittiin haittaa aiheuttaneen mielenilmauksen suunnittelemisesta ja organisoimisesta. Sun-lehden toimittajan poliisille vuotama äänite suunnittelukokouksesta osoitti tuomarin mukaan, että protestin taustalla oli erittäin huolellisesti ja yksityiskohtaisesti laadittu suunnitelma. Hallamia pidettiin keskeisenä ideoijana.
Oikeudenkäynnin aikana Hallam olisi halunnut pitää pitkiä puheita ilmastonmuutoksen vaikutuksista, mutta tuomari joutui keskeyttämään hänet useaan otteeseen. BBC:n mukaan tuomari sanoi Hallamin tehneen oikeudenkäynnistä ”oman suoran toiminnan protestinsa”. Yhdessä vaiheessa salista jouduttiin poistamaan yhdentoista mielenosoittajan joukko, joka yritti vaikuttaa valamiehistön päätökseen.
Vertaa ilmaston lämpenemistä holokaustiin
Hallam itse on kirjoittanut X:ssä pitkän selostuksen oikeudenkäynnistä omasta näkökulmastaan. Hän vertaa ilmaston lämpenemistä holokaustiin. Hallamin mukaan meitä odottaa ”maailmanlaajuinen hiilidioksidikaasukammio, joka voi tappaa meidät kaikki”, joten ”me emme saa enää antaa fasismin luoda holokaustia”.
Varsinaiseen juutalaisten holokaustiin liittyen Hallam on aiemmin todennut Zeit-lehden haastattelussa, että kansanmurhia sattuu säännöllisesti ja holokausti oli vain yksi onneton tapahtuma ihmiskunnan historiassa. Monet äärioikeistolaisina pidetyt poliitikot ovat saaneet tuomioita vastaavista, holokaustia vähättelevistä lausunnoista Saksassa ja Ranskassa.
Vertaa moottoritien tukkimista hätävarjeluun
Roger Hallamin mukaan on ilmiselvää, että miljardit ihmiset voivat kuolla, koska eliitti päästää hiilidioksidia ilmakehään. Hän vertaa moottoritien tukkimista hätävarjeluun tai pakkotilaan, kuten toisten ihmisten henkeä uhkaavan puukkomiehen tai terroristin taltuttamiseen tai talojen purkamiseen Lontoon vuoden 1666 suurpalon aikana tulen leviämisen estämiseksi.
Kun Hallam yritti oikeudessa selittää, että moottoriteiden tukkimisella on suora vaikutus yhteiskuntaan, tuomari kysyi, että millä tavalla moottoritien tukkiminen vaikuttaa maapallon lämpötilaan.
Hallamin saama tuomio ei ole vielä lainvoimainen, vaan asia viedään todennäköisesti vetoomustuomioistuimeen.
”Poliitikot ja yritysjohtajat ammuttava”
Roger Hallam on pitkän linjan ympäristöaktivisti, joka tunnetaan vasemmistolaisista, väkivaltaan kiihottavista mielipiteistään. Hän on muun muassa todennut, että ympäristön heikkenevään tilaan syylliset kansanedustajat ja yritysjohtajat pitäisi ampua.
Lokakuussa 2020 Roger Hallam vieraili Venäjän valtion TV-kanavalla yllyttämässä länsimaiden teinejä kapinaan. Hallamin mukaan länsimaiden talous murskattava ja demokratiasta luovuttava. Demokratian sijaan Hallam ehdottaa päättäviksi elimiksi neuvostoja.
Ilmastoaktivisteista äärivasemmistolaisiksi
Kuten Suomen Uutiset on raportoinut, Just Stop Oil -liike on aiemmin hakenut julkisuutta moottoriteiden tukkimisen lisäksi heittämällä tomaattikeittoa Vincent van Goghin Auringonkukkia-maalauksen päälle taidemuseossa ja ruiskuttamalla oranssia mönjää kivikautisen Stonehenge-monumentin päälle.
Suomessa Koneen säätiön rahoittama Elokapina on yhä selvemmin radikalisoitunut ympäristöliikkeestä äärivasemmistolaiseksi yleisprotestiliikkeeksi, jonka aktivistit osallistuvat Israelin vastaisiin mielenosoituksiin. Äskettäin Elokapinan virallinen Twitter-tili vihjaili äärimmäisellä väkivallalla vaatien helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun ”lakkauttamista”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Exctinction Rebellion suora toiminta Just Stop Oil Roger Hallam Elokapina ilmastoaktivistit Britannia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Miksi yhden asian fanaattiset joukkoliikkeet paljastuvat aina lopulta äärivasemmistolaisiksi puuhakerhoiksi?

Vaasan koulu-uhkaaja oli ahdistunut ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta

Elokapinan virallinen tili vihjailee äärimmäisellä väkivallalla – esittää tunnetun poliitikon ”lakkauttamista”

Yleltä hämmästyttävä nyökkäys poliittiselle väkivallalle – ministeri oudoksuu
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














