Artikkeli kuva

Lordi Callanan puhujavieraana perussuomalaisten puoluekokouksessa Turussa 2015. / Matti Matikainen

Ensi kesän puoluekokous järjestetään Jyväskylässä

25.11.2016 |17:52

Perussuomalaisten 2017 järjestettävän puoluekokouksen pitopaikaksi varmistunut Jyväskylän Paviljonki. Puoluekokous järjestetään 10.-11.6.2017. Puoluehallitus päätti asiasta edellisessä kokouksessaan.

– Ensi kesän puoluekokousta kohtaan kohdistuu huomattavan suurta mielenkiintoa. Turussa 2015 järjestettyyn puoluekokoukseen osallistui noin 2200 henkeä. Nyt ennakoimme osallistujamäärän nousevan yli kahden ja puolentuhannen. Suuri osallistujamäärä asettaa omat haasteensa, puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo (ps.) taustoittaa.

Alun perin vuoden 2017 puoluekokous oli tarkoitus pitää Uudellamaalla. Suuren osallistujamäärän ja varaustilanteen vuoksi kokouspaikkaa vaihdettiin.

– Uudellamaalla on näin suurelle osallistujamäärälle tarjolla hyvin vähän vaihtoehtoja. Realistisia vaihtoehtoja oli kaksi. Kartoitimme Hartwall Arenan soveltuvuutta, mutta varaustilanteen vuoksi se ei tällä kertaa soveltunut meille kokouspaikaksi. Kävimme keskusteluja myös Messukeskuksen kanssa. Näiden lisäksi arvioimme Uudellamaalla kolmeatoista eri vaihtoehtoa, puoluesihteeri kertoo.

Vaa’assa painoivat Slunga-Poutsalon mukaan varaustilanne, soveltuvuus ja kokonaistaloudellisuus. Kun tie Uudellamaalla nousi lopulta pystyyn, valittiin kokouspaikaksi lopulta Jyväskylän Paviljonki.

– Pidämme kiinni siitä, että Uusimaa saa kokouksensa, Slunga-Poutsalo jatkaa.

Puoluehallitus päätti kokouksessaan myös, että vuoden 2019 puoluekokous järjestetään Uudellamaalla. Kokouspaikkana on Hartwall Arena.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
5.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
6.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31
9.
Suomen uutiset logo

Johdateltu viestintä hämmentää – konsulttien käsikirjan opit ohjaavat keskustelua datakeskuksesta Mikkelissä

04.04.2026 |09:48

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää