Fitch Ratings laski Suomen luottoluokitusta

12.03.2016 |13:03

Fitch Ratings on laskenut Suomen luottoluokituksen tasolle AA+, joka on luokitusyhtiön toiseksi paras luokka. Yhtiön mukaan Suomen luokitusnäkymät ovat vakaat. Yhtiö perusteli luokituslaskupäätöstään Suomen heikolla taloustilanteella. Lisäksi Suomen velkataakka on kasvanut.

Fitch Ratingsin lisäksi myös Eurooppaan pessimistisimmin suhtauva Standard & Poor’s on laskenut Suomen luottoluokitusta syksyllä 2014 toiseksi parhaimpaan luokkaan. S&P:n luokitusnäkymät ovat Suomelle negatiiviset, mikä voi johtaa tulevaan luokituslaskuun. Kolmesta suuresta luokitusyhtiöstä Moody’s Investors Service pitää Suomen luottoluokitusta korkeimmalla mahdollisella tasolla.

Fitch Ratings ei pidä Suomen talouskasvua riittävänä. Suomen bruttokansantuote kasvoi 0,4 prosenttia, mikä on EU:n toiseksi heikointa heti Kreikan jälkeen. Yhtiön luokituspäätökseen vaikutti myös Suomen nopeasti ikääntyvä väestö.

Hyvinä asioina luokituksen kannalta yhtiö pitää Suomen tulevaa eläkeuudistusta ja valtion menokuuria. Yhtiö uskoo myös Suomen vientiteollisuuden saavuttaneen jo pohjakosketuksen.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää