

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
EU:n sähkömarkkina epäonnistui – ”Kansa joutuu maksajaksi”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoi tänään eduskunnan täysistunnossa, että poliittisen eliitin EU:ssa rakentama sähkömarkkinajärjestelmä on epäonnistunut.
– Järjestelmä ei perustu omavaraisuuteen, tuotantokustannuksiin, eikä edes päästöttömyyteen. Tavallinen kansa laitetaan sähkön kohoavan hinnan kautta maksumieheksi, Ville Tavio moittii.
Uniper-sotku ja pelastuslainat
Tavio myöntää, että johdannaispörssiä joudutaan valitettavasti pelastusrahoittamaan tässä tilanteessa kunnes järjestelmää saadaan muutettua paremmaksi perussuomalaisten jo pitkään esittämällä tavalla.
– Nyt käsillä oleva sähköyhtiöiden lainatarve ei kuitenkaan olisi yhtä suuri, ellei hallitus olisi epäonnistunut Uniper-neuvotteluissa Saksan kanssa, Tavio huomauttaa.
– Vaikka julkisuudessa puhutaan kymmenen miljardin lainoituksesta, antoi hallitus Fortumille tänään samaan tarkoitukseen 2,35 miljardia, joten todellinen summa on 12,35 miljardia. Vaan mikä on valtion pelastuslainojen yläraja?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sähkömarkkinajärjestelmä pelastuslainat energiakriisi omavaraisuus sähköyhtiöt Uniper Ville Tavio Fortum perussuomalaiset EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset varoitti jo vuosi sitten: ”Pahimmillaan ilmastotoimien kiihdyttämässä energiakriisissä on kyse siitä, että sähkö loppuu”

Perussuomalaisille Suomen huoltovarmuus ja kansan hyvinvointi on ykkösasia: ”Ilmastotavoitteet on nyt laitettava jäihin”

Tavio: Valtion tuettava suoraan sähkölaskujen maksamista – jälkikäteen myönnettävä tuki ei auta heti

Purra ja Tavio: Hallitukselta veronmaksajien selkänahasta revittävä vaalibudjetti – itse sähkön hintaan ei vaikutusta eikä edes haitallisista valtion menoista tingitä

Pääministeri Marinin mukaan holtiton velkaantuminen on vain olosuhteiden syy – Purra: Leikattavaa kyllä löytyy toissijaisista tai jopa haitallisista menoista

Purra: Energiakriisin perussyihin on puututtava – ”Pussi päässä harjoitettu ja todellisuutta pakeneva ilmastopolitiikka”

Purra saa päivittäin yhteydenottoja energian hintojen vuoksi hädässä olevilta kansalaisilta: ”Talvi on tulossa, mutta monet pohtivat jo, täytyykö lämmitys lopettaa”

Porin Tahkoluodon voimalaitoksen käyttöönotto selvitettävä

Perussuomalaiset tekee välikysymyksen: ”Olemme vaatineet vastauksia heinäkuusta asti – näitä ei edelleenkään tullut”
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä
Vieraskielisten osuus helsinkiläisissä kouluissa jatkaa kasvuaan. Kantaväestö hakeutuu omiensa pariin puoluekannasta riippumatta ja valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, missä on vähiten vieraskielisiä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









