Halla-aho: Hallituksen tavoite oikea mutta keinot vääriä – ilmastopolitiikan ”tiennäyttäjän roolista” luovuttava, ostovoimaa lisättävä, polttoaineveroa ja ansiotuloveroa leikattava

Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon (ps.) mukaan hallituksen tavoite työllisyysasteen nostamisesta on oikea, mutta keinot vääriä. ”Työttömien kepittämisestä ei ole hyötyä, jos työtä ei ole tarjolla. Irtisanomissuojan heikentämisestä ei ole hyötyä, jos hyvin pieni osa yrittäjistä pitää nykyistä irtisanomissuojaa merkittävänä työllistämisen esteenä. Tärkeämpiä syitä etenkin pienille yrityksille ovat henkilöstöbyrokratia sekä se, että työtä ei ole riittävästi uusille työntekijöille”, Halla-aho kirjoittaa. Kirjoitus kokonaisuudessaan ohessa.

Hallitus ja vasemmisto-oppositio syyttävät toisiaan lakoista ja tilanteen kärjistymisestä.

Hallitus väittää, että irtisanomisen helpottaminen pienissä yrityksissä ei johda irtisanomiseen ”pärstäkertoimen” mukaan eikä muutenkaan oikeastaan muuta nykytilannetta. Tällöin herää kyllä se kysymys, mitä muutoksella sitten tavoitellaan ja miksi se on elintärkeä. Tosin työministeri ilmoitti jo, ettei hänkään tiedä, mitä lakimuutos tarkoittaa ja että tuomioistuimet saavat sitten määritellä, miten lakia pitää tulkita.

Onko tämä hyvää lainsäädäntöä?

Taannoinen Roosa-nauha-tapaus osoittaa, että mahdottomasta ja yhteistyöhaluttomasta työntekijästä päästään kyllä nykyäänkin eroon.

Irtisanomissuojan heikentämisen rajaaminen pieniin yrityksiin on ongelmallista myös siksi, että se luo yrityksille vahvan kannustimen olla kasvamatta, ja jopa kannusteen ”kutistua” esim. pakottamalla osan työntekijöistään alihankintayrityksiksi.

Toisaalta vasemmisto-oppositio on väärässä antaessaan ymmärtää, että irtisanomissuojan heikentäminen johtaisi irtisanomisorgioihin. Maailma on täynnä hyvin erilaisia työlainsäädäntöjä, joiden kaikkien kanssa voidaan elää. Kaikkialla vallitsee se peruslogiikka, että työntekijät tuottavat yritykselle lisäarvoa. Ellei yrittäjä ole itsetuhoinen, hän ei tietenkään irtisano työntekijöitään huvikseen.

Hallituksen tavoite työllisyysasteen nostamisesta on oikea, mutta keinot – kuten aktiivimalli ja irtisanomissuojan heikentäminen – puuttuvat vääriin ongelmiin. Työttömien kepittämisestä ei ole hyötyä, jos työtä ei ole tarjolla. Irtisanomissuojan heikentämisestä ei ole hyötyä, jos hyvin pieni osa yrittäjistä pitää nykyistä irtisanomissuojaa merkittävänä työllistämisen esteenä. Tärkeämpiä syitä etenkin pienille yrityksille ovat henkilöstöbyrokratia sekä se, että työtä ei ole riittävästi uusille työntekijöille.

Vaikka irtisanomissuojan heikennys olisikin pelkkää kosmetiikkaa, kuten se hallituksen esityksessä on, se on huono signaali ja lisää työntekijöiden epävarmuutta. Epävarmuus tekee heistä vähemmän tuottavia työntekijöitä.

Työllisyysastetta voidaan nostaa merkityksellisellä tavalla ainoastaan parantamalla yritysten kilpailukykyä ja toimintaedellytyksiä ja siten lisäämällä työn määrää. Tässä kohdassa työntekijän ja yrittäjän intressit kohtaavat eivätkä ole ristiriidassa. Ikävä kyllä sekä kokoomus, keskusta että vasemmisto tekevät kaikkensa suomalaisen työn kilpailukyvyn rapauttamiseksi.

Perussuomalainen duunari- ja yrittäjämyönteinen linja on se, että palveluyritysten menestymistä kohotetaan lisäämällä keskituloisten suomalaisten ostovoimaa sekä tasaveroja (kuten polttoaineveroa) että ansiotuloveroja leikkaamalla. Rahat tähän veroalennukseen saadaan siitä, että lopetetaan verorahojen kippaaminen kankkulankaivoihin kuten haittamaahanmuuttoon ja kehitysapuun. Toisaalta verorahoja tarvitaan vähemmän, kun yhä useampi saa töitä.

Asumisen kustannuksia saadaan alaspäin lopettamalla nykyinen politiikka, jolla haalitaan verovaroin asutettavia uussuomalaisia maailmalta ja asutetaan heidät jonojen ohi maan kalleimmille alueille.

Teollisuuden kilpailukykyä kohennetaan lisäksi luopumalla ”tiennäyttäjän roolista” ilmastopolitiikassa. Suomalainen työ on ekoteko, jos vaihtoehtona on samojen asioiden tekeminen Kiinassa.

Keskusta, kokoomus ja vasemmisto-oppositio ylläpitävät keinotekoista vastakkainasettelua yrittäjien ja työntekijöiden välillä, koska tämä on niille poliittisesti edullista. Todellisuudessa kumpikin osapuoli verottaa ja kuppaa yhtä himokkaasti niin suomalaista yrittäjää kuin työntekijää. Erona on lähinnä se, että ”porvaristo” haluaa ohjata kupatut rahat monikansallisille suuryrityksille ja vasemmisto kehitysmaiden köyhille.