

Carles Puidgemont. Kuva: Wikimedia.
Helsingissä pistäytynyt ex-katalaanijohtaja Puigdemont: tuomarit sekaantuneet politiikkaan Espanjassa
Maanpaossa oleva Katalonian ex-aluejohtaja Carles Puigdemont luennoi perjantaina Helsingin yliopistossa Katalonian tilanteesta. Hän visioi myös digitaalisen tasavallan syntymistä. Sellainen turvaisi hänen mukaansa paremmin kansalaisvallan kuin nykyinen edustuksellinen demokratia. Hän kertoi Espanjan tuomioistuimen osallistuvan maan politiikkaan, joskin tahattomasti ja epäsuoraan.
Puigdemont pysyi aiemmassa kannassaan siitä, miten Katalonian tilanne pitäisi ratkaista. Hän peräänkuulutti poliittista dialogia Katalonian ja Espanjan hallintojen välille. Hänen mukaansa viime lokakuun Katalonian itsenäisyysjulistuksen jälkeen syytetyt poliitikot on rinnastettavissa mahdollisten tuomioiden osalta terroristeihin. Katalaanijohtajia voi odottaa jopa 30 vuoden vankeustuomio, mikäli heidät todetaan syyllisiksi muun muassa kapinan lietsomiseen ja julkisten varojen väärinkäyttöön.
Kaikkiaan 13 Katalonian poliitikkoa ja kansalaisaktivistia syytetään virallisesti kapinoinnista. Syytteet nosti Espanjan korkein oikeus. Puigdemont lukeutuu syytettyjen joukkoon.
Katalonian vaalikampanjassa kiellettiin jopa keltaisen rintamerkin käyttö, koska se symboloi halua äänestää Katalonian itsenäisyyden puolesta.
Tuomarit politiikan pyörteissä
Puigdemont kertoi tuomareiden sekaantuneen politiikkaan. Tuomarit pystyvät valitsemaan sen, kuka voi olla Katalonian aluejohtaja. Aluejohtajan tulee lakitekstin mukaan seistä Katalonian parlamentissa valintahetkellä. Telkien takana tai vapaaehtoisessa maanpaossa olevat edustajat eivät voi täyttää tätä vaadetta. Puigdemont yritti jatkaa aluejohtajana videokonferenssipalvelun kautta. Se ei tuomareiden mukaan ollut mahdollista.
Puigdemont kertoi oikeuslaitoksen puolueettomuusvertailusta EU-maiden kesken. Espanjan tuomioistuin oli 26. sijalla 28 maan joukosta. Hänen mukaansa silloin ei voida verrata Espanjan oikeusvaltioperiaatteita esimerkiksi Saksaan. Hänen mukaansa Espanjan oikeusistuin elää vieläkin diktaattori Francon ajassa.
Puigdemont ei yllättynyt EU:n olevan tunnustamatta Katalonian itsenäisyysjulistusta. Hän kertoi olevansa erittäin pettynyt siihen, ettei EU puolustanut katalaanien oikeutta itsemääräämisoikeuteen.
Digitaalinen tasavalta
Puigdemont uskoi digitalisaation vievän rutkasti nykyisiä työpaikkoja seuraavan 15 vuoden aikana. Vastapainoksi murros luo myös uusia työpaikkoja.
Hänen mukaansa lokakuussa järjestetty Katalonian kansanäänestys itsenäisyydestä osoittaa sen, että kansanvallan uusi suuntaus voisi edetä nimenomaan digitalisaation avulla. Kansalaisten on helpompaa seurata päätöksentekoa missä ja milloin vain. Se mahdollistaa myös osallistumisen.
– Älypuhelin on miekkaa mahtavampi, Puigdemont muotoili uudelleen tunnettua sanontaa.
Katalonian aluejohtajan valinta takkuaa
Katalonian alueparlamentti ei saanut torstainakaan valittua itselleen uutta aluejohtajaa. Kolmas aluejohtajaehdokas Jordi Turull hävisi aluejohtajaäänestyksen täpärästi äänin 64-65, kun laitavasemmistolainen CUP äänesti tyhjää. Puolueen mielestä Turull ei ollut tarpeeksi ponnekkaasti ajamassa Katalonian itsenäisyyttä.
Samalla Kataloniassa alkoi kahden kuukauden etsikkoaika. Tuona aikana alueparlamentin tulisi saada valittua uusi aluejohtaja. Muutoin Kataloniassa on järjestettävä uudet aluevaalit.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













