

LEHTIKUVA
Teemu Keskisarjan sensurointitapaus katkaisi kamelin selän – PS vie asian hallintoneuvostoon, vaatii Yleltä selvitystä siitä, mitä yhtiössä oikein tapahtuu
Ylen hallintoneuvoston perussuomalaiset jäsenet Olli Immonen. Leena Meri, Jari Ronkainen ja Jussi Wihonen puuttuvat Ylen ympärillä vellovaan sensuurikohuun.
Julkisuudessa on noussut esiin useita tapauksia, joissa Ylen kolumnisteja (Janne Saarikivi, Sanna Ukkola, Jari Ehnrooth, Rajkumar Sabanadesan, Teemu Keskisarja) on rajoitettu tai sensuroitu. Erityisen ongelmallista on, että asiantuntijoita on estetty kirjoittamasta aiheista heidän omalla tutkimusalueellaan. Historioitsija Teemu Keskisarjan Talvisota-kirjoitukseen puututtiin, samoin kielitieteilijä Janne Saarikiven kirjoitukseen, jossa hän arvioi hallituksen viestintää.
– On äärimmäisen huolestuttavaa, jos Yle estää alustallaan hallituksen toimien kriittistä arviointia, hallintoneuvoston perussuomalaiset jäsenet toteavat.
Ei saa käyttää poliittisen toiminnan välikappaleena
Hallintoneuvoston jäsenet kantavat myös huolta kirjoittajien yksipuolisuudesta. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Yle on suosinut kolumnistipoolissa hyvin voimakkaasti niin sanottua arvoliberaalia laitaa. Arvokonservatiiveja alustalta ei löydy ainoatakaan.
– Yleä ei saa käyttää poliittisen toiminnan välikappaleena. Yhtiöllä on Yleisradiota koskevan lain nojalla velvollisuus tarjota monipuolisia tietoja ja mielipiteitä. Tämä vaatimus ei toteudu, mikäli kolumnistivalinnoilla ja valikoivalla sensuurilla/rajoituksilla suositaan voimakkaasti politiikan yhtä klikkiä. Ylen tehtävä verovaroin ylläpidettynä yhtiönä ei ole osallistua vihervasemmistolaiseen poliittiseen aktivismiin.
Edellytettävä puolueettomuutta ja tasapuolista tiedonvälitystä
Hallintoneuvoston jäsenet edellyttävät Yleltä puolueettomuutta ja tasapuolista tiedonvälitystä. Julkisuudessa vellova sensuuriuutisointi ei edistä luottamusta yhtiön toimintaan.
– Puolueettomuus edellyttää, että toiminta myös objektiivisesti arvioituna näyttää puolueettomalta. Ja nyt toiminta näyttää puolueelliselta valikoinnilta. Tällainen ei ole neutraalia tiedonvälitystä vaan politikointia, joka ei missään tapauksessa kuulu Ylen tehtäviin.
– Asia on selvitettävä. Nostamme asian esille tänään hallintoneuvoston kokouksessa, nelikko lupaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tiedonvälitys politikointi tasapuolisuus Jussi Wihonen puolueettomuus Ylen hallintoneuvosto Sensuuri Leena Meri Jari Ronkainen Yle perussuomalaiset Olli Immonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rakel Liekin rekrytoinnit Yle-kolumnisteiksi: Feministipoliitikko, feministiaktiivi, vihreä poliitikko, transaktivisti, vasemmistoaktiivi, feministiaktivisti, feministi, vasemmistoaktiivi..

Ylen korkein johto kiistää jyrkästi Yle-kolumnien politisoitumisen ja sensuurin – Merja Ylä-Anttila: ”tässä on harvinaisen vähän pointtia”

Helsingin yliopiston äänet vaiennetaan – ensin hiljennettiin professori Saarikiven hallituskritiikki, seuraavaksi sensuroitiin dosentti Arto Luukkanen – hallitusta ei saanut kutsua ”avuttomaksi”

Tynkkynen esittää arvion tekemistä siitä, minkälaista sisältöä Yle onnistunut tuottamaan – ”Selvästi nähtävissä nopeasti vahvistuva feministinen ja vasemmistolainen talouspoliittinen trendi”

Kritiikki yltyy – Ylen tuottaja Rakel Liekki rajasi sometiliensä näkyvyyttä, toiminta viittaa aktivistitaustan peittelyyn

Janne Saarikiven kommentti: minua ei ole sensuroitu Yleisradiossa

Ex-päätoimittaja Atte Jääskeläinen tyrmää ministeri Harakan hankkeen harkinnanvaraisesta tuesta medialle: ”Median ei tule olla riippuvainen hallitusten poliittisista voimasuhteista”

Ne vuodet, joina kommunistit rakensivat Ylestä taisteluvälinettä – Reporadio sensuroi oikeistolaisia ja julisti räikeän puolueellisesti ”tiedostamista”, ”muutosta” ja ”aatteellista heräämistä”

Punavihreä feminismi valtasi Yleisradion – Päivi Räsänen kehottaa kansalaisia antamaan suoraa palautetta Ylelle: ”Kannattaa olla yhteydessä ja vaatia tasapuolista sisältöä”
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














