

LEHTIKUVA
Halla-aho: EU pyrkii Suomen metsillä kompensoimaan Itä-Euroopan maiden tekemättä jätettyjä ilmasto- ja päästövähennystoimia
EU-komissio hamuaa uudella metsästrategiallaan määräysvaltaa Suomen metsistä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pohtii, onko Suomen ja yksityisten metsänomistajien jälleen kerran nieltävä se, mitä EU meille syöttää. – Missäpä muualla hiilinieluja voidaan paremmin lisätä kuin Suomen kaltaisessa maassa.
EU pyrkii ulottamaan toimivaltaansa Suomen metsiin. Komission julkisuuteen vuotaneessa luonnoksessa unionin metsästrategiaksi muun muassa edellytettäisiin avohakkuiden välttämistä sekä metsäteollisuuden eräiden tuotteiden valmistuksen lopettamista.
Pinta-alaan suhteutettuna Suomella on Ruotsin ohella eniten metsää EU-maista. Tunnetusti Suomi on pitkään hoitanut metsiään vastuullisesti, sillä metsät kasvavat erittäin nopeasti suhteessa siihen, kuinka paljon niitä hyödynnetään.
Heikot mahdollisuudet vaikuttaa EU:n päätöksiin
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho katsoo, että kyse on muun muassa siitä, että Suomen metsillä ja hiilinieluilla on tarkoitus EU:ssa kompensoida Itä-Euroopan maiden tekemättä jätettyjä ilmasto- ja päästövähennystekoja.
– Missäpä muualla hiilinieluja voidaan paremmin lisätä kuin Suomen kaltaisessa maassa, Halla-aho hymähtää. Onko jossain kuitenkin se raja, jossa myös EU-fanaatikkojen mielestä Suomen on perusteltua sanoa ei riippumatta seurauksista.
– Valitettavasti en usko, että Suomi voi kovinkaan merkittävästi vaikuttaa EU:n metsäpäätöksiin, koska meillä ei ole paljon poliittista painoarvoa. Onko meidän siis jälleen kerran nieltävä se, mitä meille syötetään, koska vaihtoehtojen kanssa Suomi ei voisi elää? Halla-aho kysyy.
Suomen metsät sosialisoidaan EU-hiilinieluksi
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Riikka Purra katsoo, että EU-metsästrategiassa Suomen metsiä ollaan sosialisoimassa yhteiseurooppalaiseksi hiilinieluksi.
– Ymmärtääkseni vihreät ja moni muu puolue kannattaa tätä. Metsästrategiasta seuraa, että ne maat jotka ovat kaataneet omat metsänsä – tai jos metsiä on muutenkin ollut heikonlaisesti – saavat ikään kuin suomalaisen hiilinielun alla nauttia ja kokea tehneensä ilmastotoimia, Purra sanoo.
Hän huomauttaa, että EU:n metsästrategiapaketissa on moneen eri sektoriin osuvia huolestuttavia linjauksia.
– Linjaukset liittyvät myös esimerkiksi Suomen kauppapolitiikkaan ja jäänmurtajiin. Toki esimerkiksi hiilitullijärjestelmä, jota perussuomalaisetkin on ajanut, niin siitä voi myös syntyä jotain positiivista. Toki siinäkin on se ongelma, että kun hiilitullit pannaan voimaan, niin tuotteiden ja palvelujen hinnat Euroopassa nousevat, Purra sanoo.
Purra ja Halla-aho puhuivat tänään SuomiAreena-keskustelutapahtumassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-kolmissio metsästrategia hiilinielu Itä-Eurooppa kauppapolitiikka hiilitullit kustannukset Riikka Purra ilmastopolitiikka Suomi Metsäteollisuus vihreät perussuomalaiset Jussi Halla-aho EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huhtasaari: EU:n ilmastolaki on huono – suomalaisten on kyseenalaistettava unionin legimiteetti

Hakkarainen: Suomen metsien ryöväys EU:n määräysvaltaan on alkanut

Ministerit Marin ja Saarikko uskovat ilmastotoimien tuovan työpaikkoja – Halla-aho huomauttaa korkealle asetetun ilmastokunnianhimon riskeistä työlle ja teollisuudelle

Halla-aho: Suomessa on suuri ja nopeasti kasvava metsävaranto – ”Osoittaa, että pitkällä aikavälillä Suomessa on tehty vastuullista metsäpolitiikkaa”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Vihreä siirtymä kylvää tuhoa teollisuuden parissa

Halla-aho: ”Vihreiden mepit juosseet vuosikausia Brysselin käytävillä kertomassa, miten Suomi tuhoaa luontonsa” – Ohisalo hermostui

Ranne: Ilmastopaniikki ei pelasta, vaan tuhoaa perusoikeudet

Tavio: On tullut aika lopettaa EU:n hännystely – ”Suomea mätkitään taas uusilla vaatimuksilla”

Hakkarainen unionin suunnitelmista metsäsektorille: Sahaako EU omaa oksaansa?
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














