Tagi: kaasuputki

LEHTIKUVA

Helsingin Sanomien tänään julkaistussa erikoisessa pääkirjoituksessa on onnistuttu taitavasti peittelemään ja olemaan mainitsematta Suomen ja Euroopan johtavien demaripoliitikkojen valtiojohtotasoisia Venäjä-kytkentöjä. Sen sijaan Hesari selostaa lukijoilleen muun muassa italialaisen europarlamentaarikon vanhan t-paitakuvan merkityksiä. Perussuomalaisetkin hesari totta kai saa kirjoitettua mukaan tekstiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho antaa nyt vähän palautetta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Saksa teki aikanaan hätiköidyn päätöksen, kun se päätti sulkea maan ydinvoimalat vuoteen 2022 mennessä. Energiaa oli pakko saada ja vastaus oli venäläinen maakaasu. Saman kaltainen tilanne saattaa olla edessä nyt EU:n rokotesekoilun jälkeen, arvio Eurointelligence-sivusto. Saksa saa venäläistä rokotetta, jos Nord Stream 2 -kaasuputki viedään maaliin häiriöttä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi tiistaina Paasikivi-Seura ry:n kokouksessa, että Suomen Nato-suhde on aina kehittynyt varovaisilla raiteilla hallituksen väristä riippumatta. – Perussuomalaiset on osa konsensusta. Emme halua tehdä tästä asiasta jakolinjaa puolueiden välillä, koska se ei edistäisi Suomen strategista turvallisuutta.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Puoluejohtajat kertoivat eilen MTV:n ja Yleisradion EU-vaalitenteissä halukkuuttaan vähentää Euroopan riippuvuutta Venäjästä esimerkiksi uusiutuvien energianlähteiden avulla. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan mukaan viime päivien Venäjä-keskustelu on absurdia, koska samat ryhmät Suomessa ja Euroopassa liputtavat Nord Stream 2 –kaasuputken puolesta.  Lue lisää >