Tagi: Itä-Eurooppa

LEHTIKUVA

Polttoaineen hinta on syytä suhteuttaa ihmisten käytettävissä oleviin tuloihin. Palkkataso, verotuksen taso ja elinkustannukset huomioiden Suomen tilanne on vielä käsittämättömämpi kuin miltä se pelkkää litrahintaa katselemalla näyttää, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho.  Lue lisää >

SU

Hoitalat lakkoilee, opet lakossa. Pienellä palkalla sinnittelevät ihmiset ovat saaneet tarpeekseen. Mistä on kyse? Suomessa on käynnistymässä tilanne, jota ei ole nähty pitkään aikaan. Se on ihan itse rakennettu. Kasa typeriä poliittisia päätöksiä, jotka käynnistävät kapinan uppoavassa laivassa. Päätoimittaja Matias Turkkila pohtii pääkirjoituksessaan, miksi suomalaisen yhteiskunnan tukijalkoja potkitaan nurin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

EU-komissio hamuaa uudella metsästrategiallaan määräysvaltaa Suomen metsistä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pohtii, onko Suomen ja yksityisten metsänomistajien jälleen kerran nieltävä se, mitä EU meille syöttää. – Missäpä muualla hiilinieluja voidaan paremmin lisätä kuin Suomen kaltaisessa maassa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tänä aamuna Helsingin päärautatieasemalla aamukahvia jonottanut perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra huomasi, että asemalla kipponsa kanssa päivystänyt romanikerjäläisnainen ei tyytynyt odottelemaan lanttia, vaan kerjäläinen lähti oudosti seuraamaan aseman läpi rollaattoria työntävää vanhusta.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Dosentti sekä Venäjän ja Itä-Euroopan tutkija Arto Luukkasen uusin tieteellinen teos ”Suomi hajoavan imperiumin sylissä” sai alkunsa Ukrainan pyristellessä kohti Natoa ja Euroopan unionia vuonna 2014. Ainutlaatuinen aineisto vie lukijansa totalitäärisen järjestelmän ytimeen ja kertoo, miltä maailma näytti vakoilijan ja kommunistisen puolueen keskuskomitean silmissä.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Puoluejohtajat kertoivat eilen MTV:n ja Yleisradion EU-vaalitenteissä halukkuuttaan vähentää Euroopan riippuvuutta Venäjästä esimerkiksi uusiutuvien energianlähteiden avulla. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan mukaan viime päivien Venäjä-keskustelu on absurdia, koska samat ryhmät Suomessa ja Euroopassa liputtavat Nord Stream 2 –kaasuputken puolesta.  Lue lisää >