Entinen PS-kansanedustaja: ellei Torvinen olisi sitoutunut Uuteen vaihtoehtoon, Hanna Mäntylä ei olisi päässyt Strasbourgiin

10.07.2017 |19:18

Pitkän linjan Smp- ja PS-vaikuttaja Pentti Kettunen epäilee, että kansanedustaja Hanna Mäntylän nimitys asiantuntijaksi Euroopan Neuvoston sihteeristöön Strasbourgiin edellytti, että samalla varasijalta Lapin vaalipiiristä kansanedustajaksi noussut Matti Torvinen sitoutui loikkaamaan Uuteen vaihtoehtoon.

Vielä viime kaudella perussuomalaisten kansanedustajana toiminut kainuulainen Kettunen uskoo pitkään poliittiseen kokemukseensa nojaten, että Torvisen loikkaaminen ja Mäntylän nimitys kytkeytyvät yhteen.

On mahdollista, että myös Mäntylän nimitys olisi ollut osa kokonaisuutta, jolla Soini palkitsi loikkareita. Mäntylää Kettunen pitää luonteeltaan häilyväisenä ja epävarmana.

Ministerit tietysti hyötyivät, kun saivat jatkaa valtioneuvoston jäseninä. Kansanedustajat Simon Elo ja Tiina Elovaara ovat saaneet paljon näkyvyyttä, eikä huonosti käynyt Mäntylälle ja Torvisellekaan.

Enemmistö loikkareista ei kuitenkaan ole saanut ryhmän vaihtamisesta mitään palkintoa. Miksi he loikkasivat?

– Ne tulivat harhautetuiksi aivan selvästi, Kettunen sanoo ja viittaa Raimo Vistbackan puheisiin tukisäätiön rahojen käytöstä puoluekokousta seuraavalla viikolla.

– Vistbacka ilmoitti julkisuuteen, että on mahdollista antaa tukea Uudelle vaihtoehdolle.

Kettunen on itse pysynyt perussuomalaisissa ja on lojaali Jussi Halla-aholle. Samanlaista viestiä hän kuulee äänestäjiltä Iisalmen kaduilla.

– Kenttä on jättänyt loikkarit, Kettunen sanoo.

Kainuussa on Kettusen mukaan sellainen tilanne, että paikalliset perussuomalaiset eivät ota sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilaa mukaan mihinkään perussuomalaisten tilaisuuksiin.

– Pirkko Mattilalle on täyskielto päällä.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
4.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää