

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Euroopan komissio tyytymätön jäsenmaiden elpymissuunnitelmiin: Hallitukset hyviä kuluttamaan rahaa – eivät tekemään talousuudistuksia
Euroopan komissio on saanut muutamilta jäsenmailta alustavat suunnitelmat siitä, miten maiden taloukset saadaan toipumaan koronasokista. Uutistoimisto Reuters kirjoittaa diplomaattilähteiden kertovan, etteivät suunnitelmat miellytä komissiota.
EU-maiden käytössä olisi noin 1 800 miljardin euron potti. Se koostuu monivuotisesta rahoituskehityksestä eli EU-budjetista ja 750 miljardin euron elpymispaketista.
Vajaa puolet jäsenmaista on toimittanut komissiolle alustavat suunnitelmansa. 27 maan tulisi saada rahankäyttösuunnitelmansa komissiolle vappuun mennessä, jotta elpymissuunnitelmat voitaisiin käynnistää ensi syksynä.
Byrokratiaa ja poliittista kiistaa
EU-mailla on poikkeuksellinen tilanne: niiden pitäisi keksiä mielekkäitä tapoja käyttää maiden johtajien sopimat elpymisvälineen miljardit. Se ei ole ollut kovin helppoa. Houkutus käyttää rahaa äänestäjien kosiskeluun on sinänsä ymmärrettävää. Talouksien vanhoja rakenteita ne eivät uudista.
VTT Heikki Koskenkylä kirjoitti Suomen Uutisissa, että rahapotti on valtava EU-hanke. Hän arveli, että rahaa voidaan haaskata suoranaiseen tuhlailuun.
– Useimmat hallitukset ovat hyviä kuluttamaan rahaa, mutta vähemmän hyviä uudistamaan talouksia, diplomaattilähde toteaa.
– Hallitusten tulee tehdä rajusti töitä voidakseen käyttää rahat nopeasti järkeviin kohteisiin, lähde lisää.
Mikäli raha uppoaa kasvavaan byrokratiaan tai poliittisten irtopisteiden keräilyyn, jää teho vähäiseksi. Samoin käy, jos huijarit onnistuvat petkuttamaan EU-rahat.
Komissio on huolissaan siitä, että joissain jäsenmaissa raha katoaa. Jos samaan aikaan jotkut hallitukset onnistuvat käyttämään rahat viisaasti, jäsenmaiden varallisuuserot uhkaavat kasvaa entisestään. Komissio ei kertonut, mitkä hallitukset olivat esittäneet surkeimmat suunnitelmat.
Maksajamaat torppaavat surkeat suunnitelmat
Komissio ja muut jäsenmaat tarkistavat jäsenmaiden valmiit elpymissuunnitelmat.
– Jos näitä alustavia suunnitelmia ei paranneta ja ne jäävät surkeiksi, komission ei tulisi hyväksyä niitä. Ja vaikka komissio hyväksyisikin ne niin nettomaksajamaat torppaavat ne, diplomaattilähde täräytti.
Talouskomissaari Paolo Gentiloni esitti komission kannan paljon diplomaattisemmin. Hän kertoi jäsenmaiden edistyneen hyvin suunnitelmissaan, mutta että niitä pitää vielä hioa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Talousprofessori Matti Virén lyttää EU-elpymispaketin: ”Julkisten menojen kasvu myrkkyä kustannuskehitykselle ja kilpailukyvylle – ei tahdo millään mennä jakeluun poliitikkojen keskuudessa”

Veikko Vallin moittii rajua velkaantumista: Euron ja EU:n piti olla siunaus Suomelle, mutta aitoa talouskasvua ei ole ollut yli 10 vuoteen

Keskusta ylpeilee nettomaksajan roolilla, vihreät hahmottelevat jo seuraavaa EU-elvytyspakettia – Mäkelä: ”Suomalaisten miljardit lähtevät muille maille”

Halla-aho moittii hallitusta ylimääräisestä kuntavaalimiljardista eli holtittomasta velkarahan kylvämisestä: ”Osumatarkkuus rahojen jakamisessa ollut heikko”

Halla-aho Ylellä: EU-elvytyspaketista olisi pitänyt kieltäytyä jo kesällä – ”Suomen paikka ei ole velkaunionissa”

Valuuttaliittojen vaihtoehdot: Tulonsiirrot tai hajoaminen

PS valmistautuu välikysymykseen EU:n tukipaketista – hallitus pitää pakettia edelleen Suomen edun mukaisena

Halla-aho: EU-elvytyspaketti ei jää kertaluonteiseksi – ”Vain Suomessa päättäjät pettävät itseään tai ainakin kansalaisia”

Koskenkylä: Suomen hallituksella on velkapiikki auki, mutta rakenneuudistukset jäävät tekemättä – ”Koronasta on tullut hallitukselle tekosyy”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia
Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












