

LEHTIKUVA
Valmistaudu maksamaan – maakuntavero tulee, vaikka keskusta ja demarit uskottelevat nyt muuta
Osana Sanna Marinin (sd) hallituksen ohjelmaa aiotaan päättää myös maakuntaverosta, joka tulee sote-uudistuksen kylkiäisenä. Aluevaalien alla keskusta ja demarit ovat näyttävästi kääntäneet takkinsa ja vihjailevat nyt äänestäjille, että uutta verotuksen tasoa ei olisikaan tulossa.
Perussuomalaisilla on selkeän kielteinen linja uuteen verotuksen tasoon, joka nostaisi jo nyt valmiiksi korkealla olevaa kokonaisveroastetta.
Maakuntaverosta onkin kehittynyt omanlaisensa komedianäytelmä hallituksen sisällä, osa puolustelee uutta verotasoa innokkaasti, jotkut toiset hallituksessa eivät sitä kannata – tai ainakin uskottelevat äänestäjille, että eivät kannata.
MTK:n koolle kutsumassa puoluejohtajien aluevaalipaneelissa eilen hallitusta edustavat SDP:n Antti Lindtman ja keskustan Annika Saarikko esittivät tällä kertaa, että eivät kannata maakuntaveroa, vaikka samaa hallitusta edustava kansanedustaja Iiris Suomela (vihr) oli eri linjoilla.
Kepun nuttu nurin
Keskustan ja demareiden uskottelu siitä, että uutta maakuntaveroa ei tule, voidaan nähdä härskinä vaalitemppuna ennen tammikuun maakuntavaaleja, sillä molemmat puolueet kääntelevät nyt takkejaan ja peruvat puheitaan.
Saarikon mieli on maakuntaveron suhteen ainakin näennäisesti muuttunut, sillä vielä vuosi sitten Politiikan toimittajat ry:n debatissa Saarikko esitti, miten maakuntaverolla ”vahvistetaan aidosti itsehallintoa eri puolilla Suomea”.
Purra: Ei koskaan maakuntaveroa
Tuoreessa SDP:n aluevaaliohjelmassa demarit kannattavat maakuntaveroa ja sitä kuvataan ”toteuttamiskelpoiseksi”. Siihen nähden demaripoliitikkojen, kuten nyt Lindtmanin, uusimmat puheet ovat epäuskottavia.
Perussuomalaiset haluaa keventää työn ja yrittämisen verotusta, eikä perussuomalaiset kaipaa muitakaan lisäveroja.
– Ei koskaan maakuntaveroa, Purra sanoi ytimekkäästi MTK:n paneelissa eilen.
Hän myös toi esille, että sote-uudistus tulee väistämättä heikentämään kuntataloutta.
– Kunnilla on yli 500 lakisääteistä tehtävää ja tehtävät paisuvat vuosi vuodelta. Mikäpä siinä, aina voidaan keksiä uusia hienoja kohteita, mutta rahat eivät riitä kaikkeen. Tiedämme, että uudistus tulee monessa paikassa heikentämään kuntataloutta. Valtion tulisikin siis kyetä supistamaan tehtäviä kunnilta, tähän tulisi keskittyä ensisijaisesti eikä siihen, että tehtäviä siirrellään hallinnon tasolta toiselle.
Purra muistutti Saarikkoa tosiasioista
Keskusta on vaalilupauksenaan ilmoittanut tavoitteekseen saada soten myötä terveyskeskus joka kuntaan. Saarikko vakuutteli myös eilen MTK:n paneelissa, että uudistuksen tarkoitus on nimenomaan turvata lähipalvelut.
Purra kuitenkin muistutti kollegaansa tosiasioista ja huomautti, että tälläkään hetkellä monessa kunnassa ei ole pääsyä terveyspalveluihin.
– Terveyskeskus ehdottomasti pitäisi olla joka kunnassa. Valitettavasti tällä keskittävällä hallinnon uudistuksella näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, paitsi ehkä kuntia yhdistelemällä. Jos joku puolue siis väittää, että tämän uudistuksen jälkeen joka kunnassa on terveyskeskus, niin se ei vaan pidä paikkaansa, Purra sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- aluevaalit lähipalvelut maakuntavero terveyskeskus Iiris Suomela vaalitemppu kustannukset sote-uudistus Annika Saarikko Riikka Purra Antti Lindtman Sanna Marin perussuomalaiset SDP hallitus Hallinto Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sote-uudistus syöksee kunnat entistä suurempaan ahdinkoon – Purra: Keskustan eloonjäämiskamppailu tulee kansalaisille kalliiksi

Hallitus ajautui taas riitaan maakuntaverosta – perussuomalaisilla selkeän kielteinen linja uuteen verotuksen tasoon: ”Verokarhu on kyltymätön”

Ohisalo väittää, ettei uusi maakuntavero nosta verotuksen tasoa – Halla-aholta täystyrmäys: ”Jos tuomme uuden verottajan tähän maahan, kokonaisveroaste nousee, vaikka mitä luvattaisiin”

Ikäviä uutisia lyödään pöytään vasta kuntavaalien jälkeen – himoverottava hallitus on jo päättänyt maakuntaverosta, vaikka kaikki eivät suostu myöntämään asiaa suoraan äänestäjille

PS haluaa vahvistaa kansan ostovoimaa keventämällä veroja ja leikkaamalla turhasta – Ranne: ”Valtion tehtävä on palvella suomalaisia, siihen ei kuulu minkäänlainen maailmanparantaminen”

Leena Meri: Sote-hallintoon hupenevat miljardit olisi pitänyt kohdistaa perusterveydenhuollon resursseihin – ”Veronmaksajien rahaa kuluu paljon, mutta palvelut eivät parane”

Perussuomalaiset eivät hyväksy uutta verottajaa ja veronkorotuksia – ”Sote-uudistus ei korjaa yhtään ongelmaa, mutta luo uusia”

Kankaanniemi: Yksi sote-uudistuksesta pahiten kärsivistä väestöryhmistä on yksinäiset miehet

Reijoselta jyrkkä ei uudelle maakuntaverolle: ”Sen valmistelu ja suunnittelu hallituksessa tulisi lopettaa välittömästi”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














