Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Britannian nuoret nostavat kytkintä ja tilalle tulee kerrallaan jopa 230 ihmistä – yhdessä kumiveneessä

12.08.2026 |11:00

Ennätysmäärä alle 35-vuotiaita brittejä on viime vuosina tehnyt henkilökohtaisen ratkaisunsa ja muuttanut maasta. Syynä on hyvinvointiyhteiskunnan alamäki, eikä tulevaisuus tunnu enää olevan nuorten omissa käsissä. Maahantulijoita silti riittää ja yhä useampi saapuu saarivaltakuntaan samassa kumiveneessä yhdellä kertaa.

Tilastokeskus ONS:n mukaan Britanniasta lähti  joulukuuhun 2025 päättyneen vuoden aikana noin 75 000 brittikansalaista enemmän kuin palasi. 16–34-vuotiaiden lähtijöiden määrä on suurin sitten vuoden 2021, jolloin laskentatapaa uudistettiin.

Suosittuja kohteita ovat muun muassa Espanja ja Dubai, mutta tilastojen valossa Australia vetää brittinuoria ylitse muiden. Vähäisin motiivi ei ole Australian palkkataso, sillä ansiot ovat monessa ammatissa 30–50 parempia paremmat kuin Britanniassa – ja töitä riittää.

Kotimaan puolella nuorten tyytymättömyys kasvaa ja vastavalmistuneille työmarkkinat näyttävät karumman puolensa. Rekrytointipalvelu Adzunan mukaan ammattiin valmistuneiden avoimet paikat vähenivät kolmanneksella maaliskuuhun 2026 mennessä, kertoo The Telegraph.

Oma maa mustikka

Palkkakehityskin on junnannut. Ajatuspaja Resolution Foundationin mukaan työntekijät ovat keskimäärin 278 puntaa viikossa köyhempiä kuin finanssikriisiä edeltäneen tulokehityksen perusteella olisi voinut odottaa.

Samaan aikaan verotus on tapissa, koska indeksijäädytyksen seurauksena esimerkiksi Lontoossa joka kolmas kuuluu jo ylimpiin veroluokkiin. Kaiken tulevaisuussumun ja kansallisen hajaannuksen myötä moni nuori kokee oman isänmaansa kutistuvan ja katoavan horisonttiin.

Omistusasunto ja hallittava elämä ovat saavuttamattomissa, poliittinen luottamus rakoilee ja hallitsemattomasti muuttuvan yhteiskunnan lasku lankeaa nykyisten työtätekevien nuorten maksettavaksi.

”Kansallinen hätätila”

Vaikka lentoasemien lähtöporteilla on tungosta, maahantulijoita silti riittää. Kaikkien aikojen suurin maahantunkeutujien yksittäinen kuljetus rantautui Doveriin viime viikonloppuna. Notkuvan kumialuksen kyydissä oli kokonaista 230 parempaa elämää etsivää ihmistä.

Reform UK johtaja Nigel Farage kuvaili viimeisintä kanaalin ylitystä osoitukseksi ”kansallisesta hätätilasta”. Konservatiivien varjosisäministeri Chris Philp puolestaan totesi pääministeri Andy Burnhamin olevan ”täysin kujalla” siitä, millainen exodus Englannin kanaalissa on meneillään.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä

03.08.2026 |10:33
Suomen uutiset logo

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta

15.07.2026 |19:14
Suomen uutiset logo

Espanja kiihdytti itävaltalaisministerin mukaan ryntäystä Ceutaan omalla ”megamagneetillaan” – EU:n rajoille vaaditaan tiukempaa valvontaa ja turvapaikkakäsittelyn siirtämistä kolmansiin maihin

07.08.2026 |09:21

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
3.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
7.
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37
8.
Suomen uutiset logo

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia

10.08.2026 |21:19

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää