

LEHTIKUVA
Erdoğan otti murskavoiton tuplavaaleissa, ja ”Allahu akbar” alkoi kaikua Saksan toreilla – lelu-Ramikin helpottunut
Kuten Suomen Uutiset maanantaina kertoi, Recep Tayyip Erdoğan voitti sunnuntaina Turkin presidentinvaalit runsaan 52 prosentin ääniosuudella. Presidentinvaalien kanssa yhtä aikaa järjestetyissä parlamenttivaaleissa Erdoğanin johtama koalitio otti ehdottoman enemmistön myös parlamentissa, joten Erdoğanin asema maan hallitsijana on nyt todella vankka.
Erdoğanin voittoa Turkin presidentinvaaleissa on juhlittu myös Saksassa asiaankuuluvin menoin, eli Allahu akbar -huudoin.
Turkkilaiset ilakoivat Saksassa
Esimerkiksi Dortmundin paikallislehti kertoo, että turkkilaiset kokoontuivat sunnuntai-iltana torille huutamaan Allahu akbaria presidentti Erdoğanin kunniaksi. Torilla huudettiin myös kurdien työväenpuolue PKK:n vastaisia huutoja. Turkkilaisten ja kurdien välit ovat erittäin huonot myös Saksassa. Juhlinta päättyi siihen, että turkkilaiset lähtivät kiertämään kaupunkia sadan auton autokulkueessa.
Vastaavia, jopa tuhansien turkkilaisten kokoontumisia autoletkoineen, tööttäilyineen ja ilotulituksineen nähtiin myös muissa Saksan kaupungeissa. Berliiniläistoimittaja Pertti Rönkkö kertoo, että kaksi kolmasosaa uurnilla käyneistä Saksan turkkilaisista antoi äänensä Erdoğanille.
Rami Adham on helpottunut
Suomessa ”lelusalakuljettajana” tunnettu – mutta dopingaineiden salakuljettamisesta tuomittu – Rami Adham (kuvassa) kertoo avoimella Facebook-seinällään olevansa tyytyväinen Turkin vaalien demokraattisuuteen ja vaalitulokseen.
Adhamin mukaan vaalien 88 prosentin äänestysvilkkaus oli parempi kuin esimerkiksi Suomessa.
– Turkkilaiset juuret omaavana syyrialaisena olen erittäin helpottunut tästä tuloksesta, koska 3,5, miljoonan Syyrian pakolaisen kohtalo riippui näiden vaalien lopputuloksesta, Adham kirjoittaa englanniksi Fb-seinällään Erdoğanin kuvan kera.
Vielä ei ole kuitenkaan varmaa, tulevatko Erdoğanin sotatoimet Syyrian alueella helpottamaan vai pahentamaan syyrialaisten pakolaisten asemaa. On myös mahdollista, että Erdoğan päättää lähettää Turkissa majailevat Syyrian pakolaiset mieluummin kohti Eurooppaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Erdoğan vahvistaa otettaan Turkista – koalitiolle ehdoton enemmistö maan parlamenttiin

Itävalta ei halua Turkkia EU:hun – ehdottaa naapuruussuhdetta

14-vuotiaan tytön raiskaussurma osoittaa kipeästi turvapaikkajärjestelmän toimimattomuuden
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













