Artikkeli kuva

Politico

”Euro on 1800-luvun valuutta”

29.06.2015 |15:40

Ekonomisti Peter Oppenheimer muistuttaa Politico-lehdessä julkaistussa Euron kirous -kirjoituksessaan, että sujuvasti toimivia yhteisvaluuttajärjestelmiä on ollut käytössä viimeksi 1800-luvulla. Ensimmäisen maailmasodan jälkeen maailma kuitenkin muuttui, eikä eurojärjestelmän kaltaiset valuuttaliitot enää kestäneet kovin pitkään. Oppenheimerin mielestä eurojärjestelmän purkaminen olisi suotavaa.

Oppenheimer on toiminut taloustieteen opettajana Oxfordissa yli 40 vuotta.

Oppenheimer listaa muutaman yhteisvaluuttajärjestelmää helpottaneen tekijän 1800-luvulta. Tuolloin Euroopassakin järjestelmänä toimi kultakanta, johon valuutat sidottiin kiinteällä vaihtoarvolla. Toissavuosisadalla ammattiyhdistysliike oli olematonta. Tämä helpotti palkkaleikkausten tekemistä aina, kun talous alkoi piiputtaa. Sen lisäksi valtioiden menot pysyivät kurissa, koska valtiot eivät juurikaan huolehtineet vanhuksista, sairaista, lapsista, koulutuksesta tai työttömistä. Talouskriisien iskiessä valtioiden menot pysyivät siten kurissa.

Viime vuosisadalla yhteiskunnat kuitenkin kehittyivät yhteisvaluutoille epäsuotuisampaan suuntaan. Työntekijöiden edunvalvonta parani, eivätkä palkat enää joustaneetkaan alas kysynnän hiipuessa. Toiseksi valtioiden menot alkoivat kasvaa, ja taantumien iskiessä ne kasvoivat hurjasti verotulojen samalla supistuessa. Valtiontaloudet eivät olleetkaan enää tasaisesti tasapainossa, ja valuutoille alkoi muodostua paineita joustavuuteen. Kiinteät valuuttajärjestelmät alkoivat tulla lyhytikäisiksi.

Oppenheimer näkee euromaiden ongelmaksi sen, että yhteisvaluutassa on liiaksi erilaisia maita. Eteläisissä euromaissa euron arvo on liian korkea, ja erityisesti Saksassa taas liian alhainen. Etelä-Eurooppa onkin ongelmissa kilpailukykynsä kanssa. Koska työmarkkinat eivät jousta taantumissa enää 1800-luvun tapaan palkoissa niin helposti alas, syntyy kannattamattomia yrityksiä. Kun nämä menevät nurin, työttömyys kasvaa.

Hän toteaa, että euromaissa tarvitaan joku rohkea valtio poistumaan järjestelmästä ensimmäisenä. Aiemmassa kokeilussa Suomi poistui ensimmäisenä syyskuussa 1992 silloisesta ECU-kytketystä markasta ja päästi markan kellumaan. Tämän jälkeen moni muukin ECU-maa seurasi perässä ripeässä tahdissa.

Eurojärjestelmässä ensimmäiseksi lähtijä on arvioiden mukaan Kreikka.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
5.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää