

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hallitus laittaa myymälähäiriköt kuriin – tuomioistuin voi kieltää pääsyn kauppaan
Hallituksen esittämän yrityslähestymiskiellon käyttöönoton tarkoituksena on taata työrauha myymälöille ja kaupoille.
Hallituksen esitysluonnos niin kutsutun yrityslähestymiskiellon käyttöönotosta lähti eilen lausuntokierrokselle. Jatkossa tuomioistuin voisi määrätä toistuville häiriköille pääsykiellon yksittäisiin myymälöihin ja kauppoihin.
Kaupan alan työntekijät ja yrittäjät ovat jo jonkin aikaa ilmaisseet huolensa siitä, että häiriökäyttäytymisen määrä on suuressa kasvussa. Tähän asti yritysten keinot puuttua toistuviin häiriöihin ovat olleet rajallisemmat. Nyt tilanne muuttuu perussuomalaisten kädenjäljellä.
Miten kielto toimii käytännössä
Pääsykielto voidaan määrätä henkilölle, jonka aiemman käytöksen, rikosten, uhkausten tai toistuvan häirinnän vuoksi on perusteltu syy epäillä, että hän tulisi tekemään myymälässä oleskelevan henkilön henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvan rikoksen taikka muulla tavoin vakavasti ja toistuvasti häiritsemään myymälässä oleskelevia henkilöitä.
Kielto on enintään vuoden mittainen, mutta se voidaan tarvittaessa aina uusia. Kiellon rikkomisesta voi seurata sakko tai jopa vuosi vankeutta.
Kielto voitaisiin esityksen nojalla määrätä tietyin edellytyksin myös alaikäisille. Laki ei myöskään rajoittaisi yritysten omaa oikeutta evätä pääsy häiriköiltä tiloihinsa. Kyseessä olisi kauppojenkin näkökulmasta siis lisätyökalu, ei korvike.
– Yrityslähestymiskielto tulee olemaan uusi työkalu kaupan alan työnantajille osana laajempaa keinovalikoimaa häiriökäyttäytymisen hillitsemiseksi. Esitys on askel siihen suuntaan, ettei kenenkään tarvitse kohdata väkivaltaa tai sen uhkaa työssään, oikeusministeri Leena Meri toteaa.
Kaupan ala on odottanut uudistusta
Häiriökäyttäytymisen määrä on suorastaan räjähtänyt käsiin. Kauppiaiden ja työntekijöiden tehtäviin ei kuulu kestää jatkuvaa häiriökäyttäytymisen uhkaa. Perussuomalaiset seisovat kaupan alan duunareiden takana ja antavat heille sen, mitä he ovat kauan odottaneet: selkeän lain, jolla häiriköt saadaan ulos ovesta.
Kaupan liitto kiittää hallitusta siitä, että yrityslähestymiskieltoa koskeva lakiesitys etenee lausuntokierrokselle. Esitys on kaupan alalla odotettu, sillä myymälöissä koettu häiriökäyttäytyminen ja uhkatilanteet ovat lisääntyneet viime vuosina.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kaupanala yrityslähestymiskielto Kaupan liitto yrittäjät työntekijät Häiriköinti Leena Meri Turvallisuus Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yrityslähestymiskielto tulossa – oikeusministeri Leena Meri: ”Uudistus parantaa työturvallisuutta”
Lainvalmistelutyö yrityslähestymiskiellon säätämiseksi on käynnissä. Uudistus parantaa työturvallisuutta siten, että kenenkään ei tarvitse kohdata väkivaltaa tai sen uhkaa työssä, oikeusministeri Leena Meri sanoo.

Yrityslähestymiskielto suojelemaan kaupan alan työntekijöitä vaarallisilta asiakkailta – oikeusministeri Leena Meri: ”Työpaikoilla tulee olla turvallista”
Hallitusohjelman mukaan otetaan käyttöön niin sanottu yrityslähestymiskielto yritys- ja työturvallisuuden parantamiseksi, mikä mahdollistaa yrityksille lähestymiskiellon hakemisen toistuvaa uhkaa tai häiriötä aiheuttavaa henkilöä kohtaan.

Yrityslähestymiskiellon valmistelu etenee – helsinkiläismyyjän mukaan laki lisäisi turvallisuuden tunnetta
Oikeusministeriö jatkaa yrityslähestymiskiellon toteuttamisvaihtoehtojen selvittämistä. Yrityslähestymiskielto tarkoittaa henkilölle määrättävää pääsykieltoa yrityksen tiloihin häiriökäyttäytymisen takia.

Kaupan liitto kiittää hallitusta kotitalousvähennyksen korotuksesta: Vauhdittaa remontteja ja tukee työllisyyttä
Moni kotitalous ja rakennusyrittäjä iloitsee hallituksen päätöksestä korottaa remonttityöstä oikeuttavaa kotitalousvähennystä 2 100 euroon ja vähennykseen oikeuttavaa työn osuutta 40 prosenttiin. Iloon yhtyy myös Kaupan liitto.

Kaupan liitto kiittelee hallituksen kasvuriihen tuloksia: Vahvistaa suomalaisten ostovoimaa
Kaupan liitto kehuu hallituksen puoliväliriihen veropäätöksiä järkeviksi. Ne vahvistavat talouskasvua, ostovoimaa ja palvelutaloutta.
Viikon suosituimmat

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Matkailu- ja ravintola-alan pomo hinkuu lisää ulkomaalaista halpatyövoimaa – perussuomalaisilta täystyrmäys
Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi katsoo, että Suomi tarvitsee yhä enemmän ulkomaista työvoimaa. Perussuomalaiset torppaavat näkemyksen ja korostavat, että Suomessa on jo runsaasti työnhakijoita, jotka tulisi työllistää ennen uusien tulijoiden rekrytointia. Myös monet ravintola-alan työntekijät kyseenalaistavat halpatyövoiman maahantuonnin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











