

MATTI MATIKAINEN
Junnila: Pakotteet tervetulleita Putinin putkelle
Puoluejohtajat kertoivat eilen MTV:n ja Yleisradion EU-vaalitenteissä halukkuuttaan vähentää Euroopan riippuvuutta Venäjästä esimerkiksi uusiutuvien energianlähteiden avulla.
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan mukaan viime päivien Venäjä-keskustelu on absurdia, koska samat ryhmät Suomessa ja Euroopassa liputtavat Nord Stream 2 –kaasuputken puolesta.
Venäjän kaasuputkihankkeissa on muutenkin ollut mukana tahoja, jotka ovat nyt rakentamassa Suomelle hallitusohjelmaa.
– Keskustelu suomalaiseen vientiin vaikuttavista pakotteista tulkitaan samojen tahojen toimesta venäläismielisyydeksi, mutta Nord Stream 2 -kaasuputki kuitenkin kelpaa, Junnila ihmettelee.
Eurooppa entistä riippuvaisempi Venäjästä
Junnila pitää myönteisenä, että Yhdysvallat on asettamassa pakotteita Nord Stream 2 -putkihankkeessa toimiville yrityksille. Saksasta ja läntisestä Euroopasta on tulossa aikaisempaa riippuvaisempi venäläisyhtiö Gazpromin kaasusta, vaikka poliitikot muuta vaalipuheissaan esittävät. Kaasuputkesta on erityistä haittaa Ukrainalle ja muulle Itä-Euroopalle.
Junnilan mielestä riippuvuutta venäläisestä energiantuotannosta voidaan vähentää vain konkreettisilla toimilla. Pakotteet esiintyvät äärimmäisenä keinona.
– Eurooppa on ollut kyvytön ratkaisemaan asiaa itse. Yhdysvaltain pakotteet ovat siten tervetulleita Putinin putkelle. Nähtäväksi jää miten muita venäläismielisiksi haukkuvat tahot niihin suhtautuvat, veikkaan, että kriittisesti, Junnila ennustaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Itä-Eurooppa Uhkraina kaasuputki Nord Stream 2 Eurooppa Vilhelm Junnila Pakotteet Yhdysvallat Venäjä Saksa perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho Petteri Orpolle eurovaalitentissä: ”Oletko kuullut sellaisesta kokoomuspoliitikosta kuin Alexander Stubb, joka äänekkäästi vaati viisumivapautta Venäjän kanssa?”

Venäjä lapioinut vuosien varrella säkkikaupalla rahaa SDP:n korkeissa asemissa toimiville ”kaasuputkimiehille” – Eero Heinäluoma äityi huutamaan, kun asia nousi tentissä esille

Halla-aho kansallismielisten puolueiden menestyksestä: EU on epäonnistunut ratkaisemaan ongelmia, jotka koskettavat tavallista ihmistä

Kinnunen: Emme saa unohtaa Ukrainaa, tai olemme itse seuraavia

Venäjä pakittaa pohjoisessa – kaasuhankkeita jäihin
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













