

Youtube
Eurokriittiset syrjäytettiin – Soini vaatii vastauksia Stubbilta, Rinteeltä ja Sipilältä
Timo Soini (ps.) kysyy Alexander Stubbilta (kok.), Antti Rinteeltä (sd.) ja Juha Sipilältä (kesk), hyväksyvätkö he menettelyn, jolla EU-kriittiset syrjäytettiin valiokuntien puheenjohtajuuksista. Muun muassa Viiden tähden liikkeeseen kuulunut italialainen Eleonora Evi syrjäytettiin Vetoomusvaliokunnan johdosta. Lisäksi Evin ryhmä EFDD menetti kaikki kuusi sille kuuluvaa valiokuntien varapuheenjohtajuutta. Siltä vietiin maatalousvaliokunnan 1. varapuheenjohtajuus, ympäristövaliokunnan 2. varapuheenjohtajuus, kalatalousasioiden 3. varapuheenjohtajuus ja ulkoasioiden valiokunnan, budjettivaliokunnan ja teollisuus, tutkimus- sekä energiavaliokunnan 4. varapuheenjohtajuus.
Myös perussuomalaisten nykyiselle ECR-ryhmälle järjestettiin demareiden johdolla ikävä yllätys. ECR halusi täyttää talousvaliokunnan varapuheenjohtajan paikan AfD-puolueen Bernd Luckella. Eurokriittinen ehdokas oli taas liikaa sosiaalidemokraateille, joiden johdolla hänen varapuheenjohtajuutensa torjuttiin.
Euroopan parlamentin ryhmät EPP (kokoomuksen ryhmä), S&D (sdp:n ryhmä) ja Alde (keskustan ja rkp:n ryhmä) ovat sopineet, ettei eurokriittisiä hyväksytä valiokuntien johtopaikoille.
”Haluan kysyä vanhojen puolueiden puheenjohtajlta Alexander Stubbilta, Antti Rinteeltä ja Juha Sipilältä hyväksyttekö tämän poliittisen rasismin? Ja omien edustajienne osallistumisen siihen.”Timo Soini
– Euroopan parlamentissa on alettu jakamaan edustajia vuohiin ja lampaisiin mielipiteidensä takia. Totutusta ja kunnioitetusta suhteellisesta vaalitavasta valiokuntien puheenjohtajuuksissa on poikettu. Tämä on ennenkuulumatonta kansanvallan haudankaivuuta. Asialla ovat Kokoomuksen, SDP: n ja Keskustan EU- parlamenttiryhmät. Haluan kysyä vanhojen puolueiden puheenjohtajlta Alexander Stubbilta, Antti Rinteeltä ja Juha Sipilältä hyväksyttekö tämän poliittisen rasismin? Ja omien edustajienne osallistumisen siihen, Soini tiukkaa.
Soinin mukaan nyt harjoitettu sortopolitiikka on erittäin vahingollista ja tulee aiheuttamaan haittaa EU-parlamentin työskentelylle. Perussuomalaiset eivät tällaista voi hänen mukaansa hyväksyä, saati ymmärtää.
– Miksi vanhat puolueet hyväksyvät sortotoimet EU-parlamentissa, kun kerran hyväksyvät ja kunnioittavat suhteellisen vaalin menettelytapoja Eduskunnassa? Vai sanoutuvatko puheenjohtajat irti europarlamentaarikkojensa toiminnasta. Odotan vastaustanne puheenjohtajat, Soini vaatii.
Hän muistuttaa viiden vuoden takaisesta ajasta, jolloin hänet valittiin Euroopan Parlamenttiin.
– Sain Kulttuurivaliokunnan II varapuheenjohtajan paikan. Silloinkin siitä äänestettiin, voitin äänin 14-9. Silloin konservatiivit ja liberaalit tukivat minua. Keskustan edustaja Hannu Takkula käytti puolestani hyvän ja rakentavan puheenvuoron, jolla oli vaikutusta. Sosialistit olivat lippa vinossa jo silloin.
Tekstiä päivitetty 15:28.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.















