

LEHTIKUVA
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja: ”Älkää tulko Eurooppaan”
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kertoi tavattuaan Turkin pääministeri Ahmet Davutoğlun, että taloussyistä Eurooppaan hakeutuvat laittomat rajanylittäjät eivät ole tervetulleita.
– Älkää tulko Eurooppaan. Älkää uskoko ihmissalakuljettajia. Älkää riskeeratko henkiänne ja rahojanne tyhjän vuoksi, hän neuvoi.
Tänä vuonna EU:n alueelle on tullut jo noin 130 000 ihmistä. Määrä on moninkertainen viime vuoden vastaavaan aikaan.
Kreikalle tukea
Tusk otti myös kantaa keskieurooppalaisten ”varasuunnitelmaan” käynnistää täysi rajavalvonta Kreikan ja Makedonian rajalla. Tusk vakuutti yhteisöpalvelu Twitterissä, että Kreikkaa ei rajata Schengen-sopimuksen ulkopuolelle.
Excluding Greece from Schengen is neither an end, nor a means. Greece will remain part of Schengen, euro area and EU pic.twitter.com/Hod1Is6RzM
— Charles Michel (@eucopresident) March 3, 2016
Kreikalle on kaavailtu myös 700 miljoonan euron EU:n myöntämää tukirahaa, koska maasta on muodostunut pullonkaula siirtolaisille. Syyrian sisällissotaa pakenevat pääsevät rajoitetusti liikkumaan Kreikasta kohti pohjoista.
Kreikan ja Makedonian välisen rajan läheisyyteen on kerääntynyt Kreikan puolelle tuhansia ihmisiä, jotka haluavat matkata pohjoisemmaksi Eurooppaa. Makedonian viranomaiset ovat käyttäneet muun muassa kyynelkaasua ihmisliikenteen estämiseksi.
Kreikka luhistumassa taakan alle
Kreikka on rajoittanut lauttaliikennettä siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden siirtämiseksi pois Kreikan saarilta maan pääkaupungin kupeessa olevaan Piraeuksen satamaan. Ateenan vastaanottokeskukset ruuhkautuvat, ja saarilla on vielä hieman tilaa. Tila on kuitenkin nopeasti loppumassa, mikäli ihmisvirta jatkuu entisellään.
Kreikalta on myös vaadittu tulijoiden tehokkaampaa rekisteröintiä. Pohjoiset EU-maat pelkäävät, että rekisteröimättömien ihmisten tulo voi johtaa hallitsemattomaan kaaokseen.
Kreikkalaislehti Kathimerini kirjoittaa verkkosivuillaan uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan, että Kreikan tulee saada rekisteröinti toimimaan toukokuun kahdenteentoista mennessä. Rekisteröintiukaasista pauhasi EU:n maahanmuutosta vastaava komissaari Dimitros Avramopoulos.
Turkki-sopu lähellä, mutta ei ongelmaton
Tusk oli luottavainen siihen, että vain syyrialaiset pääsevät jatkossa Kreikan omistamille saarille. Sotilas- ja puolustusliitto Naton sotalaivojen on määrä puuttua ihmissalakuljetukseen jo vesillä.
Turkki on alustavasti hyväksynyt ottaa takaisin taloudellisista syistä lähteneet siirtolaiset. Sopimuksessa on myös hiertäviä tekijöitä. Siihen kuuluisi pakolaisten siirrättäminen EU-maihin suoraan Turkin pakolaisleireiltä. Tähän ei ole kaikilla EU-jäsenmailla halua, jos Egeanmeren ihmisliikenne ei taltu.
Talouslehti Financial Times kirjoittaa, että uudelleensijoitusohjelmaa työstetään loppuun vain Saksan liittokansleri Angela Merkelin ja Davutoğlun kesken. Heidän on määrä tavata sunnuntaina.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Australia lähettää turvapaikanhakijat saarille ja käsittelee hakemukset rajojensa ulkopuolella – Soini: ”Niin minäkin tekisin”

Unkari vie EU:n taakanjakopäätöksen kansanäänestykseen

Ranskan tuomioistuin: Calaisin hökkelikylä voidaan purkaa

Otteet kovenevat Balkanilla – dominoefekti vyöryy kohti Kreikkaa

Europol tutki ihmissalakuljetuksen laajuutta pakolaiskriisissä – toimintaa pyörittää noin 40 000 rikollista

Belgia tiukensi rajavalvontaa Ranskan rajalla

Somalitaustainen Ayaan Hirsi Ali: ”Islam ei ole rauhan uskonto”

YK pitää EU:n ja Turkin palautussopimusta laittomana
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Strandman: Vasemmistoliitto lupaa, mutta kuka maksaa?

Tavio EU:ssa: Kauppataseen alijäämään Kiinan kanssa puututtava
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










