

LEHTIKUVA
Garedew: Kohtuuhintaisen sähkön tulisi olla kansalaisoikeus
Eduskunnassa alkoi tänään Sähkön hinta kuriin -kansalaisaloitteen käsittely. Aloitteessa pyydetään eduskuntaa selvittämään kiireellisesti hintakaton käyttöönottamista sähkön hinnoittelussa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew tiedostaa sähkön hinnan olevan kylmien sääolojen Suomessa elintärkeä teema.
– Se opittiin kantapään kautta viime vuoden energiakriisistä, joka muutti – ei vain suhtautumista – vaan liian monien suomalaisten koko taloustilanteen ja elintason.
– Maaliskuun loppuun mennessä rekisteröitiin yhteensä 1 650 maksamattomista sähkölaskuista johtuvaa maksuhäiriömerkintää. Mahdollisesti jopa kymmenillä tuhansilla kotitalouksilla on edelleen voimassa ylikallis määräaikainen sähkösopimus, Garedew pahoittelee.
Tulevat kriisit huomioitu
Kohtuuhintaisen sähkön tulisi olla kansalaisoikeus, painottaa Garedew.
– Edellinen hallitus teki energiakriisin keskellä vain pikaratkaisuja, joilla pyrittiin helpottamaan kansalaisten arkea siinä hetkessä. Orpon hallitus on huomioinut tulevien kriisien mahdollisuuden jo edeltä, hän muistuttaa.
Kansalaisten huoli on kuultu
Hallitusohjelma pyrkii niin kansallisesti kuin pohjoismaiden ja EU:n tasolla vaikuttamaan siihen, että sähkön hinnoittelumekanismia kehitetään arjen kustannusten ja oikeudenmukaisuuden kannalta oikeaan suuntaan.
– Kansalaisaloitteen allekirjoittaneiden yli 57 000 kansalaisen huoli on kuultu. Talousvaliokunnassa tulemme varmasti perehtymään tähän kansalaisaloitteeseen ja sen ehdottamiin toimiin huolella, Garedew vakuuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sähkön hintakatto sähkölaskut määräaikainen sähkösopimus energiakriisi Kaisa Garedew oikeudenmukaisuus kansalaisaloite hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pääministeri Marinin mukaan sähkötukia olisi alettu valmistella jo syksyllä – ministeriön virkamies ja VATT:n tutkija eri mieltä: ”Tietoa olisi, mutta puhelin ei ole soinut”

Muistatko, mitä vihreät uskottelivat vielä viime talvena: ”Ilmastotoimet suojaavat energian hintojen nousulta”

Perussuomalaiset vaatii säätövoimaa tuulivoimatuottajien maksettavaksi – sähköntuotanto ei voi olla riippuvainen siitä, tuuleeko vai ei

Sinivalkoinen siirtymä alentaa sähkön hintaa ja turvaa huoltovarmuuden kotimaassa

Purra: Suomen ajettava sähkönmarkkinoiden hinnanmuodostuksen uusimista ennen kuin on taas myöhäistä – ”Yhtiöt ovat tehneet valtavaa voittoa suomalaisten elintason kustannuksella”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











