Artikkeli kuva

Cornwallin pikkukylissä ja -kaupungeissa on tähän asti ollut suhteellisen rauhallista, mutta ei ole enää. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui

31.08.2026 |10:19

Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Truron pikkukaupungin keskustassa Cornwalllissa puhkesi viikko sitten maanantaina joukkotappelu, joka sai liikkeelle kymmenittäin automaattiasein varustautuneita poliiseja sekä hälytysajoneuvoja. Julkisuuteen on levinnyt video, jolla miehen nähdään heiluttelevan viidakkoveistä.

– Saimme maanantaina 24. elokuuta noin kello 13.45 ilmoituksen suuresta tappelusta Calenick Streetillä Trurossa. Pelastusviranomaiset ovat paikalla. Kolmen ihmisen uskotaan loukkaantuneen, kertoo paikallisen poliisin tiedottaja Dailystar-verkkomedian mukaan.

Kolme ihmistä loukkaantui välikohtauksessa. Yhden henkilön vammat ovat mahdollisesti vakavia. Poliisi vahvisti myös, että kaksi ihmistä on otettu kiinni tapaukseen liittyen ja heitä vastaan on nostettu syytteet.

”Laajempia poliittisia seurauksia”

– Cornwall on turvapaikkani ja rakastamani, joskin epätäydellinen pakopaikka. Sen näkeminen miekoilla huitovien barbaarien tahraamana ei tunnu vain yhteiskunnalliselta rappiolta tai monikulttuurisessa yhteiskunnassa elämiseen kuuluvalta asialta vaan loukkaukselta, tilittää Sean Thomas arvostetussa The Telegraph -mediassa.

– Jos minä tunnen tällaista suuttumusta omasta pienestä palastani Britanniaa, miltä muualla maassa asuvista ihmisistä tuntuu heidän omien turvallisten paikkojensa, rakkaiden kylien ja pikkupaikkakuntien sekä suosikkiniittyjen ja laaksojen suhteen? Jos tämä vitsaus ulottuu Cornwalliin asti, se on läsnä kaikkialla.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”

20.03.2026 |18:26
Suomen uutiset logo

Britit tyrmistyivät: Hallitus asuttaa turvapaikanhakijoita 1,3 miljoonan paikallisen jonottajan ohi

29.01.2026 |14:05
Suomen uutiset logo

Brittihallinto leimaa termin ”aasialaiset raiskausringit” rasistiseksi – tilaston mukaan pakistanilaiset syyllistyvät neljä kertaa todennäköisemmin lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön

15.01.2025 |15:29

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen

07.09.2026 |16:40
5.
Suomen uutiset logo

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla

03.09.2026 |12:21
8.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17
10.
Suomen uutiset logo

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle

05.09.2026 |12:00

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi