

PS ARKISTO
Hallitus ajautui taas riitaan maakuntaverosta – perussuomalaisilla selkeän kielteinen linja uuteen verotuksen tasoon: ”Verokarhu on kyltymätön”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra painottaa, että on päivänselvää, että hallituksen piirissä soten kylkiäisenä kaavailtu maakuntavero nostaisi jo nyt valmiiksi korkealla olevaa kokonaisveroastetta. – Aina, kun tehdään uusi hallinnon taso, niin se lupaa huonoa veronmaksajan kannalta, Purra sanoo.
Pääministeri Sanna Marinin (sd) johtaman hallituksen osana sote-uudistusta kaavailema maakuntavero jakaa edelleen jyrkästi mielipiteitä. Perussuomalaisilla on kuitenkin selkeän kielteinen linja.
Suomen Yrittäjien puolueiden puheenjohtajille järjestämässä aluevaalitentissä tänään perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistutti, että perussuomalaiset ei ylipäätään kannata uutta sote-mallia.
Uudistus on syöksemässä kunnat taloudelliseen ahdinkoon, ja samalla uhkana on paitsi palvelujen keskittyminen myös verotuksen kiristyminen.
– Vaikka on totta, että uusille hyvinvointialueille ei saada autonomiaa ilman veronkeruuoikeutta, lähtökohta on kuitenkin se, että aina kun meille tehdään uusi hallinnon taso tai uusi vero, niin se lupaa veronmaksajan kannalta huonoa.
Purra totesi, että on päivänselvää, että maakuntavero nostaisi jo nyt valmiiksi korkealla olevaa kokonaisveroastetta.
– Uusi vero myös lisäisi entisestään sote-puolen menoja, koska tunnetusti verokarhu on kyltymätön, riippumatta siitä millä hallinnon tasolla veroja kerätään. Uutta veroa on siis välttämätöntä vastustaa, niin tässä kuin kaikkialla muuallakin, Purra sanoi.
Kokoomuspomo Petteri Orpo oli samoilla linjoilla Purran kanssa.
– Ei missään tapauksessa maakuntaveroa, kaksi verotuksen tasoa riittää, Orpo sanoi.
Vihreät ja SDP valmiina kiristämään veroja
Paikalla olleista puoluejohtajista vain vihreiden Hanna Holopainen ja SDP:n Matias Mäkynen ilmoittivat kannattavansa uutta verotuksen tasoa.
Mäkynen, joka muutenkin liikkuu talouspolitiikassa aivan omilla linjoillaan, väitti talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisiin perustuen, että maakuntavero jopa laskisi veroastetta. Mäkynen kuitenkin myönsi, että vaikka maakuntavero on teoriassa hyvä ajatus, käytännössä se olisi vaikea luoda ilman tasausjärjestelmää.
Vaikka soten on vakuuteltu tuovan säästöjä, useiden laskelmien mukaan tosiasiassa uudistuksesta arvioidaan seuraavan keskituloiselle ainakin 1 800 euroa vuodessa lisää verorasitusta.
Vihreät on valmis kiristyviin veroihin, sillä puheenjohtajatentissä Holopainen ilmoitti pitävänsä uutta maakuntaveroa ”erittäin tärkeänä”.
– Maakuntavero on täysin välttämätön muun muassa alueellisten hankintojen ja kehitystyön vuoksi, Holopainen sanoi.
Keskustan oma luomus
Hallitus on ajautunut riitaan maakuntaverosta jo ennen sote-uudistuksen alkamista, sillä keskusta ei ole veron takana. Vihreiden ja SDP:n kanssa eriävän kannan puheenjohtajatentissä esitti keskustan Markus Lohi, joka ilmoitti, että maakuntavero ei sovi Suomen järjestelmään muun muassa siksi, koska sen on havaittu aiheuttavan alueellista epätasa-arvoa.
Purra huomautti Lohelle, että keskustan ”venkulointi” näyttää ihmeelliseltä tilanteessa, jossa sote-uudistus on pitkälti keskustan oma luomus.
– Keskusta on ajanut maakuntauudistusta jo yli 50 vuotta ja nyt se sen saa. On kuitenkin selvää, että näin massiivinen hallinnon uudistus ei olisi ollut välttämätön, jotta olisimme kyenneet korjaamaan sote-järjestelmää ja tekemään sinne parempia palveluja.
Purra ihmetteli sitä, että keskusta on muka vasta nyt saanut tietää soten rahoituksen vaikutuksista
– Kyllä teillä on ollut tiedossa Suomen erilaiset alueet, erilaiset tulotasot ja veronmaksukyvyt, sairastavuus, hoidettavuus ja niin edelleen. Niin se on meilläkin tiedossa. Tässä nyt hallituksen erimielisyys nähdään jälleen kerran.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- aluevaalit Hanna Holopainen maakuntavero Matias Mäkynen Markus Lohi Keskituloiset kustannukset sote-uudistus palvelut Riikka Purra Petteri Orpo vihreät perussuomalaiset SDP Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sote-uudistus syöksee kunnat entistä suurempaan ahdinkoon – Purra: Keskustan eloonjäämiskamppailu tulee kansalaisille kalliiksi

Perussuomalaiset haluaa vahvistaa kotitalouksien ostovoimaa alentamalla sähkön ja polttoaineiden veroja 25 prosentilla – ”Tämäkin on arvovalinta”

Perussuomalaiset esittää sähkön ja polttoaineiden veron alentamista neljänneksellä: Keskivertoperheelle lähes 500 euroa enemmän käteen vuodessa – hallituksen vaihtoehdosta tulossa 1 200 euron lisälasku

Hallitus riitelee maakuntaverosta, Marin ojensi keskustaa – Purra: ”Kokonaisveroaste on jo tapissa”

Ohisalo väittää, ettei uusi maakuntavero nosta verotuksen tasoa – Halla-aholta täystyrmäys: ”Jos tuomme uuden verottajan tähän maahan, kokonaisveroaste nousee, vaikka mitä luvattaisiin”

Valmistaudu maksamaan – maakuntavero tulee, vaikka keskusta ja demarit uskottelevat nyt muuta

Perussuomalaisen Nuorison talouspoliittinen ohjelma julkaistu: ”Vain sitä voidaan jakaa, mitä on jaettavaksi”

Leena Meri: Sote-hallintoon hupenevat miljardit olisi pitänyt kohdistaa perusterveydenhuollon resursseihin – ”Veronmaksajien rahaa kuluu paljon, mutta palvelut eivät parane”

Reijoselta jyrkkä ei uudelle maakuntaverolle: ”Sen valmistelu ja suunnittelu hallituksessa tulisi lopettaa välittömästi”
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













