

LEHTIKUVA
Europarlamentaarikko Huhtasaari huolissaan Espanjan oikeusvaltiotilanteesta
Euroopan parlamentin jäsen Laura Huhtasaari on jättänyt kirjallisen kysymyksen Euroopan komissiolle liittyen Espanjan oikeusvaltiotilanteeseen. Huhtasaari tiedustelee komission valmiutta tutkia, onko Espanja rikkonut EU:n oikeusvaltioperiaatteita langettamalla kohtuuttoman ankarat vankeustuomiot Katalonian itsenäisyyskansanäänestyksestä vastuussa olleille henkilöille.
Espanjan korkein oikeus tuomitsi 14. lokakuuta Katalonian itsenäisyyskansanäänestyksestä vuonna 2017 vastuussa olleet poliitikot 9-13 vuoden vankeusrangaistuksiin. Tuomituilta evättiin myös jatkossa oikeus poliittiseen toimintaan.
Laura Huhtasaari nostaa Espanjan oikeusvaltiotilanteen huolta herättäneistä näkökulmista esille tuomittujen pitkän tutkintavankeuden ilman valitusmahdollisuutta ja syytettyjen korkean lukumäärän.
Tuomiot häiritsevät sananvapautta
Huhtasaaren mielestä on syytä epäillä, että tuomiot eivät ole EU:n perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohdan mukaisesti suhteessa rikoksen vakavuuteen.
– Suomenkin ulkoministeriön tukeman International Commission of Jurists (ICJ) -järjestön mukaan Katalonian johtajien tuomiot edustavat vakavaa häiriötä johtajien mahdollisuuksissa harjoittaa sanan-, yhdistymis- ja kokoontumisvapauttaan, Huhtasaari lisää.
Onko demokraattinen aktiivisuus rikos?
Huhtasaari muistuttaa, kuinka EU-komissio ja Euroopan parlamentti ovat esittäneet huolensa Unkarin ja Puolan demokratian ja oikeusvaltion tilasta käynnistämällä SEU artikla 7 mukaisen oikeusvaltiomenettelyn kyseisiä maita vastaan.
– Tämä on mahtava tilaisuus Euroopan unionin instituutioille osoittaa aidosti tukevansa oikeusvaltioperiaatetta ja kohdella EU-liittovaltiomyönteistä Espanjaa samalla tavalla kuin EU-kriittisiä Puolaa ja Unkaria. Onko demokraattinen aktiivisuus ja kansanäänestyksen järjestäminen rikollista EU:ssa? kysyy Huhtasaari huolestuneena.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kokoontumisvapaus tuomiot Korkein oikeus Katalonia Sananvapaus Laura Huhtasaari perussuomalaiset Espanja Kansanäänestys itsenäisyys EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Espanjan vaaleissa nöyryyttävä murskatappio entiselle mahtipuolueelle – uudet tuulet puhaltavat läpi mantereen

Katalonia äänestää huomenna – Immonen toivoo demokratian kunnioittamista ja vaalirauhaa

Helsingissä pistäytynyt ex-katalaanijohtaja Puigdemont: tuomarit sekaantuneet politiikkaan Espanjassa

Suomessakin vieraillut Katalonian entinen aluejohtaja Puigdemont pidätetty Saksassa

Espanjan pääministeri Mariano Rajoyn Katalonian painajainen jatkuu

Katalonian itsenäisyyskiista repii Espanjan politiikan hajalle

Kataloniassa levottomuuksia – poliisia vastaan hyökätty palopommeilla ja hapolla

Espanjan poliittinen pattitilanne vain syvenee – hyviä vaihtoehtoja ei enää ole

Espanjan hallituksen muodostamiseen iso mutka: Espanjan olisi pitänyt vapauttaa Junqueras
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Miljardöörin mukaan Britanniasta on tullut siirtomaa – maahanmuutto maksaa liikaa ja ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon
Miljardööri ja Manchester Unitedin omistaja sanoo maahanmuuton maksavan liikaa ja se ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon. - Britannia on korkean verotuksen, korkean maahanmuuton ja korkean rikollisuuden maa, Jim Ratcliffe lataa. Työväenpuoluetta edustavan pääministerin mukaan miljardöörin kommentit ovat loukkaavia ja vääriä.

















