

LEHTIKUVA
Hallitus kiristää kansalaisuuden saamista – ”Suomen kansalaisuus ei ole automaatio”
Suomi kiristää kansalaistamisen ehtoja tällä hallituskaudella. Tarkoituksena on tehdä muutoksia muun muassa asumisaikaa, nuhteettomuutta ja toimeentuloedellytystä koskevaan sääntelyyn. Lisäksi käyttöön suunnitellaan kansalaisuuskoetta.
Hallitusohjelman tavoitteena on tiukentaa kansalaistamisen edellytyksiä ja kannustaa kotoutumiseen.
– Suomen kansalaisuus ei ole automaatio, vaan sen edellytys on onnistunut kotoutuminen, sanoo sisäministeri Mari Rantanen.
Asumisajaksi kelpaa vain laillinen oleskelu
Kansalaisuuslakia koskevat hallitusohjelman uudistukset toteutetaan kolmessa erillisessä hankkeessa. Ensimmäinen vaihe koskee asumisaikaa koskevia hallitusohjelmakirjauksia. Keskeisenä uudistuksena on yleisen asumisaikaedellytyksen pidentäminen kahdeksaan vuoteen nykyisen viiden sijaan.
– Jatkossa asumisajaksi hyväksyttäisiin vain oleskeluluvalla tapahtunut oleskelu. Lisäksi asumisaikaan hyväksyttävien ulkomaanpäivien määrää vähennettäisiin. Tarkoitus on myös poistaa kansainvälistä suojelua saavien asumisaikaa koskeva poikkeus sekä tarkastella muita asumisaikaa koskevia poikkeusperusteita.
Nuhteettomuusedellytyksiä tiukennetaan
Hallitusohjelman mukaisesti kansalaisuuslakia on tarkoitus uudistaa niin, että nuhteettomuusedellytystä tiukennetaan. Samalla selvitetään kansallisen turvallisuuden arviointia kansalaistamisen yhteydessä. Kansalaisuuslain uudistamisen yhteydessä selvitetään lisäksi toimeentuloedellytyksen tiukentamista. Jatkossa kansalaisuuden saamisen edellytyksenä olisi myös hakijan oma aktiivisuus oman henkilöllisyytensä selvittämisessä viranomaisille, kerrotaan sisäministeriön tiedotteessa.
– Hallitusohjelman mukaisesti tarkastellaan myös kansalaisuuden menettämistä tilanteessa, jossa kansalaisuus on saatu antamalla vääriä tietoja, salaamalla olennaisia seikkoja tai muutoin petollisesti toimimalla. Lisäksi uudistushankkeen yhteydessä selvitetään ns. Tanskan malli kansalaisuuden menettämisestä, mikäli kaksoiskansalainen osallistuu ulkomailla aseellisen terroristiryhmän toimintaan.
Kansalaisuuskoe otetaan käyttöön
Suomessa ei ole aikaisemmin ollut käytössä kansalaisuuskoetta kansalaistamisen edellytyksenä, kuten monessa Euroopan unionin valtiossa. Kokeesta käynnistettävässä selvityksessä kartoitetaan muun muassa erilaisia vaihtoehtoja sille, millainen kansalaisuuskoe Suomessa otetaan käyttöön ja mikä taho sitä hallinnoi.
Selvityksen pohjalta sisäministeriössä valmistellaan vaadittavat muutokset kansalaisuuslakiin. Lisäksi hankkeessa selvitetään hallitusohjelman mukaisesti kaksoiskansalaisuusjärjestelmää. Kansalaisuuskoetta käsittelevä hallituksen esitys annettaisiin eduskunnalle kevätistuntokaudella 2025.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansalaisuuskoe toimeentulo Sisäministeriö Suomen kansalaisuus oleskelulupa Nuhteettomuusedellytys Hallitusohjelma Mari Rantanen Kotoutuminen maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtiovarainministeri Riikka Purra: Teeskentelyn ja itsepetoksen aika on ohi – ylimitoitettu sosiaalivaltion malli on tulossa tiensä päähän

Jimmie Åkesson poistaisi kansalaisuuden heiltä, jotka eivät halua elää Ruotsissa maan tavalla: ”Sopeutukaa tai muuttakaa muualle”

Trumpin muurin paluu – kaaos jatkuu USA:n etelärajalla

Peltokangas: Perussuomalaisten tavoitteet näkyvät hallitusohjelmassa ja budjetissa selkeästi

Turvapaikkaprosessi ei ole työperäisen maahanmuuton väylä – kielteisen päätöksen saaneet eivät voisi jatkossa enää hakea oleskelulupaa työn perusteella

Bergbom: Hallituksen maahanmuuttopolitiikka noudattaa yleispohjoismaista linjaa – ”Se ei ole rasismia, se ei sisällä muukalaisvihaa”

Ruotsidemokraattien tukema porvarihallitus haluaa laittaa maahanmuuttajat testiin – vasta pohjoismaisten arvojen osaaminen avaisi tukihanat

Kansalaisuuslain uudistus etenee: Asumisaikaedellytys pitenemässä nykyisestä viidestä vuodesta kahdeksaan vuoteen

Sisäministeri Rantanen: Aito turvapaikantarve, siirtolaisuus ja välineellistetty maahantulo ovat eri asioita – eikä niitä tule sotkea keskenään
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

”Kela maksaa vuokran” – lupaus, joka johti vuokranantajan ansaan
Juha Telkkinen luotti siihen, että Kelan asumistuki takaisi vuokrien maksun - erityisesti, koska oli sovittu, että asumisen tuet maksetaan suoraan vuokranantajan tilille. Toisin kävi: vuokralainen siirsi tuen itselleen, jätti useita vuokria maksamatta, muutti pois salaa ja aiheutti tuhansien eurojen vahingot Kouvolassa sijaitsevaan asuntoon. Telkkisen mukaan tapaus paljastaa vuokramarkkinoilla kasvavan riskin, josta yksityisten vuokranantajien tulisi olla tietoisia.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Suomalaisten veronmaksajien ei tarvitse jatkossa enää rahoittaa kiinalaisten opiskelijoiden toisen asteen opintoja – keskusta närkästyi
Eduskunnassa kävi eilen selväksi, että keskustaa närästävät hallituksen aikeet ulottaa lukuvuosimaksut EU- ja Eta-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille myös ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin.

Vihreistä kovaa kritiikkiä Ylelle – Vigelius: ”Nytkö Ylen politisoiminen sopiikin oppositiolle?”
Ylen päätös Suomen osallistumisesta Euroviisuihin on herättänyt kovaa kritiikkiä. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sekä varapuheenjohtaja Jenni Pitko vaativat nyt Yleä perumaan päätöksen osallistumisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius kummeksuu vihreiden ulostuloa.

Maahanmuuttovirasto toteuttaa operaation somalien asuttamilla alueilla – Trump haluaa valheellisilla perusteilla maahan tulleet ulos
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kabinettinsa kokouksessa, ettei halua somalisiirtolaisia Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Itä-Afrikan maan asukkaat ”eivät tuo Yhdysvalloille mitään”, vaan elävät avustusten varassa.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää












