
Finanssialan keskusliitto pettyi – perussuomalaisten kanta ei miellytä
Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Pia-Noora Kauppi sanoo Uuden Suomen haastattelusta, että perussuomalaisten kielteinen kanta hallintarekisterilain uudistukseen tuli hänelle täytenä yllätyksenä.
Hallitus oli aiemmin kaavailut ottavansa käyttöön myös aktiivisen katumisen. Sen tarkoituksena olisi ollut kannustaa henkilöitä kertomaan verottajalle aiemmin ilmoittamatta jättämänsä tulot ilman rangaistusseuraamuksia.
Hallitus perui aikeensa pian sen jälkeen, kun puheenjohtaja Timo Soini torppasi lakiesityksen tuoreessa plokissaan. Myös hallituksen hallintarekisteriuudistus voi kaatua perussuomalaisten vastustukseen.
”Soinilla merkittävä rooli”
Soini sanoo keskustelleensa asiasta talousvaliokunnan puheenjohtajan, perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turusen kanssa. Kauppi kertoo tavanneensa talousvaliokunnan edustajat alkuviikosta.
– Turunen ei eilen kertonut tästä muuttuneesta tilanteesta. Hallintarekistereistä kyllä puhuttiin. Siinä ei tullut mitään uusia argumentteja tai näkökulmia, Kauppi toteaa Uudelle Suomelle.
– Nyt hallitus harkitsee, mitä seuraavaksi tekee ja toki Soinilla on siinä merkittävä roolinsa.
Finanssialan keskusliitto liputtaa edelleen hallintalakiuudistuksen puolesta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Raatikainen lakiesityksen kaatumisesta: ”Poliisikansanedustajat tyytyväisiä”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelposuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Ruotsin vaaleista tulossa sittenkin jännitysnäytelmä – oikeistohallituksella vimmattu loppukiri
Ruotsissa käydään valtiopäivävaalit sunnuntaina. Asetelmat ovat kutkuttavat. Monet pitivät sosiaalidemokraattien vaalivoittoa vielä kesällä itsestäänselvyytenä, mutta oikeistoblokki on tehnyt veret seisauttavan loppukirin.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Porvaripuolueille täystyrmäys Ruotsin vieraskielisiltä: Malmön Rosengårdissa demareiden ja vasemmistopuolueen yhteinen kannatus lähes 100 prosenttia
Sosialidemokraattien ääntenkalastelu erityisesti muslimien piirissä näyttää onnistuneen erinomaisesti. Malmön Rosengårdissa vasemmiston kannatus oli peräti 95,2 prosenttia. Nyt koetun perusteella muslimien vaikutus tulee vääjäämättä lisääntymään vasemmiston poliittisissa linjauksissa.

PS-Nuoriso: Kokoomus ja RKP pelastivat nuorisojärjestöjensä hillotolpat – kärsijöinä valtio ja veronmaksajat
Kokoomus ja RKP ovat hallituksessa tyrmänneet uudistuksen, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö ministeri Mika Poutalan johdolla olisi muuttanut nuorisojärjestöille maksettavaa tukea oikeudenmukaisemmaksi. Nykyinen aikansa elänyt järjestelmä suosii pitkän historian omaavia järjestöjä valtavilla tukisummilla, vaikka niiden jäsenmäärä ja toiminnan taso eivät enää vastaisi tuen tasoa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














