
Erikoinen tutkimustulos – Puolan ja Unkarin demokratian tila heikkenee, mutta kansalaisten luottamus hallintoon onkin kasvussa
Luottamus Puolan ja Unkarin hallintoihin on kasvanut viime vuosina. Esimerkiksi puolalaiset ovat 10 vuodessa alkaneet luottaa hallitukseensa paljon enemmän YK:n onnellisuusindeksissä. Maiden demokratian tilaa tutkinut ajatushautomo Bertelsmann Foundation totesi, että näissä maissa demokratian tila olisi heikentynyt. Suomen demokratian tila on listalla kärkipäässä. Tutkimustuloksista uutisoi Financial Times.
Bertelsmannin tutkimus kertoo, että Puolan demokratian tila on pudonnut selkeästi ja maa on pudonnut edellisestä mittauksesta kahdeksannelta sijalta peräti 29 sijaa. Kuitenkin YK:n maailman onnellisuusraportissa luottamus maan hallintoon on kasvanut vuoden 2007 aneemisesta 19 prosentista peräti 50 prosenttiin vastaajista.
Tutkimustuloksissa on siten riitasointuinen värinä.
Länsimaat kavahtavat Puolan ja Unkarin demokratiaa
Bertelsmann toteaa, etteivät ”perustavanlaatuiset demokraattiset arvot ole kunnolla iskostuneet merkittävään osaan yhteiskunnasta.” Bertelsmann toisin sanoen pitää juuri länsimaiden demokratiaa toivottavana ja tavoiteltavana. Mikäli puolalaisilla tai unkarilaisilla olisi samanlainen palo perinteitä hautaavaan länsimaiseen demokratiaan, he tuskin luottaisivat hallintoihinsa näin paljoa.
EU on hiljattain aloittanut kurinpitotoimet Puolaa ja Unkaria vastaan perustuen perustavanlaatuisiin arvojen rikkomiseen tai huomiotta jättämiseen. Kumpikaan menettely tuskin johtaa minkäänlaisiin sanktioihin.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin
Kelan julkaisemien tilastojen mukaan Espoossa ja Vantaalla jo noin puolet toimeentulotukea saavista on vieraskielisiä. Suomessa esimerkiksi viiden lapsen perhe saa erilaisina tukina puhtaana käteen lähes 4 500 euroa, minkä lisäksi vuokrat sekä sähkö- ja vesilaskut hoidetaan valtion kassasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen tyrmää nykyisen järjestelmän, joka on tehnyt veronmaksajista ulkomaalaisten elättäjiä.

IL-kohuselvitys avasi vieraskielisille syydettävää massiivista Kela-rahamäärää, mutta kokonaisuus on vielä tuplaten pahempi – Purra: ”Kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva vääjäämätön”
- Suomessa on vuosikymmenen ajan hoettu maahanmuuton olevan rikkaus. Todellisuus on päinvastainen. Olen kuvannut nyt meneillään olevaa kehitystä kaksoiskatastrofiksi, jossa kansainvaellukset kohtaavat rahapulaan itsensä ajaneen sosiaalivaltion, perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo.

Hyvinvointialue majoittaa maahanmuuttajia miljoonahuvilassa Tampereella – Vigelius: ”Käsittämätöntä”
Maahanmuuttajia on majoitettu arvokiinteistössä Tampereen Pyhäjärven rantatontilla noin vuoden ajan. Tamperelainen kansanedustaja ja perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on tiedosta tyrmistynyt.

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista
Ukrainalaisen pakolaisnaisen julma surma on järkyttänyt ihmisiä Yhdysvalloissa. Oikeistolaiset ovat huolissaan mustan miehen silmittömästä väkivallasta nuorta naista kohtaan. Vasemmistolaiset puolestaan ovat huolissaan rasismista: heidän mukaansa veriteko johtuu mistä tahansa muusta kuin demokraattien ajamasta löyhästä rangaistuslinjasta. Suomen media taas yrittää kehystää presidentti Trumpin pahantekijäksi.

Kolmannen sektorin poliittisiin hillotolppiin hupenee useita kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahaa – helsinkiläinen PS-varavaltuutettu keräsi järkyttävän listan
Veronmaksajan rahoilla ylläpidetään laidasta laitaan erilaisia kolmannen sektorin toimijoita, joista monella on kytköksiä poliittisiin puolueisiin. Samalla hintalappu veronmaksajalle nousee järkyttävän suureksi ottaen huomioon, että harva tavan kansalainen on koskaan edes kuullutkaan näistä toimijoista – saati sitten että tietäisi, mitä ne tekevät.

Oliko Lontoon jättimäisellä maahanmuuton vastaisella marssilla 100 000 vai miljoona mielenosoittajaa – katso video ja arvioi itse
Britanniassa kaiken syksyä jatkuneet laittoman maahanmuuton vastaiset mielenosoitukset huipentuivat lauantain jättimarssiin Lontoossa. Marssin järjestänyt nationalisti Tommy Robinson luonnehti tapahtumaa ”ennennäkemättömäksi isänmaallisen yhtenäisyyden osoitukseksi”. Robinson omisti koko tilaisuuden Yhdysvalloissa murhatun konservatiivi Charlie Kirkin muistolle.

Tavallinen kansa suree, vasemmistolaiset riemuitsevat Charlie Kirkin kuolemasta – salamurhaaja yhä karkuteillä
Charlie Kirkin salamurhaaja on yhä pakosalla, mutta FBI:llä on johtolankoja. Vasemmistolaiset kaikkialla maailmassa ovat ilmaisseet ilonsa Kirkin kuolemasta. Suomen media vetää tietenkin esiin Hitler-kortin. Presidentti Trump lupaa hallintonsa etsivän kaikki terrorismin tukijat ja rahoittajat.

Mielipide: Äärivasemmiston uhka on otettava vakavasti

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”
Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.

Perussuomalaiset ja Veronika Honkasalo ottivat jälleen kiivaasti yhteen eduskunnassa – Vigelius: ’’Vasemmisto vastustanut liki kaikkia maahanmuuton kiristyksiä’’
Tiistaina eduskunnan täysistunnossa vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo ja useat perussuomalaiset kansanedustajat ottivat kiivaasti yhteen. Keskustelu koski hallituksen esitystä, jolla kiristettäisiin pysyvien oleskelulupien ehtoja.














