Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Hallitus edistää normienpurkua – Eerola: EU:sta tulevaan sääntelyyn ei panna Suomi-lisää

28.02.2025 |15:10

Hallitus edistää normienpurkua kaikilla tasoilla ja hallinnonaloilla. Perussuomalaisten mielestä yritysten toimintaedellytyksiä hidastavien normien lisäksi sääntelyä tulee purkaa kuntatasolla ja sote-sektorilla.

Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola painotti torstain kyselytunnilla pitämässään puheessa talouden näkymän olevan paljon parempi kuin mitä oppositiossa annetaan ymmärtää.

– Korot ja inflaatio ovat laskussa ja yritysten luottamus paranemassa. Hallitus tekee paljon toimia kasvun vauhdittamiseksi. Edellisen hallituksen jäljiltä meillä ei rahaa juurikaan ole, mutta perussuomalaisten peräänkuuluttamaa tolkkua on sitäkin enemmän.

Sääntö-Suomea pienemmäksi

Hallitus on sitoutunut keventämään kansalaisten ja yritysten elämää haittaavia normeja. Eerola nosti puheenvuorossaan esille Suomelle haitallisen EU-sääntelyn ja pyysi työministeriä kertomaan, millaisin kansallisin keinoin normeja on jo saatu purettua ja mitä tullaan vielä tekemään.

– Hallitus on sitoutunut siihen, että EU:sta tulevaan sääntelyyn ei panna Suomi-lisää. Millaisia normeja on purettu ja mitä kaikkea on vielä tulossa, jotta tätä sääntö-Suomea saadaan pienennettyä?

Norminpurku käynnissä myös EU:ssa

Työministeri Arto Satonen korosti vastauspuheenvuorossaan hallituksen olevan sitoutunut normien purkuun. Puheenvuorossaan hän totesi hallituksen olevan sitoutunut 300 normin purkuun, joista 133 on jo purettu. Työ kuitenkin jatkuu.

– Olemme lähteneet siitä, että mitään ylimääräistä sääntelyä EU-tason päälle ei laiteta. EU:ssa on nyt myös menossa tämä norminpurkuasia koskien muun muassa erilaisia raportointijärjestelmiä, jotka ovat aika kohtuuttomia monille yrityksille.

PS kannustaa edistämään norminpurkua

Hallitus edistää normienpurkua kaikilla tasoilla ja hallinnonaloilla. Yritysten toimintaedellytyksiä hidastavien normien lisäksi sääntelyä puretaan kuntatasolla ja sote-sektorilla.

Esimerkiksi sote-alalla vähennetään ylenmääräistä raportointia ja lausuntotehtailua, jotta varsinaiseen potilastyöhön jää enemmän aikaa.

Perussuomalaiset tekee hallituksessa työtä sen eteen, että Suomi vaikuttaa entistä enemmän Euroopan unionista tulevan turhan sääntelyn purkamiseen. Perussuomalaiset katsoo, että EU:n pitää päästä pois nykyisestä asemastaan sääntelyn ja byrokratian suurvaltana, jotta maanosa kykenee menestymään ja pärjäämään uudessa ja epävakaassa maailmanpoliittisessa tilanteessa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Jaana Strandman haluaa Suomeen julkishallinnon siivoustalkoot: Suomen on kyettävä keventämään sääntelyä ja byrokratiaa yritysten ja investointien houkuttelemiseksi

21.02.2025 |16:43
Suomen uutiset logo

Osa EU:n oikeusministereistä vastustaa lainsäädäntöehdotusta todisteiden hyväksyttävyydestä – Leena Meri mukana: EU-sääntelyllä ei tule rajoittaa vapaata todistelua

13.02.2025 |12:37
Suomen uutiset logo

Biometrisiä tietoja koskevaan sääntelyyn halutaan muutoksia – tavoitteena erityisesti vakavien rikosten torjunnan vahvistaminen

03.02.2025 |19:13

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
4.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
7.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
8.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
9.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08
10.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää